Risto Räppääjän uudet seikkailut

Mari Rantasilan ohjaama Risto Räppääjä ja polkupyörävaras on harvinainen tapaus kotimaisen elokuvan kentällä, sillä harvoin lastenelokuvat poikivat jatko-osia ainakaan Suomessa. Rahoituksen saaminen saattaakin olla joskus kiven takana. Lastenkulttuuriin panostaminen ei ole aina itsestään selvää.

Rahoituksen saaminen ensimmäiseen Risto Räppääjä -elokuvaan ei ollut helppoa, siihen ei jotenkin tunnuttu uskovan. Suunnittelimme sitä tehtäväksi jo kesällä 2006. Siinä oli loppujen lopuksi mukana myös yksityistä rahaa, koska emme saaneet kasaan tarpeeksi muualta. Mutta tähän toiseen elokuvaan oli helpompi saada rahaa, koska ensimmäinen elokuva oli mennyt niin hyvin!

Lastenkulttuuriin voisi panostaa enemmän. Kun miettii, että viimeinen kotimainen lastenelokuva oli Niko lentäjän poika loppuvuodesta 2008. Siitä on minusta ihan liikaa aikaa, kyllä vähintään pari pitäisi tulla vuodessa. Nyt ensimmäistä kertaa elokuvasäätiö on laittanut tietyn määrän rahaa lasten- ja nuortenelokuville, kun Ruotsissa ja Tanskassa on ollut koko ajan korvamerkittyä rahaa lastenelokuville.

Paitsi rahaa, elokuva tarvitsee myös hyviä käsikirjoituksia, ja käsikirjoittajiakin tietenkin motivoidaan rahalla.

En tiedä, miksei hyviä käsikirjoituksia tule, eikö tekijöitä kiinnosta, eikö heidän anneta kehitellä käsikirjoituksiaan tarpeeksi, vai eikö heille anneta niistä tarpeeksi rahaa. Olisi mielenkiintoista tietää montako prosenttia esimerkiksi SESin käsikirjoituksista on lasten- ja nuortenelokuvia.

Vaikka erilaisia käsikirjoituksia Mari Rantasilalle tarjotaankin, hän ei kuulu ohjaajiin, joilla on monta projektia yhtä aikaa menossa. Hänen tapansa tehdä töitä on keskittyä kulloiseenkin elokuvaan, saada se valmiiksi ja siirtyä sitten eteenpäin.

Pohdimme olisiko lastenelokuvasta suomalaiseksi vientituotteeksi, mielessä Niko lentäjän pojan menestys. Ongelmana esimerkiksi Risto Räppääjän kohdalla ovat laulut: dubbaaminen maksaa ja Räppääjä on suunnattu myös alle kouluikäisille lapsille, jotka eivät osaa vielä lukea tekstejä. Räppääjän kohdalla kansainvälinen menestys ei kuitenkaan ollut päällimmäisenä ohjaajan mielessä.

Henkilökohtaisesti mietin suomalaisia lapsia. Minusta meidän pitää saada suomalaisille lapsille elokuvia heidän omalla äidinkielellään. Nikon menestys ulkomailla on tietenkin hieno asia.

Lapsuuden arvostus

Suomessa on paljon hienoja lastenkirjoja ja hyviä kirjailijoita, kuten Ella-kirjojen kirjoittaja Timo Parvela, tai Nopolan sisarukset, mutta kirjojen dramatisointi voi olla joskus hieman ongelmallista. Ohjaaja kaipailisikin enemmän alkuperäiskäsikirjoituksia, ja lastenelokuvien suurempaa arvostusta.

Tuntuu välillä, että jotkut pitävät lastenelokuvaa b-elokuvana, jota kuka tahansa osaa tehdä, mistä ei ole ollenkaan kysymys. Se ei ole sen helpompaa kuin aikuistenkaan elokuvan tekeminen. Kyse on myös siitä, arvostaako lapsuutta, sitä että lapset saisivat olla riittävän pitkään lapsia. Haluammeko lapset mahdollisimman nopeasti kuluttaviksi teineiksi, vai annammeko heidän elää saduissa ja tarinoissa?

Ohjaaja kertoo eläneensä osan lapsuuttaan kirjojen mielikuvitusmaailmassa, mutta joutuneensa jälkikäteen ajatellen liian nopeasti vedetyksi aikuisten maailmaan. Siksi hän toivookin , että mahdollisimman moni suomalainen lapsi saisi elää lapsuutta tarpeeksi pitkään.

Casting

Mari Rantasila on tehnyt viisi elokuvaa, joissa kaikissa on ollut lapsinäyttelijöitä. Koska lapset kasvavat nopeasti, on Risto Räppääjän ja Nelli Nuudelipään rooleihin jouduttu etsimään uudet näyttelijät. Joskus sopivaa esiintyjää haettaessa törmää myös vanhempiin, jotka tuntuvat olevan innostuneempia asiasta kuin tulevat lapsitähdet. Ohjaaja kertoo luottavasa myös intuitioonsa uutta näyttelijää hakiessaan.

Ensinnäkin täytyy olla tietyn näköinen: Risto Räppääjähän ei voi olla tummatukkainen, ruskeasilmäinen poika. Sitten tulevat tietysti luonteenpiirteet, ja niitähän ei voi näytellä, kyllä tarvitaan tietyt piirteet, jotka ovat lapsessa itsessään. Sen jälkeen pitää osata jonkin verran laulaa, ei voi olla täysin laulutaidoton, koska haluan että lapset laulavat itse. On myös tärkeää löytää sopiva pari.

Elokuvaohjaajan realiteetit

Tosiasia Suomessa on se, että kukaan elokuvaohjaaja ei elä pelkästään pitkiä elokuvia ohjaamalla: osa tekee mainoksia, osa opettaa, tai tekee televisiolle. Minulla kun on nämä kaksi muuta ammattia, eli näyttelijä ja laulaja, niin on ihanaa, että voin tavallaan valita. Ohjaajahan ei saa suunnittelusta rahaa, hän saa rahaa vasta jos elokuva menee tuotantoon. Voin elättää itseäni käymällä keikoilla tai tekemällä elokuvaroolin. En ole ikinä ryhtynyt ohjaamaan siksi, että haluisin lopettaa näyttelemisen tai laulamisen.

Lue myös