Kotirouva yllättää

Ranskan tunnetuimpiin nykyohjaajiin lukeutuvan François Ozonin elokuvia on nähty Suomessa teatterilevityksessä jo useampia. Tyylilajiltaan ne ovat olleet vaihtelevia, sillä joukossa on niin musikaalia ja murhamysteeriä yhdistelevää komediaa (8 naista, 2002), eroottissävytteistä jännäriä (Swimming Pool, 2003) kuin parisuhteen kehitystä lopusta alkuun kelaavaa draamaakin (Rakkaus – meno & paluu, 2004). Nyt nähtävä Potiche – Aivovaimo muistuttaa näistä erityisesti ensiksi mainittua – eikä vähiten siksi, että kummankin keskeisessä osassa nähdään maan kansallisaarre Catherine Deneuve.

Potiche – AivovaimoOzonin uutuus perustuu Pierre Barillet’n ja Jean-Pierre Grédyn 30 vuoden takaiseen näytelmään. Vasemmistolaisuuden ja naisasialiikkeen kultaiselle 1970-luvulle sijoittuvassa tarinassa sateenvarjotehtaan egoistinen omistaja (Fabrice Luchini) saa sydänkohtauksen ja joutuu luovuttamaan paikkansa aviopuolisolleen (Deneuve). Yllättäen alistettu edustusvaimo osoittautuukin miestään paremmaksi johtajaksi. Asiaan liittyy kotirouvan romanttinen menneisyys työläisten etuja ajavan pormestarin (Gérard Depardieu) kanssa, ja henkilöiden väliset voimasuhteet menevät kertaheitolla uusiksi.

Potiche – AivovaimoOzonin naisenergiaa ylistävä teos ammentaa aikakauden muodin ja visuaalisen ilmeen pikkutarkasta jäljittelystä, ääniraidalla kuultavista klassikkoiskelmistä sekä tietysti kyseisen ajan kahden valovoimaisimman tähden, Deneuven ja Depardieun, läsnäolosta. Elokuvan ulkoiset seikat on hiottu viimeisen päälle jopa siihen pisteeseen asti, että tyylittely menee välillä reippaasti yli. Ja vaikkei kyse olisikaan varsinaisesta parodiasta, on ohjaajan kieli kyllä tukevasti poskessa: Aivovaimo on tarkoituksella ylinäyteltyä camp-pastissia, joka tarjoaa runsaasti retrohenkistä viihdykettä sellaista etsiville.

Potiche – AivovaimoPaitsi 1970-luvun elokuvaestetiikalle, on Ozonin elokuva nähtävä myös ennen kaikkea kunnianosoituksena Deneuvelle, Aivovaimon tyyliä inspiroineen Jacques Demyn elokuvien ammoiselle tähdelle. Valitettavasti myös tässä palvonnassa sorrutaan liioitteluun, sillä tarinan päätteeksi nähdään päälleliimatun tuntuinen viittaus Ranskan vuoden 2007 presidentinvaaleihin, joissa naispuolinen poliitikko kisasi ensimmäistä kertaa valtapuolueen ehdokkaana. Moinen ylenpalttisuus vie terän tarinan emansipatoriselta sanomalta.

Turhan revittelyn lisäksi farssi kärsii vielä liian monista henkilöiden välisiin ihmis- ja perhesuhteisiin liittyvistä, itsetarkoituksellisen oloisista juonenpätkistä, joiden jälkeen hämmentynyt katsoja ei enää oikein tiedä kuinka suhtautua koko keitokseen. Kummallisen, joka puolelle rönsyilevän elokuvan yleisvaikutelma kallistuu näin lopulta puhtaan hömpän puolelle.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,5 / 6 henkilöä


Film trailers by Filmtrailer.com