Aika lähteä kotikatsomo

François Ozon on yksi Ranskan työteliäimmistä ohjaajista, jonka nimellä alkaa jo Suomessa olla markkina-arvoa. Nopea tahti ei silti ole suuremmin vaikuttanut hänen työhönsä, vaan tarinat ovat edelleen varmalla kädellä tehtyjä. Myös Aika lähteä on edeltäjiensä tapaan pieni tarina suurista vaikeista asioista.

Romain on suuren menestyksen kynnyksellä oleva muotikuvaaja jonka elämä muuttuu dramaattisesti, kun hän kuulee sairastavansa syöpää. Hän ryhtyy marttyyriksi eristäen itsensä kaikista itselleen tärkeistä ihmisistä. Kun sillat takana on poltettu, ei aika kuitenkaan kulu niin nopeasti kuin Romain on odottanut ja se saa hänet miettimään perintöään jälkipolville.

Melvil Poupaud tekee taidolla Romainin hahmon, joka kantaa pitkälti tarinan harteillaan. Suuressa määrin liikkeiden ja ilmeiden kautta kerrottavan tarinan aikana Romain muuttuu itsevarmasta muotikuvaajasta hauraaksi mieheksi. Muutos on näkyvä niin fyysisesti kuin henkisestikin. Ilman hänen vankkaa roolisuoritustaan olisi elokuva voinut jäädä kuolleiden kukkien kaltaiseksi kliseiseksi kuvaksi kuolemasta.

Ozonin ohjaajan jälki näkyy vahvassa tunnelmassa, joka tuo mieleen hänen aiemmasta tuotannostaan hienon Hiekan peitossa -elokuvan (2000). Raskaita aiheita ennenkin käsitellyt ohjaaja-käsikirjoittaja ei kuitenkaan tarinallisesti pääse lähelle aiemman tuotannon tasoa. Tarina on yhä yksinkertainen ja selittelemätön, mutta tällä kertaa se ei tuota toivottua tulosta, vaan jättää keskeneräisen tunteen. Syntymän ja kuoleman välistä suhdetta kun on tutkittu useampaankin otteeseen, eikä Ozonin tulkinta anna katsojalle mitään uutta.

Aika lähteä on hienolta ohjaajalta keskinkertainen työ. Se lupaa paljon, mutta ei täysin lunasta lupauksiaan. Vaikka nopea tahti ei Ozoniin ohjaajana ole vaikuttanut, niin käsikirjoituksessa se näkyy. Hienosta tunnelmastaan huolimatta elokuvalta jää odottamaan enemmän, mutta lopputulos on silti kaunis ja herkkä kuvaus synkästä aiheesta.