Ihmisyys raottuu seksuaalisuuden kautta

Lars von Trierin elokuva on aina tapaus. Tällä kertaa uutuuden tiimoilta on kohistu jopa ohjaajan aiempia teoksia enemmän. Naisen seksiriippuvuutta käsittelevä Nymphomaniac on aiheensa ja seksikohtaustensa takia noussut otsikoihin. Tekijät ovat itse lisänneet vettä myllyyn muun muassa rohkealla trailerilla. Provosointi on markkinointia.

NymphomaniacKeskustelua on syntynyt myös teattereissa näytettävästä versiosta, joka on lyhennetty ja siistitty alkujaan viisi ja puolituntisesta elokuvasta. Alkuperäisversio julkaistaneen myöhemmin tänä vuonna. Trier ei tiettävästi ole lyhennettyä versiota itse koostanut, mutta on sen tekemisen siunannut. Lyhennettykin versio on neljän tunnin mittainen ja teattereissa se esitetään kahdessa kahden tunnin osassa.

Nymphomaniacin päähenkilö on Joe (Charlotte Gainsbourg), jonka vanhempi herrasmies (Stellan Skarsgård) löytää kujalta pahoinpideltynä. Mies vie runnellun naisen kotiinsa, jossa nainen alkaa kertoa tarinaansa.

NymphomaniacKehyskertomuksen kautta takaumin ja muisteloin kerrottu tarina on elokuvallisesti usein kömpelö ratkaisu. Trier kuitenkin lomittaa aikatasot toisiinsa taitavasti. Kerronta on asetelmallisuudestaan huolimatta sujuvaa. Pitkäkestoinen tarina on rakenteellisesti rytmitetty lukuihin, jotka käsittelevät koko tarinakaaren läpäisevää seksuaalisuutta eri näkökulmien kautta.

Paljon on Charlotte Gainsbourgin ja Stellan Skarsgårdin harteilla. He kykenevät vangitsemaan katsojan askeettiseen huoneeseen seuraamaan Joen tarinaa poikkeuksellisella intensiteetillä. Joen seksiriippuvuutta ei selitetä helpon psykologian keinoin vaan Trier purkaa aihetta niin historian kuin nykyisen todellisuuden kautta. Trierille ominaisesti selityksiä on monia, joista katsoja rakentaa oman tulkintansa.

NymphomaniacTrier käsittelee vaikeitakin aiheita, kuten sadomasokismia ja pedofiliaa, rujon kuvaston kautta, mutta älyllisesti haastavalla tavalla. Kysymys ei ole perversioiden näyttämisestä tai hyväksymisestä vaan niiden olemassaolon toteamisesta. Taiteessa vaiettujakin asioita on mahdollista käsitellä tavalla, joka ei muuten olisi mahdollista.

Eksplisiittisestä seksin kuvauksestaan huolimatta Nymphomaniac ei ole seksielokuva. Sellaiseksi se on aivan liian epäeroottinen. Seksi on tarinan keskeinen elementti, mutta sen taakse kätkeytyy paljon moninaisemman tematiikan käsittely. Joen seksiriippuvuus on eräänlainen portti tunteiden, hyväksytyksi kokemisen ja luottamuksen problematiikkaan. Ne ovat kaikki olennaisia tekijöitä niin ihmisen seksuaalisuuden kuin inhimillisyydenkin kannalta. Johtopäätökset ovat Trierille ominaisesti synkeitä. Loppu on tässä mielessä turhankin arvattava, mutta se ei vähennä elokuvan voimavaroja tutkia ihmisyyttä ja sen ominaista olemusta seksuaalisuuden kautta.

NymphomaniacAudiovisuaalisesti Nymphomaniac on vaikuttava elokuva. Kuvailmaisussa ja äänimaailmassa Trier operoi äärimmäisyydestä toiseen, hienovaraisuudesta rujoon suoruuteen. Kyse on reaktioiden synnyttämisestä, mikä stimuloi ajattelua suhteessa tarinaan ja sen aihekäsittelyyn.

Nelituntisessa elokuvassa on väistämättömiä kerronnallisia suvantokohtia. Muutamat tarinan luvut, kuten rouva H:n osuus, vaikuttavat ainakin ensikokemalta tarpeettomilta suhteessa kokonaisuuteen. Toisaalta kyse ei ole Trierin alkuperäisestä versiosta, joten tarinoiden syy ja seuraussuhteet saattavat lyhennetyssä versiossa jäädä ainakin osin vaillinaisiksi. Se jää kuitenkin myöhemmin nähtäväksi ja arvioitavaksi, kuinka olennaisesti mammuttikestoinen alkuperäisversio poikkeaa nyt nähdystä elokuvasta.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,9 / 9 henkilöä


Powered by Preview Networks