Vanhan ajan seikkailuhenkeä Amazonin äärellä

On olemassa puu, jonka kukat voivat parantaa kenet vain mistä vain vaivasta. Puun sijainti on aikojen saatossa hiipunut legendaksi ja arvailuksi, mutta löytöretkeilijä ja tutkija, botanisti Lily Houghton (Emily Blunt) päättää löytää sen. Veljensä MacGregorin (Jack Whitehall) kanssa he suuntaavat kohti Amazonin sademetsää, jossa he lyöttäytyvät yhteen seudut tuntevan kippari Frank Wolffin (Dwayne Johnson) kanssa. Seikkailu voi alkaa, mutta he eivät olekaan ainoita matkalla etsimään maagista puuta.

Jungle CruiseJungle Cruisen asetelma on muun muassa Indiana Joneseista sekä ensimmäisestä Pirates of the Caribbeanista tuttu. Samankaltaisuutta varsinkin Pirates of the Caribbeaniin löytyy runsaammin, eikä ihme. Molemmat perustuvat huvipuistolaitteeseen Disneylandissa, ja tämä varmasti selittää samankaltaisuuden.

Elokuvassa on vanhanajan seikkailuelokuvan tuntua, ja vauhdikkaasta alusta tulee mieleen Indiana Jonesit. Toisin kuin edeltäjissään, tässä seikkailijana toimii ajalleen epätyypillinen itsenäinen nainen, joka koettaa vähentää luonnon hyväksikäyttöä ja auttaa ihmiskuntaa. Jonesista lainatut kliseiset natsit seilaavat myös Jungle Cruisessa Wagneriaan soittaen. Luonnon hyväksikäyttöä korostetaan niin eläinkaupalla valkoisille länsimaalaisille kuin tuomalla katsojille näytille nykyään uhanalaiseksi metsästetyn amazonindelfiinin.

Emily Blunt esittää roolin mukiinmenevästi, vaikkakin kirjoitettu hahmo on aika keskinkertainen. Bluntin ja Dwayne Johnsonin kemia toimii hyvin yhteen jättäen Jack Whitehallin velihahmon irralliseksi.

Jungle CruiseDisney on saanut viime aikoina paljon noottia yksipuolisesta roolikatalogistaan, jossa seikkailijana on usein pääosassa valkoinen mies. Naisten näkeminen elokuvissa on pikkuhiljaa lisääntynyt, mutta vähemmistöjen poissaolo loistaa edelleen silmiinpistävästi. Näiden näkymättömyyttä on perusteltu ”perheystävällisillä arvoilla” yhtiön puolesta.

Nyt kelkka on selkeästi kääntynyt, ja se näkyy Jungle Cruisessa. Yksi kolmesta keskeisimmästä hahmosta on seksuaalivähemmistöä, mutta valitettavan kiintiöpainotteisella ja stereotyyppisellä tavalla. Hahmoa katsoessa ei ole varma, tehdäänkö tässä seksuaalivähemmistöistä pilaa vai yrittääkö hahmo tosissaan tuoda representaatiota valkokankaalle. Silti se haiskahtaa vahvasti pinkkipesulta, kun hahmon olisi voinut toteuttaa paljon nykyaikaisemminkin.

Elokuvan suurin kompastuskivi on jatkuvasti vahvalla ryminällä eteenpäin rullaavat juonenkäänteet. Jokaista asiaa pohjustaa pitkän kaavan esittely, jota ilman olisi myös pysynyt hyvin kärryillä. Tämä pitkittäminen syö vauhdin tehovoimaa, ja puolella tunnilla tiivistetty versio olisi rullannut paremmin eteenpäin. Tämän voinee laittaa ohjaaja Jaume Collet-Serran kokemattomuuden piikkiin isojen elokuvien äärellä.

Jungle Cruise

Irrallisia elementtejä on myös musiikissa. Oudosti keskellä elokuvaa on hyvin synkkä kohtaus, jossa soitetaan taustalla Metallicaa. Vastaavaa tehokeinoa ei yhden kohtauksen lisäksi nähdä elokuvassa, vaikka se oli hieno ja toimiva. Kohtaus näyttää toisen ohjaajan työltä keskellä muuten varsin samankaltaisesti etenevää elokuvaa. Synkkien hetkien takia elokuvan kohdeyleisöstä ei voi olla varma. Elokuva on paikoitellen hyvinkin jännä pienemmille lapsille, mutta liiaksi kepeän alapäähuumorin sävyttämä aikuisille. Hauskoja vitsejä kyllä riittää silti.

Ihan täysi floppi elokuva ei ole. Kuva on kaunista ja hyvin animoitua, kuten Disneyltä voi odottaa. Höysteenä on steampunk-elementtejä ja ihmisystävällisesti ja lajiepätyypillisesti käyttäytyviä villieläimiä, jotka tarjoavat ihasteltavaa. Juoni kuitenkin kaipaisi tiivistystä ja muutaman juonenkäänteen ja turhan esittelyn karsimista ollakseen mukaansatempaavampi. Myös pakotettu salamaromanssi saa lähinnä huokailemaan, että miksi hyvät ystävyyssuhteet aina pilataan epäloogisella romanssilla. Elokuva on tyypillistä Disneytä, niin hyvässä kuin pahassa.

* *
Arvostelukäytännöt