Dogville kotikatsomo

Dogville oli kiistatta viime vuoden arvostetuimpia elokuvia. Tanskan monilahjakas ohjaaja Lars von Trier on sen siivittäminä noussut oman uransa toistaiseksi korkeimpaan saavutukseen. Dogville on myös hyvä todistus ohjaajan jatkuvasta kokeilunhalusta, joka riskialttiudestaan huolimatta on ainakin toistaiseksi osoittautunut menestyksekkääksi tuotantokonseptiksi.

Dogville sijoittuu Yhdysvaltojen Kalliovuorilla sijaitsevaan kyläpahaseen. Historiallisena taustana on 1930-luvun lamakausi. Kaupungin asukkaat elävät kuin unessa, omien pienten piiriensä vankeina. Yhteisön herkkä tasapaino rikkoontuu, kun kaupunkiin saapuu gangstereita pakeneva Grace (Nicole Kidman). Nainen pyytää kaupungin asukkailta suojelusta. Aluksi vastaanotto on odottava, sitten hyväksyvä. Vastapalveluksena Grace auttaa asukkaita heidän arkipäiväisissä toimissaan. Onnettomien käänteiden seurauksena asukkaat kuitenkin ajautuvat raadollisen hyväksikäytön poluille.

Tarinan maailmankuva on absurdi ja toivoton. Kysymyksessä on laaja tutkielma suljetussa yhteisössä uinuvasta pahuudesta. Lainkuuliaisuuden ja moraalisten periaatteiden puutteeseen viitaan myös sillä, että kylästä ei löydy pappia tai poliisia. Loppuratkaisu on vähintäänkin nihilistinen, vaikka sitä pohjustetaan hyvin loogisesti etenevällä tapahtumaketjulla. Hyvyydelle tai oikeudenmukaisuudelle ei tässä asetelmassa anneta tuumaakaan tilaa.

Dancer in the Darkin tavoin Dogville on kertomus yksilön kohtalosta vinksahtaneessa ja kaksinaismoraaliin taipuvaisessa yhteisössä. Mielestäni elokuva ei ole ensisijaisesti Yhdysvaltojen yhteiskuntaa arvosteleva kannanotto. Viittaukset pikkukaupunkimyytin purkamiseen ovat niin ikään liioiteltuja. Kriittisintä puolta edustaa pikemminkin lopputekstien mukana kulkeva kuvagalleria amerikkalaisista laitapuolen kulkijoista. Kuvat tuntuvat kokonaisuutta ajatellen hieman irrallisilta ja ne herättävät turhan helpoilta tuntuvia tulkintamahdollisuuksia.

Elokuvan pelkistettyä kerrontaa korostaa lavasteiden lähes täydellinen puuttuminen. Ratkaisu on hyvin omaperäinen ja toimiva. Katsojan huomio keskittyy tästä syystä enemmän henkilöhahmoihin ja heidän mielenliikkeidensä seuraamiseen. Lavasteiden sijaan kuvausta on tehostettu mestarillisesti valojen ja varjojen käytöllä. Puheen rooli tulee niin hallitsevasti esiin, että periaatteessa tarina toimisi lähes radiokuunnelmana.

Dogvillen kaltaisesta taideteoksesta löytyy myös selviä puutteita. Lähes kolmen tunnin vyörytys vaatii katsojalta paljon, ehkä liikaakin. Yksitotisina etenevät dialogit ja monotoninen kertojaääni tuntuvat ajoittain lähes ärsyttäviltä piirteiltä. Täysin perustellusti jotkut voisivat väittää elokuvaa suorastaan tylsäksi ja raskassoutuiseksi. On mielenkiintoista nähdä haluaako Lars von Trier jatkaa tällä minimalistisella tyylillä eteenpäin. Dogville on avausosa trilogialle, jossa seuraavan osan pitäisi sijoittua Yhdysvaltojen Etelävaltioiden ja orjuuden aikaan. Odotettavissa lienee jälleen mustanpuhuva tarina yksilön ja yhteisön välisestä konfliktista.

Dvd:n tekninen taso on hyvä ja lisämateriaalia on runsain mitoin tarjolla. Tästä mainittakoon hyvin kuvattu Dogvillen valmistumisesta kertova lyhytelokuva. Kysymyksessä ei ole mikään tavanomainen käsivarakameralla kokoon huitaistu pätkä, vaan aidosti eheä ja huolellisesti tuotettu dokumentti. Muutenkin elokuvan tuotannosta on runsaasti dokumentteja tarjolla. Valitettavasti osasta materiaalia puuttui suomenkielinen tekstitys, minkä vuoksi tanskankielisten osuuksien seuraaminen osoittautui sulaksi mahdottomuudeksi.