Olemattoman miehen arvoitus

Vuonna 1943 natsit olivat valmistautuneet siihen, että liittoutuneet yrittävät maihinnousua Sisiliaan. Äkisti Adolf Hitlerin mieli muuttui ja Saksa siirsi joukkonsa Kreikkaan. Tiedustelupalvelu oli välittänyt Aatulle tärkeän tiedon, että hyökkäys Sisiliaan olikin vain hämäystä ja Kreikka oikea kohde. Britit kuitenkin hyökkäsivät Sisiliaan, valtasivat sen ja saivat tärkeän sillanpääaseman. Pitkään hyökkäyksen jälkeenkin der Führer oli vakuuttunut saamansa tiedon oikeellisuudesta.

Kaiken takana oli yksi mies, Espanjan rantaan ajautunut majuri William Martin. Majuri Martin oli kuollut. Eikä häntä ollut oikeasti olemassa.

Operation MincemeatSodanaikainen brittien tiedustelupalvelu kävi varjoissa salaista sotaa. Yksi parhaiten onnistuneista operaatioista oli Mincemeat. Sen ideana oli jättää Espanjan rannikolle ruumis, jolla oli mukanaan väärää informaatiota hyökkäyksestä ja joka päätyisi muka sattumalta natsien käsiin. Ruumiille kehitettiin väärä identiteetti, joka oli traagista rakkaustarinaa myöten aukoton ja läpäisi natsitiedustelun tiukan seulan.

Huikea tositarina on poikinut aikaisemmin vuoden 1956 elokuvan Mies, jota ei ollutkaan. Tämä versio otti erittäin rankasti vapauksia faktoista. Yksi olennainen syy siihen oli, että se perustui operaatio Mincemeatin toisen pääsuunnittelijan Ewen Montagun kirjaan. Montagu oli aikoinaan kirjoittanut pakkoraossa muistelman aiheesta, kun tieto operaatiosta oli muuta kautta vuodettu julkisuuteen. Montagu muutteli tarinaa hallituksen käskystä, jotta siitä ei voitaisi tunnistaa kaikkia osallisia. Tästä versiosta tehty elokuva oli sen mukainen, eli suurelta osin fiktiota.

Operation MincemeatIkävin sivujuonne Montagun teoksessa oli, että hän jätti teoksestaan kokonaan pois operaatiossa käytetyn ruumiin oikean identiteetin ja vähätteli tämän elämän kulkua. Vainajan nimi oli Glyndwr Michael, köyhä ja koditon kulkumies, joka kuoli tuskalliseen fosforimyrkytykseen. Hän kulkee omalla nimellään Operaatio Mincemeat -elokuvassa ja ansaitsee tulla tässäkin mainituksi.

Glyndwr Michaelin muuntaminen fiktioupseeri Martinin ruumiiksi häivytti samalla Michaelin oman identiteetin vuosikymmeniksi. Kesti yli puoli vuosisataa, ennen kuin paljastui, kuka vainaja oikeasti oli. Glyndwr oli elänyt karun elämän ja kokenut kurjan lopun, mutta hänelläkin oli ihmisarvonsa. Tuntui, että hän kuoli toistamiseen, kun hänen ruumiinsa otettiin muitta mutkitta vakoilukäyttöön kertomatta kenellekään, edes ainoalle sisarelle. Nykyisin Glyndwr Michaelin nimi on julki ja lisätty myös hautakiveen, jossa pitkään luki vain kuvitteellisen upseerin William Martinin nimi.

Operaatio Mincemeat pitäytyy operaation osalta vahvasti faktoissa. Käsikirjoitus ylläpitää hyvin jännitystä, vaikka operaation lopputuloksen tietää etukäteen historiankirjoista. Tarinassa on väistämättä surumielinen vivahde, sillä sekä oikean vainajan Glyndwr Michaelin (Lorne MacFadyen) että fiktionaalisen vainajan Martinin taustatarinat pohjustetaan tunteikkaasti.

Operation MincemeatLaatutyönä toteutettu sotadraama keskittyy operaation lisäksi vahvasti kahteen sen pääsuunnittelijaan, Montaguun (Colin Firth) ja Charles Cholmondeleyhin (Matthew Macfadyen). Kuvioissa on mukana myös laivastotiedustelun johtajan assistentti, komentajakapteeni Ian Fleming, tuleva Bondin luoja (Johnny Flynn). Henkilöhahmojen ihmissuhteita on dramatisoitu varsin vahvasti. Pidättyväisen peribrittiläiset romanssikuviot tuovat hetkittäin mieleen Jane Austenin tarinat. Eipä ihme, sillä sekä Firth että Macfadyen ovat näytelleet herra Darcya ja Flynn oli miespääosassa tuoreessa Emma-tulkinnassa (2020).

Tosipohjaiset elokuvat ovat silloin onnistuneet, kun ne saavat katsojansa selvittämään oikeita tapahtumia lehdistä, kirjoista ja internetin tietokannoista. Lopputulosta parantaa lisää, mikäli tarinan pääfaktat pitävät paikkansa. Operaatio Mincemeat on tältä osin kelpo lisä lajityyppinsä edustajiin. Se osoittaa, että ollakseen mukaansatempaava sotahistoriallisen elokuvan ei tarvitse vääristellä historiaa.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3 / 2 henkilöä