Irreversible - syntiset kotikatsomo

Kuluttajavalistuksen nimissä on heti alkuun todettava, että Irreversible on vastenmielinen ja järkyttävä teos. Se on myös rohkea ja tinkimätön teos, jota on aivan liian helppo inhota vain siinä kuvattujen asioiden vuoksi. Elokuvalliselta tyylivalikoimaltaan se on kunnianhimoisempi kuin Gaspar Noén karu esikoinen Yksin kaikkia vastaan. Irreversible on kostotarina, jonka kerronta etenee käänteisessä järjestyksessä. Takaperin kulkeminen on viety ehkä vielä Memontoakin pidemmälle. Tarina etenee seurauksista syihin, mutta kieltäytyy tarjoamasta helpottavia psykologisoivia selityksiä. Pitkistä kohtauksista koostuva, hyvin vähän leikkauksia sisältävä käänteinen rakenne muuttaa yksittäisten kohtausten merkityksen aivan erilaisiksi kuin mitä ne olisivat konventionaalisessa elokuvakerronnassa. Loputtomasti pyörivä kamera tekee etenkin elokuvan alusta - siis tarinan lopusta - työlään katsoa. Työläys ei kuitenkaan koske vain tyyliä, vaan myös sisältöä.

Irreversible tarkoittaa peruuttamatonta, ja siitä elokuvassa on kysymys: väkivaltaisten tekojen tuhoavuudesta ja peruuttamattomuudesta. Elokuvassa nähtävä murha ja raiskaus on kuvattu tavalla, joka puistattaa elokuvaväkivaltaan tottunutta katsojaakin. Nautintoa tästä saaville suosittelisin ammattiauttajien apua. Kamera ei käänny pois kertaakaan lähes kymmenen minuutin raiskauskohtauksen aikana, vaikka katsoja niin toivoisi. Suomalaisen käännöksen alaotsikko "syntiset" onkin elokuva sisällön kannalta käsittämätön ja harhaanjohtava. Ei tässä ole kysymys mistään syntien hekumasta, vaan arkielämän keskelle tunkeutuvasta väkivallasta ja kostosta.

Onko Irreversible merkittävä ja uusia uria avaava väkivaltakuvaus, Peckinpah’n Olkikoirien veroinen säälimätön kuvaus väkivallan sattumanvaraisuudesta? Vai onko se art house -yleisön huijausta, halpahintaista ja tavoitteiltaan arveluttavaa eksploitaatiota? Ehkä se on molempia. Ohjaajan motiiveja ei selvennä ainakaan alkukohtauksen päälle liimatun oloinen filosofointi, jossa Yksin kaikki vastaan elokuvan päähenkilö mutisee "totuuksia" tyyliin "aika tuhoaa kaiken". Kaksi elokuvaa linkittyvät näin kyllä toisiinsa, mutta kovin hämärällä ja epätarkoituksenmukaisella tavalla.

Elokuvaa voi hyvin argumentein pitää merkkiteoksena tai maailmankuvaltaan epäilyttävänä roskana, mutta sitä vihaavienkin on myönnettävä tekijän tinkimättömyys Vuokratessamme elokuvan ostamme kaksi tuntia sopivasti annosteltua iloa, jännitystä ja surua, jotka saavat hetkeksi unohtamaan maailman pahuuden. Irreversible kieltäytyy noudattamasta tätä viihdehyödykkeen logiikkaa. Se on lähempänä rujoa, katsojaa shokeeraamaan pyrkivää nykytaidetta. Se ei tuota katharsista vaan pahoinvoinnin ja tyhjyyden tunteita. Noén linja on ehdoton, mutta se vie nopeasti elokuvalliseen umpikujaan, vieraantuneelle taide-yleisölle suunnattuun vieraantuneeseen elokuvaan. Silti, hän onnistuu tarkoituksessaan hätkähdyttää ja puristaa esiin tunnereaktio viihdeväkivallan turruttamista katsojista. Irreversible on kauhistuttava elokuva, mutta se on juuri niin kauhistuttava kuin siinä kuvatut asiat. Vai mitä muuta raiskausta ja murhaa käsittelevän elokuvan pitäisi olla?