Helvetillinen pako kotikatsomo

Valkokankaan kestopahiksen Kiefer Sutherlandin esikoisohjaus Helvetillinen pako ei nouse uusia uria kyntävien klassikoiden joukkoon tarjoamallaan standarditarinalla. Vahvempiensa varpaille astuneiden pikkurikollisten toivoton ja tuhoon tuomittu pako on turhan tuttua tavaraa. Sutherland on ottanut esimerkkiä ja mallia suoraan amerikkalaisen rikosrainan valioista, omaksuen tyyliä ja kerrontamuotoja vuoroin Sam Peckinpah’sta ja vuoroin Arthur Pennistä, siirtyen välillä tuoreempiin "jenkkilän" tarinanikkareihin. Ohjaaja ei kuitenkaan onneksi jää vain vanhojen vääntöjen kopiointikoneeksi, sillä hän onnistuu luomaan moneen kertaan syödyillä eväillään tiivistunnelmaisen kertomuksen, joka ei jätä katsojaansa kylmäksi.

Vankilasta juuri vapautunut Raymond Lembecke (Vincent Gallo) päättää aloittaa uuden elämän tyttöystävänsä Addy Monroen (Kim Dickens) rinnalla varastamalla paikalliselta pikkunilkiltä ison huume-erän. Keikalle osallistuvat myös pikkurikolliset Curtis Frelay (Kiefer Sutherland) ja Marcus Weans (Mykelti Williamson). Keikka kuitenkin menee poskelleen, kun ryhmän liipasinherkkä psykopaatti, Curtis, muuttaa ryöstön kohteena olleen varastorakennuksen ruumishuoneeksi.

Ammutut eivät tiedä hyvää ryhmän pakotarinalle ja selviytymiselle - toinen ennenaikaisen kuoleman kohdanneista on poliisi ja toinen mafialle työskennellyt rikollinen. Kilpajuoksu elämän ja kuoleman välillä voi siis käynnistyä arvoisissaan mittapuitteissa. Helvetillinen pako voi alkaa...

Vakuuttava esikoinen

Vuonna 1993 amerikkalaisen Tony "tiedäthän-se-Ridley-Scottin-veli" Scott ohjasi pulp-väkivallan ylistyksen True Romance. Leffassa vilisivät Hollywoodin kuuluisat megatilejä taskuihinsa käärivät näyttelijät toinen toisensa jälkeen. Kaarti kattoi Dennis Hopperista Gary Oldmaniin, Brad Pittistä Christopher Walkeniin ja Val Kilmeristä ja Chris Pennistä Tom Sizemoreen ja Samuel L. Jacksoniin. Valkokankaalta vyöryvä väkivalta (jopa naisiin kohdistuva) ilman taiteellisia kuorrutuksia ja perusteluja herätti Suomessa sensuuripeikon, joka pureskeli pois rainan pahimmat palaset. True Romance eteni sangen arvattavin ja varmoin askelin ohjaajansa haluamin sävelin - ei ylimääräisiä koukeroita. Myöskään Kiefer Sutherlandin Helvetillinen pako ei tarjoa mitään elämää suurempaa tarinankehittelyä, jossa ohjaaja pyrkisi kerta toisensa jälkeen yllättämään katsojansa nopeilla juonenkäänteillä ja yllättävillä ratkaisuilla.

Sutherlandin esikoinen on vain, mitä sen suomenkielinen otsikointi lupailee: helvetillistä pakoilua hengissä pysymiseksi. Ja rehellinen sellainen. Helvetillisessä paossa ohjaaja onnistuu vähin elein ja syyllistymättä jeesustelemaan väkivaltaa moraalisin korulausein luomaan tiivistunnelmaisen elokuvan, joka ei edes kuvittele olevansa mitään suurta tai ihmeellistä. Kattava musiikkimaailma, vähillä eleillä rakennetut roolihahmot ja toimivat kamera-ajot muokkaavat Helvetillisestä paosta nautittavan katsomiselämyksen, joka selvästi poikkeaa tusinatavara-kollegoistaan. Roolihahmoissa näyttelijät toimivat tasaisen varmasti kenenkään nousematta tai vajoamatta huomattavasti keskitasoa paremmasta näyttelemisestä. Kuitenkin erikoismaininnan ansaitsevat vain elokuvan psykopaatit: Kiefer Sutherlandin esittämä liipasinherkkä pikkukonna ja Martin Sheenin nimetön ja mystinen mafiasuperpahis. Helvetillinen pako uskaltaa edetä ohjaajan valitseman suunnan mukaisesti loppuun saakka. Se on pikkunäppärä elokuva, joka on jäänyt suuren budjetin action-rainojen varjoon. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen tuttavuus.