Enter the Void valkokangas

Argentiinalaissyntyisellä, mutta Ranskassa vaikuttavalla elokuvaohjaaja Gaspar Noélla on maine, että hänen elokuviaan joko rakastaa tai vihaa. Jo elokuvat Yksin kaikkia vastaan (1998) ja Irreversible – syntiset (2002) ovat saaneet ristiriitaisen vastaanoton katsojakunnassa ja kriitikoissa, eikä hänen uusinkaan elokuvansa Enter the Void lähde anteeksi pyydellen matkaan. Osittain syytä tosin olisi.

Noé tunnetaan yhtenä uuden ranskalaisen äärielokuvan edustajana. Hän ei kaihda tabuihin koskemista. Samoin Enter the Voidin elokuvakerronnassa korostetaan väkivaltaa, aggressioita ja eroottista kuvastoa yhdyntöineen ja sukupuolielimineen. Tämä asenne sopii erityisen hyvin Tokyon hämärille sivukujille, johon elokuvan päähenkilöt, Oscar ja Linda, asettuvat.

Huumeaistimuksiin ja traumaattiseen menneisyyteen eksyneiden sisarusten elämä muuttuu, kun poliisit ampuvat huumevälittäjänä toimineen Oscarin elokuvan alkumetreillä. Tästä eteenpäin kamera asettuu ruumistaan irtautuneen pojan leijailevaan hahmoon ja elokuvan kerronta alkaa, jos mahdollista, yhä enenevästi muistuttaa huumetrippiä.

Hallusinaatioiden tuntua luodaan kuvaustyylin, äänien ja kuvatun materiaalin häilyvällä, toistuvalla ja sykkivällä yhdistelmällä, joka synnyttää vahvan aistillisen kokemuksen. Elokuva vyöryy valkokankaalta haastaen katsojan ruumiillisia rajoja. Valtavirtaisempaan elokuvamuotoon tottuneelle elokuva saattaa olla jopa ahdistava kokemus.

Enter the Void pyrkii tuottamaan Hollywood-yleisöön uppoavaa kerrontamaailmaa tinkimättä taiteellisuudesta. Tässä tavoitteessa voi nähdä Noén esikuvan Stanley Kubrickin vaikutusta. Valitettavasti työstä uupuu tarvittava viehätys, sillä jopa tarkoitushakuinen skandaalimaisuus kyseenalaistaa myös taiteellisten tavoitteiden motiivit.

Kaupalliseen levitykseen suunnatun elokuvan suurimpana ongelmana on, että sen tarina ei kanna elokuvan lävitse. Puolesta välistä eteenpäin elokuvaa tarvitaan lähinnä kokemuksellisuuden pitkittämiseen. Loppupuolella raita on jopa itseään toistava, tylsä ja sekava. Aistimuksellisesti tarkoituksena lieneekin korostaa hallusinaatiomaisuutta, ja kenties kaiken pinnan jälkeen elokuvalta ei edes pitäisi etsiä tarinaa.

Jos jonkinlaista sanomaa kuitenkin haluaa hakea, on elokuvan ydin tajuttavissa aivan liian aikaisin ja ilman sen suurempia ponnisteluita. Enter the Voidin ohut sanoma toistaa Trainspottingia jälleen kerran. Se tolkuttaa katsojalleen, että valitse elämä, sillä elämä on voimallinen ja jokaisen elämällä on väliä.