Ajan hermolla

Helsingin Season Film Festivalin avasi tänä vuonna poikkeuksellinen elokuva. Frantz on François Ozonin seitsemästoista pitkä elokuva, mustavalkoinen ranskalais-saksalainen yhteistuotanto ja 11 César-palkinnon ehdokas. Suomalaisyleisö oli silminnähden liikuttunutta.

Elokuva perustuu Maurice Rostandin näytelmään L'homme que j'ai tué, joka kertoo ensimmäisen maailmansodan jälkeisestä ajasta Saksassa.

FrantzSe, että ranskalaissotilas matkustaa Saksaan ja vie kukkia saksalaissotilaan haudalle on kaunis alku tarinalle, hyvin vahva ja voimallinen. Päätin tehdä siitä oman versioni, kunnes tajusin Ernst Lubitschin tehneen siitä elokuvan jo 1930-luvulla (Broken Lullaby).

Ozonia ärsytti, vaikka hän nautti elokuvasta. Myöhemmin hän ymmärsi oman näkökulmansa tarinaan olevan erilainen kuin Lubitschilla.

Tiesin elokuvani olevan erilainen, koska halusin kertoa tarinan saksalaistytön näkökulmasta. Sodan häviäjän näkökulmasta. Se muutti koko tarinan perspektiivin.

Broken Lullabyssa nähtyä vastaavanlaista loppuratkaisua Ozon ei pystynyt kuvittelemaan omalle elokuvalleen tietäen mitä myöhemmin historiassa tapahtui. Kun Lubitsch teki elokuvan, toista maailmansotaa ei vielä oltu käyty.

Lubitschille se oli hyvin pasifistinen ja sodanvastainen elokuva, tapa sulkea aikakausi. Elokuvassa on myös onnellinen loppu. Vastaavanlainen ratkaisu olisi ollut liian ironinen, joten päätin rakentaa elokuvaan tämän ”toisen osan”. Elokuvan rakenne muuttui.

Riskejä ja valintoja

Frantzin mustavalkoisuutta Ozon on joutunut perustelemaan jo ennen kriitikkoja ja katsojia elokuvan tuottajille. Päätös oli ohjaaja-käsikirjoittajalle ilmiselvä, vaikkakin se tuli yllättäen ja nopeasti: vain kahta viikkoa ennen kuvausten alkamista. Myös tarinaan mustavalkoisuus sopi paremmin, koska ensimmäinen maailmansota jätti miljoonien uhrien surevat omaiset ja yleismaailmallisen surun.

FrantzMinulla oli tunne, että elokuvasta tulisi realistisempi mustavalkoisena. Kaikki muistomme tältä kaudelta ovat mustavalkoisia: arkistokuvat, valokuvat ja filmit, jotka olemme nähneet televisiosta, ovat mustavalkoisia. Meillä on alitajunnassamme tunne, että nämä ihmiset elävät mustavalkoisessa maailmassa.

Myös kuvauspaikat määrittivät elokuvan värimaailmaa. Täydellisen maiseman saattoi pilata liika värikkyys. Ozon kertoo kuitenkin rakastavansa värejä, mikä on osasyy miksi Frantzissa nähdään myös muutama värillinen kohtaus. Ohjaaja huomauttaa, etteivät värilliset kohtaukset seuraa mitään tiettyä logiikkaa, vaan ovat pikemmin sidoksissa henkilöhahmojen tunteisiin. Ozon myöntää, että tuottajat olivat hermostuneita.

Tuottajani olivat hyvin hermostuneita. Kyseessä oli taiteellinen valinta ja taloudellisesti suuri riski, koska nuoret eivät halua käydä katsomassa mustavalkoelokuvia, eikä televisiokaan mielellään näytä mustavalkoelokuvia. Vakuutin tuottajat siitä, että mustavalkoelokuvat ovat olleet hyvin menestyksekkäitä Ranskassa viime vuosina: The Artist voitti Oscareita, puolalainen Ida oli suuri menestys, kuten myös Michael Haneken Valkoinen nauha...

