Häntä heiluttaa koiraa kotikatsomo

Viime vuosina Hollywoodin vakiokamaa ovat olleet Washingtonin poliittisiin kiemuroihin sijoittuvat elokuvat. Näistä suurin osa on kuvannut maan presidentti-instituution historiaa (JFK, 1991; Nixon, 1995) tai nykytilaa (Päävärit, Primary Colors, 1998). Juuri videolla julkaistu Wag the Dog - Häntä heiluttaa koiraa (1997) omaa suoran ajankohtaisyhteyden Yhdysvaltain nykyisen presidentin painajaismaisiin seksisotkuihin. Elokuvan uutisarvo on ilmeinen, kuvaahan se huumorin keinoin presidentin jäämistä kiinni housut kintuissa avioliiton ulkopuolisesta seksistä. Näin Wag the Dogin ensimmäisen kerran toukokuussa, kun Bill Clinton vielä tiukasti kielsi tavanneensa Monica Lewinskyä kahden kesken. Elokuvan satiiri on kesän aikana kuitenkin muuttunut hämmästyttävästi todeksi. Clinton on myöntänyt suhteen ja pommittanut Sudania ja Afganistania (elokuvassa Albaniaa), pahojen kielien mukaan kääntääkseen huomion pois herkullisista seksipaljastuksista. Aivan kuin tässä Barry Levinsonin ohjaamassa elokuvassa.

© 1998 New Line Cinema

Yhdysvaltain presidentti on kärähtänyt suhteestaan tyttöpartiolaiseen. Skandaalin peittämiseksi avustajat tuovat paikalle poliittisten sotkujen siivoojan Conrad Breanin (Robert De Niro), joka käynnistää massiivisen mediakampanjan siirtääkseen tiedotusvälineiden huomion muualle. Hän julistaa sodan Albanialle!

Brean kutsuu kuuluisan Hollywood-tuottajan Stanley Motssin (Dustin Hoffman) suunnitelmaa toteuttamaan. Motss näkee juonessa tilaisuutensa saada vihdoin kauan kaipaamaansa arvostusta filmimaailmassa. Kaksikko masinoi laajan harhauttamisstrategian, joka saakin Washingtonin sopulit kääntämään katseensa kohti pientä takapajuista Balkanin maata, josta kukaan ei tiedä mitään mutta josta jokaisella on enemmän tai vähemmän negatiivinen kuva. Juoni onnistuu, mutta Motssia jää kaivelemaan asian arkalaatuisuus, joka estää häntä esittelemästä maailmalle uransa parasta ideaa…

Viihteellistynyt Hoffman

Viime vuosina lähinnä joutavissa viihderainoissa aikaansa kuluttanut Dustin Hoffman osoittaa Wag the Dogin lipevänä elokuvatuottajana Motssina olevansa edelleen eräs filmikaupungin parhaita luonnenäyttelijöitä. Hän on aikaisemminkin esiintynyt Washingtonin kieroa kulttuuria kritisoivassa Presidentin miehissä (All the President`s Men, 1976) näytellen Watergate-journalisti Carl Bernsteinia. Ilmeisesti Hoffman näki tämän elokuvan käsikirjoituksessa samanlaisia, yhteiskunnallisen sanoman kannalta tärkeitä elementtejä (vallan korruptoiva vaikutus, alati viihteellistyvä mediasirkus, jossa poliitikot ovat kuin filmitähtiä jne.). Mies osui täysin oikeaan ja kehuja on sadellut.

Hoffmanin lisäksi aina hyvä Robert De Niro muodostaa poliittisena pölynimurina oivan vastaparin Motssille. Kaksikko on käytännössä äänessä joka kohtauksessa eivätkä muut näyttelijät pääse lähituntumaan missään vaiheessa. Ihana Anne Hechekin presidentin sihteerinä kulkee vain mukana, kun em. kaksi suurta hallitsevat dialogia. Toivoa sopii, että Heche onnistuu paremmin piakkoin teattereihin saapuvassa Six Days, Seven Nights -elokuvassa, taas yhden suuren tähden, Harrison Fordin kanssa.

Huhuilla on tapana vahvistua

Levinson on luonut hauskan ja perusolemukseltaan realistisen kuvauksen supervallan ajoittain rajustakin sisäpolitiikasta. Siellä majaansa pitävistä sadoista tiedotusvälineistä ainakin suurimmilla amerikkalaisilla on omat epäviralliset tietolähteensä, jotka jatkuvasti ruokkivat mediaa mitä epämääräisimmillä huhuilla omien tarkoitusperiensä toteuttamiseksi. Sopuleita Washingtonissa riittää. Ja siinä määrin, että esimerkiksi suomalaisten televisiokanavien vähemmän tai vielä vähemmän asioita tuntevien reportterien on turha edes haaveilla päästä Valkoisen talon lehdistöhuoneeseen briefejä kuulemaan, paitsi turistiryhmien mukana. Siksi USA:ta käsittelevissä jutuissa korostuukin meillä tavallisten "kadunmiesten" mielipiteet, muunlaista jutunjuurta kun ei osata tehdä.

Wag the Dog kuvaa hyvin, kuinka mediaa ruokitaan täysin huuhaajutuilla ilman, että kukaan vaivautuu tarkistamaan väitteiden todenperäisyyttä. Ei aikaakaan, kun olematon B3-pommittaja on jo lähetetty Albanian ylle ja ennen tuntemattoman 303-joukko-osaston sotilas on jäänyt ansaan vihollisen linjojen taakse. Tässä vertauskohta Clintoniin kuitenkin ontuu: Bill-poika todella harrasti seksiä ja todella jäi kiinni väärästä valasta, vaikka väittääkin, ettei suuseksi muka ole seksiä. Teoria on käsittämätön ja kyllä sille nauretaankin.

Todellisuus on joskus tarua ihmeellisempi.