Tauti joka ei koskaan kuole

Sylki lentää ja päät heiluvat kiittävästi. Suomen tämän päivän tunnetuimpien punk-bändien joukkoon Jukka Kärkkäisen ja Jani-Petteri Passin yhteisohjauksen myötä kirinyt Pertti Kurikan Nimipäivät on juuri lopettanut keikkansa Helsingin keskustassa. Pipoluku on kolmisenkymmentä. Pari hassua eläytyy täysillä, jotkut katselevat hölmistyneinä. Suurin osa kävelee ohi. Kovasikajuttu on dokumentti paitsi kehitysvammaisten arjesta ja punkista, myös meistä niin sanotuista normaaleista.

KovasikajuttuSuomessa on vallalla käsitys, jonka mukaan ikä korruptoi. Lapsien suusta pääsee paitsi hauskuuksia myös totuuksia, jotka pojat ja tytöt sitten viimeistään murrosiän myötä unohtavat. Pikainen visiitti mille tahansa ala-asteelle kuitenkin paljastaa karun totuuden. Ihmislasta julmempaa otusta joutuu etsimään pitkään ja hartaasti. Vammaisten kokema sosiaalinen kärsimysnäytelmä alkaa tyypillisesti kiusaamisena ja kehittyy pakoilevaksi välinpitämättömyydeksi.

Sekä Pertti Kurikan Nimipäivien sanoitukset että käsillä oleva tarinallinen dokumentti tuovat kehitysvammaisten arjen lähelle. Elokuva pakottaa katsojan miettimään omaa suhtautumistaan heikompiosaisiin. Omien reaktioiden käsittely saattaa olla hyvinkin kiusallista. Tekijät eivät onneksi kiipeä rippituoliin saarnaamaan idiooteille suvaitsemattomuudesta.

KovasikajuttuBasisti Sami on vankkumaton kepulainen. Vaalikampanjan sykkeessä Mari Kiviniemi hoitaa lyhyen tapaamisen muusikon kanssa kokeneen poliitikon rutiinilla. Eritoten presidentti Halosta syytettiin vähemmistöjen etujen liiallisestakin ajamisesta, mutta bändin jäsenet eivät poliitikkoja kiittele. Aikuiset ihmiset eivät ehkä kiusaa mutta aivan liian usein jättävät oman onnensa nojaan. Tai sitten hyysätään liikaa. Vastuu on helppo kaataa rakenteiden syliin. Yksilön roolia osana rakenteita ei voi, eikä saa unohtaa.

Raskaat kysymykset eivät liiaksi latista fiilistä. Musiikkidokumenttien perinteitä noudattaen kohtauksiin on ujutettu roppakaupalla huumoria ja treenikämppäangstia. Liiankin tuttuihin kuvioihin on saatu jonkin verran pirteyttä muusikoiden syntyperäisillä ongelmilla. Läppä tuo taajaan mieleen Reindeerspottingin nistien sananuotat. Nauru on herkässä, mutta painaa omaatuntoa. Samalla muistuu mieleen, että hörötys on ihmisen erottautumiskeinoista alkukantaisimpia.

KovasikajuttuKovasikajuttu osuu maaliinsa. Kehitysvammaisilla on omat pulmansa, mutta kelläpä ei? Räminärummut ja särökitara luovat kelpo kehikon varsinaisten asioiden käsittelylle. Musadokkareiden konventioiden vieminen kehitysvammaisten keskuuteen ei kuitenkaan ole yksiselitteisesti kuningasidea. Avartava sukellus päähenkilöiden arkeen kärsii rungon ruosteisuudesta. Poikkeavuuden pelon rutiininomaisesta käsittelystä huolimatta puhutteleva viilto hyvinvointivaltion rapistuneeseen nahkaan uppoaa syvälle.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,7 / 9 henkilöä


Powered by Preview Networks