Nomadland valkokangas

Toisille ”amerikkalainen unelma” on lupaus toivosta ja mahdollisuuksista. Suurimmalle osalle todellisuus on toinen, kun unelma osoittautuu saavuttamattomaksi lottovoitoksi.

Nomadlandin Fern tyytyisi vähään. Hänelle riittäisi vakaus, tai edes koti. Chloé Zhaon elokuvan keskushenkilö asuu Nevadan Empiressä, jossa tehdas käytännössä työllistää koko kaupungin. Kun tehdas suljetaan, koko kaupunki jää vaille työtä.

Fern myy omaisuutensa, ostaa asuntoauton ja matkustaa kausitöiden perässä pitkin Yhdysvaltoja. Matkan varrella introvertin oloinen nainen tapaa muita nomadeja, kiertolaisia, joilla ei ole vakituista asuinpaikkaa. Fern kutsuu itseään talottomaksi, mutta ei kodittomaksi.

Kun yksi kausityö loppuu, täytyy etsiä seuraava. Elokuva muistuttaa katsojaa, kuinka vakituinen työkin on eräänlainen etuoikeus, vaikka sitä ei aina tule ajatelleeksi. Toisaalta kaikessa on myös kääntöpuolensa. Kaikki eivät halua sitoutua yhteen paikkaan, ja löytävät elämäntavastaan nautintoa. Onko elämä liian lyhyt viisipäiväiselle työviikolle ja korkeintaan kuukauden vuosilomalle?

Nomadland on luettavissa kapitalismin kritiikkinä. Lopulta ihmiskohtalo ei kiinnosta ketään, koska vain tuotot ja tuottavuus merkitsevät. Ihminen syntyy maailmaan tahtomattaan, ja hänet pakotetaan oravanpyörään, joka jatkuu koko elämän. Jos eläkeikä joskus koittaa, viimeisistä ajoista ei ehdi nauttia pitkään.

On apua, jos saa tehdä sellaista työtä mistä pitää, mutta suuri osa ei tule sellaiseen työhön koskaan pääsemään. Onko heidän elämänsä vähäpätöisempää kuin töistään nauttivien elämä? Mikään instanssi ei ole tarjoamassa tuonpuoleisessa kompensaatiota siitä, jos ehtii kuolla ennen eläkeikää.

Valtaosa elokuvan näyttelijöistä näyttelevät versioita itsestään. Esimerkiksi keskeisiin sivurooleihin nousevat Linda May tai Swankie ovat niin aitoja, että ei uskoisi heidän tekevän ensimmäisiä elokuvaroolejaan. Apuna on tietysti ollut Zhao, ilmeisen nerokkaana henkilöohjaajana, sekä tietysti vastanäyttelijäkonkarit Frances McDormand ja David Strathairn.

McDormand tekee uransa kärkeen sijoittuvan roolityön vahvatahtoisena Ferninä. Vaikka hahmossa on paljon samanlaisia piirteitä kuin McDormandin monissa muissa roolihahmoissa, hän onnistuu tuomaan hahmoon samaistumispintaa ja pinnan alla sykkivää herkkyyttä.

Visuaalisesti Nomadland on hämmästyttävän kaunis. Rujot kanjonit ja aavat maisemat ovat nostaneet samaa kuvastoa aiemminkin tutkineen kuvaaja Joshua James Richardsin kädenjäljen uuteen loistoonsa. Elokuvaan voi kadottaa itsensä, mikä tietysti kertoo onnistumisesta.

Tempo on maalaileva ja rauhallinen. Vaikka kuohuvana elementtinä kuvataankin yhteiskunnan epäinhimillisyyttä, elokuva on tyyni. Koskettavat kohtaukset hiipivät salakavalasti katsojan tajuntaan, vaikka elämänkokemukset varmasti määrittävätkin kuinka vahvasti elokuvan kokee.

Esiin nousee myös samanlaisia teemoja, kuin Agnés Vardan 35 vuotta aiemmin julkaistussa mestariteoksessa Kuin taivaan lintu. Jollakin tapaa Nomadland voisi olla päivitetty näkemys Vardan elokuvasta, vaikka toki eri näkökulmalla. Molempien elokuvien päähenkilöt, Fern ja Mona, lähtevät vaeltamaan ja kohtaavat piilossa pysyvän todellisuuden. Molempien on myös pärjättävä omillaan, vaikka Fernillä onkin siihen paremmat edellytykset.

Nomadland kyseenalaistaa yhteiskunnan rakenteet, pohtii ihmisyyttä ja olemassaolon merkitystä, mutta ennen kaikkea ojentaa katsojalle kätensä: sinä et ole yksin.

Elokuvan ensi-ilta on avoinna olevissa teattereissa. Nomadland tulee katsottavaksi Disney+ -palveluun 30.4.2021.