Kate & Leopold kotikatsomo

Kate & Leopold on harmittomuudessaan ja keveydessään oppikirjaesimerkki romanttisesta komediasta. Kuten monessa muussakin lajityyppinsä edustajassa, tässäkin kaksi henkilöä, mies ja nainen, ovat tavatessaan toistensa lähes täydelliset vastakohdat. Leopold on ylhäinen herrasmies vuodelta 1876 ja Kate uranainen nykyajassa. He kinastelevat, hassuttelevat ja törmäävät väärinkäsityksestä toiseen. Sitten täysin perusteettomasti, mutta hyvin ennalta arvattavasti, he rakastuvat toisiinsa ja kaikki pikku ongelmat, kuten esimerkiksi pariskunnan yli sadan vuoden ikäero, menettävät täysin merkityksensä.

1990-luku oli Meg Ryanin romanttisten komedioiden kulta-aikaa. Jokaisessa elokuvassaan Ryan esittää täysin samaa höpsöttelevän tyttönaisen roolia. Elokuvat kuten Uneton Seattlessa ja Ranskalainen suudelma tuntuivat ainakin tuolloin oikeasti hauskoilta ja romanttisilta, mutta Kate & Leopoldissa epäloogisuudet ja lukuisat anakronismit tahtomattakin latistavat romanttista tunnelmaa. Ehkäpä maailma todella on muuttumassa kyyniseksi, kun tämäntapaiset pikku hurlumheit enemmänkin ärsyttävät kuin säväyttävät romanttisiakin sieluja.

Kate & Leopold tosiaan avaa silmät siihen, miten maailma muuttuu. Romanttisten komedioiden tapaan tämäkin toimii parisuhdeneuvontana kaikille niille mahdottomilta tuntuville suhteille, joissa mies ei ymmärrä ja nainen ei tajua. Tosin näistä neuvoista en suosittelisi kenenkään ottamaan vaarin. Vaikka elokuvassa eletään Katen aikaa, sen maailmankuva muistuttaa konservatiivisuudessaan enemmän Leopoldin aikaa. Naiselle ei työura tunnu sopivan, vaan hän hymy huulilla hylkää oman elämänsä tullakseen miehen elämään - ja hyppää konkreettisesti sillalta tämän takia.

James Mangoldin (Girl Interrupted, 1999 ja Copland, 1997) ohjauksessa Meg Ryan jää tällä kertaa auttamatta vastanäyttelijänsä Hugh Jackmanin (X-Men, 2000) varjoon. Elokuva on kohdistettu kaiken ikäisille romantiikannälkäisille Eevan tyttärille, jotka unelmoivat siitä komeasta prinssistä, joka valkoisella ratsullaan kirmaa pelastamaan neitoaan ja osaa sanoa juuri ne oikeat sanat. Tämä monesti kerrottu täysin tyhjänpäiväinen tarina menee kuitenkin kohtalaisena perushömppänä "kun ei jaksa ajatella mitään" -mielentilassa. Siitä saattaa oikein nauttiakin odottaessaan sitä oikeaa elämänsä prinssiä palaavaksi lähiöpubista kotiin.