Todiste kotikatsomo

Brittiläinen John Madden nousi maineeseen kahdella varsin onnistuneella pukudraamallaan, Hänen majesteettinsa rouva Brown (1997) ja Rakastunut Shakespeare (1999). Jälkimmäinen voitti useita Oscareita, muun muassa parhaan elokuvan tittelin. Yhtä palkittu ja kiitelty on myös David Auburnin Broadwaylla menestynyt näytelmä Todiste, joka on voittanut niin Pulitzerin kuin Tony Awardin. Suomessa näytelmää on nähty ainakin KokoTeatterin ohjelmistossa vuonna 2003.

Maineikkaan ohjaajan elokuvallinen näkemys palkitusta näytelmästä maailman luokan tähdillä toteutettuna on ainakin teoriassa valmis menestys. Kritiikeissä kiitosta on herunutkin, mutta yleisöä ei näytelmän seuraaminen elokuvateatterissa ole niinkään kiinnostanut. Suomessakin Todisteen elokuvaversio julkaistiin suoraan dvd:lle. Gwyneth Paltrow’n, Anthony Hopkinsin ja Jake Gyllenhaalin tähdittämälle elokuvalle suora tippuminen kotikatselusarjaan ei liene aivan tavallista.

Todiste on onneksi niitä elokuvia, jotka eivät kohtuuttomasti kärsi valkokankaan vaihtumisesta tv-ruutuun. Elokuva rakentuu pitkälti näytelmän varaan ja on sen tavoin puhepainotteinen. Rajatut tapahtumat ottavat paikkansa vain muutamissa tiloissa ja juonen kuljetus sekä tarinan eteneminen tapahtuu puheen voimin. Ratkaisu ei ole elokuvallisesti ehkä sujuvin, mutta tarina omaa riittävästi jännitteitä, jotta puolitoistatuntinen elokuva pysyy kokonaisuutena eheänä ja riittävän kiinnostavana.

Luonnollisesti näyttelijätyön onnistuminen merkitsee tällaiselle elokuvalle poikkeuksellisen paljon. Paltrow tekee läsnäolevan roolityön ja on elokuvan kantava voima. Hopkins ja Gyllenhaal ovat ilmeettömämpiä, mutta toimivat osaltaan tasapainottavana vastavoimana Paltrow’lle. Kysymys on enemmän siitä, vakuuttavatko kuluneet Hollywood-kasvot enää kenenkään kohdalla uskottavina tieteentekijöinä ja matemaatikkoina. Se eläytyvyys ja palo, mihin Russell Crowe pystyi Kauniissa mielessä (2001), jää niin Paltrow’lta kuin Hopkinsilta saavuttamatta.

Hopkins on tarinassa matematiikan professori, jonka työtä ja perhe-elämää on jo nuoresta asti kiusannut mielentilan häilyvyys. Paltrow’n esittämä tytär on keskeyttänyt opintonsa ja hoitanut isäänsä vuosia. Professori ei ole sitten nuoruusvuosiensa osoittanut nerouttaan, mutta kuoltuaan hänen jäämistöstään löytyy mullistava matemaattinen kaava. Gyllenhaal on professorin entinen oppilas, joka haluaa todistaa kaavan oikeaksi, sekä ihastuu mielenterveyttään kyseenalaistavaan tyttäreen.

Selkeään perusjuoneen on upotettu ihmissuhteiden kautta sivujuonteita, jotka kasvattavat tarinan jännitteitä ja luovat lopullisen kokonaisuuden. Elokuvan ansio on sen tiiviissä muodossa ja trillerimäisessä rakenteessa, vaikka kysymyksessä onkin puhdas draama.

Elokuva ei kuitenkaan kykene murtautumaan oman suppean aihepiirinsä ulkopuolelle. Laajempaa kosketuspintaa ei yksinkertaisesti ole ja elokuva tiivistyy pelkistetyksi ihmissuhdekuvaukseksi. Sellaisena se on kuitenkin onnistunut. Todiste on hyvä esimerkki, miten pieni draama vailla suurta sanomaakin onnistuu lunastamaan paikkansa yhä suureellisemmaksi paisuvassa elokuvaviihteessä.