Bowling for Columbine kotikatsomo

Michael Mooren Cannesissa ja Oscarilla palkittu Bowling for Columbine nosti dokumenttielokuvan huomion keskipisteeksi vuosikymmenien hiljaiselon jälkeen. Myös kirjailijana kunnostautuneen Mooren messevä moraalisaarna Tyhmät valkoiset miehet on ilmestynyt suomennettuna. Stupid White Men oli kotimaassaan valtava menestys, joka keikkui pitkään tietokirjojen listaykkösenä. Huutia kirjassa saavat etenkin presidentti Bushin kampanja, valinta ja hallinto. Mooren uusin kirja, vallanpitäjiä ja suuryrituksiä vastaan hyökkäävä Dude, Where’s My Country ponnahti samantien New York Timesin listakärkeen. Elokuvantekijä ja kirjailija on myös suosittu esiintyjä, jonka tunnetuin tempaus lienee häneen puheensa Oscar-tilaisuudessa.

Ei voi miestä ainakaan rohkeuden puutteesta syyttää. Ja sitä kun esiintyy nykymaailmassa aivan liian vähän. Nyt dvd:ltä katsottuna Bowling for Columbine potkii edelleen takaraivoon mutta samalla myös elokuvan heikkoudet korostuvat. Ristiriitaisuudet paljastuvat kapean näkökulman rajoitteiksi, jotka eivät nosta muuten ansiokasta dokumenttielokuvaa ylemmälle tasolle. Lukuisten kahelien haastattelut eivät enää uudelleen katseltuna jaksa ällistyttää ja naurattaa. Toisin sanoen, ne tuntuvat tylsiltä. Paljon järisyttävämpiä ovat ne muutamat järjen puheenvuorot, joita esittävät yleinen syyttäjä, sheriffi, Columbinessa tapetun pojan isä, sosiaalitutkija, Marilyn Manson ja South Parkin ideanikkari.

Ironisesti musiikkinsa kautta väkivaltaan yllyttämisestä syytetty Marilyn Manson tiivistää Amerikan henkisen tilan kaikkein konkreettisimmin. Kyse on kansakunnasta, joka elää pelosta ja sen ostamisesta. Pelon kuluttamisesta. Mutta viittaukset yhteiskuntasysteemin todellisiin ongelmiin jäävät pinnallisiksi. Ne jäävät vain syyhyksi, jota ei anneta raapia. Tietenkin se olisi merkinnyt elokuvan suuntaamista kohti vakavampaa ja syvällisempää analyysiä, mikä oli rokottanut viihdearvoa. Moorelta oli sinänsä kaunis ele, että hän sai kauppaketjun lopettamaan käsiaseiden ammusten myynnin. Sen sijaan höperön Charlton Hestonin ahdistelu jättää jo kysymyksen, että minkä takia. Eihän vanha seniili pysty edes itseään puolustamaan. Niin National Rifle Associationin keulakuva kuin onkin. NRA:n listoilta löytyy varmasti tervejärkistä ja korkeasti sivistynyttä jäsenkuntaa, jonka kuulemisen Moore on kylmästi unohtanut. Eikä pelkkä asekulttuurin varsin yksioikoinen kritiikki ole se juttu, josta amerikkalaisen yhteiskunnan väkivaltaisuus yksinomaan juontaisi. Todellisuus on paljon monisyisempi.

Ne muutamat viitteet käsittämättömään jenkkiläiseen sosiaalijärjestelmään, jossa pienen lapsi äiti joutuu tekemään kahta työtä tullakseen toimeen, jätetään puolitiehen, vaikka ne olisivat avanneet perustellumman näkökulman ongelman ytimeen. Yhdysvalloissa orjuus näyttää vain muuttaneen muotoaan yleisen edun nimissä, kun yhteiskunta pakottaa lasten vanhemmat tilanteeseen, jossa jälkikasvu käytännöllisesti joutuu heitteille surullisin seurauksin.

Enemmän kritiikkiä olisi pitänyt myös suunnata tasapäistävään ja henkisesti alistavaan koulujärjestelmään eikä vain viitata tähän erittäin suureen epäkohtaan ja ongelmaan. Sen sijaan, että tuijotetaan "pahoja" lapsia, katse pitäisi suunnata opettajiin ja kouluihin, kuten South Parkin tekijä Matt Stone huomauttaa. Miten se vaikuttaa nuoreen, keskeneräiseen, herkkään ihmiseen, kun hänen tulevaisuuttaan väitetään tuhoon tuomituksi ellei oppilas läpäise jotain matematiikan kurssia... Ihmisarvoa polkeva ja halventava "sinusta ei koskaan tule mitään" -mentaliteetti ei ole vieras meikäläisissäkään oppilaitoksissa. Sen olen itsekin henkilökohtaisesti kouluvuosinani todistanut ja kokenut monen monta kertaa. Myöhemmin aikuisiällä olenkin oikein välillä ihmetellyt, millaisia mielenvikaisia kansankynttilöitä sitä opettajakoulutusjärjestelmä on päästänyt lävitseen. Toivottavasti tilanne on parantunut niistä ajoista. Koskahan aikuiset vain oppivat ajattelemaan lasten ehdoilla lasten etuja. Eikä lasten etuja aikuisten ehdoilla.

Michael Moorea on monessa yhteydessä tituleerattu Amerikan Hannu Karpoksi, mikä ei tee Moorella kyllä mitään oikeutta. Hän sentään kertoo suurista ja tärkeistä asioista eikä poraa rikkinäisistä parkkimittareista. Huolimatta siitä, että Moore on rankka ja raflaava populisti, hänen työnsä on erittäin tarpeellista. On sentään muutamia harvoja rohkeita, jotka uskaltavat nostaa sormensa ja vielä jopa osoittaa sillä. Vaikka Bowling for Columbine estottomasti myös vääristelee asiayhteyksiä, sen arvo ei siitä laske. Elokuva on combat document, jonka keskeisin tehtävä on ajattelun herättäminen. Toivottavasti älyllisen ajattelun herättäminen. Dvd on anniltaan varsin ankea, vaikka toki jo elokuva yksinäänkin riittää. Tosin asiasta innostuneille antoisampi paketti on brittiläinen tupla-dvd, jossa on runsaasti myös Mooren hersyvää stand up -komiikkaa.