He (tuottajat) hyväksyivät sen. En usko että heillä oli vaihtoehtoa, koska olin jo päättänyt tehdä elokuvasta mustavalkoisen. He tiesivät sen olevan taiteellisesti oikea päätös. Mitä televisio asiasta ajattelee? En tiedä, eikä oikeastaan edes kiinnosta.

Mainiona henkilöohjaajana Ozon toteaa, ettei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa ohjata näyttelijöitä. Ohjaajan tehtävä on mukautua jokaiselle näyttelijälle sopivaksi, koska jokaisella näyttelijällä on omat tarpeensa.

FrantzYmmärsin tämän kun ohjasin elokuvaa 8 naista, jossa minulla oli edessäni kahdeksan loistavaa näyttelijää. Et ohjaa Isabelle Huppertia samalla tavalla kuin Catherine Deneuvea, joten itseä täytyy muokata. Ja Frantzissa tietysti suhteeni ranskalaiseen Pierre Nineyyn ja saksalaiseen Paula Beeriin oli erilainen.

Tietysti on erilaista ohjata Deneuvea ja Beeriä, heillä on aivan erilainen kokemustaso. On eri asia palkata rooliin kuuluisa tähti tai näyttelijä, jota kukaan ei ole aikaisemmin nähnyt. Kun näet Paulan ensimmäisen kerran, uskot hänen olevan Anna. Kun näet Catherine Deneuven, näet ensimmäiseksi Catherine Deneuven.

Frantzin päätähti, kuvausten aikana vasta 20-vuotias Paula Beer löytyi isojen koekuvausten kautta. Saksalainen hurmasi Ozonin kypsyydellään, karismallaan ja kauneudellaan. Hän oli täydellinen Annan rooliin. Ohjaaja kutsui Beerin Pariisiin koekuvattavaksi tulevan vastanäyttelijänsä kanssa. Heidän kemiansa toimi ja Ozon otti riskin.

Hän on loistava näyttelijä. Vaikka hän tekisi mitä yksinkertaista asiaa, näet hänen sielunsa.

”Täydellisyys on tylsää”

Monipuolinen, tyyliään alinomaan vaihtava Ozon tekee mitä haluaa. Eräs kriitikko kuvasi häntä joskus ”levottomaksi ohjaajaksi”. Jotkut kriitikot yrittävät usein pistää Ozonia tiettyyn muottiin.

Uskon, että yleisö pitää siitä, että muutun. Olen aika monipuolinen ohjaaja, pidän muutoksesta ja erilaisten asioiden kokeilemisesta. En analysoi omaa työtäni, se on teidän kriitikkojen työnne. Ei minun. Kun olen saanut elokuvan valmiiksi, käännän sivua ja siirryn seuraavaan. Kun olen vanha, minulla on aikaa analysoida itseäni, mutta nyt minulla ei ole aikaa.

Ohjaaja kertoo tarvitsevansa ”vaaran tunteen” aina, kun kokeilee jotakin uutta. Ozon myöntää toisinaan epäonnistuvansa uuden ja erilaisen kokeilussa. Virheitä tapahtuu, kuten kaikilla. Näkökulma saattaa kuitenkin muuttua vuosien varrella, ja eilinen epäonnistuminen saattaa näyttäytyä paremmassa valossa, kun elokuvaa katsoo vuosia myöhemmin.

FrantzElokuva ei ole koskaan täydellinen, mikä on hyvä, koska täydellisyys on tylsää. Teen elokuvia hieman samassa hengessä kuin Rainer Werner Fassbinder. Hän teki enemmän elokuvia kuin minä, jopa seitsemän vuodessa. Joskus huonon kohtauksen voi leikata pois, mutta joskus kohtausta tarvitaan ja se on pidettävä, vaikka se ei ollut niin hyvä kuin halusit.

Digitaalinen elokuva saa Ozonilta sekä risuja että ruusuja. Digitaalinen elokuva antaa vapautta ja säästää rahaa, mutta esimerkiksi Frantz täytyi kuvata filmille, koska digitaalinen aikakausielokuva ei ole uskottava. Jälleen haastattelussa palataan samaan kuin aiemmin: kaikki uutismateriaali ja dokumentit on kuvattu filmille, joten ihmismieli pitää filmiä uskottavampana.

Grand désordre

Ozonille tuli yllätyksenä kuinka ajankohtainen elokuvasta lopulta tulikaan. Kun Frantzia kuvattiin, Trump ja Brexit olivat vielä tulevaisuutta. Hän tietää, että elokuvan vastaanotto oli erilainen tilanteen johdosta, muttei tiennyt kuinka poliittinen tai paikkaansa pitävä se todellisuudessa on. Huolettaako tulevaisuus ohjaajaa?

Ranskassa? Ei, kaikki on täydellisesti. [Ozon siemaisee teetä. Nauraa.] Se on suuri sotku. Emme tiedä mitä tapahtuu. Ranskalaiset ovat tietenkin hyvin hermostuneita tilanteesta. Ensimmäistä kertaa populisti ja valkoisen rodun paremmuuteen uskova saattaa nousta presidentiksi.

Tällä ehdokkaalla Ozon tarkoittaa selvästi Kansallisen rintaman presidenttiehdokas Marine Le Peniä. Hän pitää tilannetta häiritsevänä ja uskoo sillä olevan vaikutusta kaikkeen, myös elokuvantekoon. Vahvasti nationalistinen ehdokas on hyvin suojelevainen ranskalaista kulttuuria kohtaan.

FrantzMuutos on luultavasti siinä, että tekisimme paljon poliittisia elokuvia häntä vastaan. Ehkä hän leikkaisi elokuvantekijöiden saamaa tukea, hän haluaa ehkä kontrolloida enemmän teollisuutta.

Ozon ei osaa sijoittaa itseään ranskalaisen elokuvan historiaan, mutta uskoo lunastaneen paikkansa ranskalaisessa elokuvassa. Hän pitää itseään onnekkaana, koska saa tehdä mitä haluaa, ja toisaalta pitää etuoikeutettuna kuinka Ranskassa tarjotaan poliittista apua elokuvantekoon.

Linnaa rakentamassa

Ozon kutsuu itseään cinefiiliksi, hän pyrkii katsomaan niin paljon elokuvia kuin mahdollista. Esikuvia kysyttäessä mieleen tulee yksi ylitse muiden, mutta tyylilajisuosikkia ei ole vaikka muutama etäännyttävä genre löytyykin.

Fassbinder oli hyvin tärkeä minulle, kun olin opiskelija. Hän sai tehdä mitä halusi ja hänellä oli vahva energia tehdä elokuvia. Rakastin tapaa, jolla hän kohtasi Saksan historian.

En ole varma länkkäreistä. Tieteiselokuvastakaan en tiedä. Kaikki on mahdollista, olen avoin mahdollisuuksille.

Useampi Ozonin elokuva pohjautuu johonkin kirjaan tai näytelmään. Hän ei silti myönnä lukevansa erityisen paljon, vaikka pitääkin siitä. Hänen seuraava elokuvansa on eroottinen trilleri, sovitettuna Joyce Carol Oatesin romaanista. Ozon myöntää fanittavansa Virginia Woolfia ja useita ranskalaiskirjailijoita, kuten Marguerite Durasia.

Toisinaan elämä tuntuu kuin se olisi Woody Allen -elokuvaa, joskus Bergman-elokuvaa, kun olet masentunut. Sellaista elämä on, ei koskaan samanlaista.

Projektit lähtevät erilaisista lähtökohdista, mutta elokuvantekijällä täytyy olla aina yksi ja sama tekijä: pakkomielle tarinaan jonka haluaa kertoa. Budjetin liika ajatteleminen vie monesti fokuksen pois tärkeistä asioista. Alitajunta täytyy vapauttaa. Epäonnistumisista on keskusteltu, mutta miltä onnistuminen tuntuu?

Olen onnellinen. Mutta en ole pakkomielteinen sen suhteen, toivon aina, että elokuva menestyy niin paljon, että voin edetä seuraavaan projektiin. Fassbinder sanoi jotakin mihin uskon: ura on kuin talo, jokainen elokuva on talon osa ja uran lopussa näkee onko se linna vai pieni talo.



Lue myös