Elämä on ihanaa kotikatsomo

Tunnustettu brittiohjaaja Mike Leigh tunnetaan erityisesti elokuviensa arkirealismista ja naturalistisesta tyylistä. Tavallisten ihmisten elämää teoksissaan tallentavan Leigh'n tunnetuimpia töitä ovat muun muassa Naked (1993), Salaisuuksia ja valheita (1996) ja Vera Drake (2004). Näistä aiheiltaan synkistä kertomuksista poiketen Elämä on ihanaa (1991) on kevyempi draamakomedia pohjoislontoolaisten ihmisten iloista ja suruista, joka muistuttaa monessa suhteessa ohjaajan viimevuotista Happy-Go-Luckya (2008).

Siinä missä viimeksi mainitussa kuvattiin pirteän sinkkuopettajattaren arkea, ovat tässä elokuvassa keskiössä aviopari Wendyn (Alison Steadman) ja Andyn (Jim Broadbent) sekä näiden kaksostytärten, Natalien (Claire Skinner) ja Nicolan (Jane Horrocks) keskinäiset suhteet. Yltiöpositiivisen äidin ja hieman saamattoman isän hermot joutuvat koville erityisesti ongelmaisen Nicolan kanssa. Vajavaisten, mutta sympaattisten hahmojen joukon täydentää omalaatuinen perheystävä Aubrey (Timothy Spall), jonka ravintolabisnes ei ole ottaakseen tuulta alleen.

Näytelmäohjaajana uransa aloittanut Leigh luo käsikirjoituksensa näyttelijöiden improvisoinnin perusteella. Tästä syystä elokuvassa ei sinänsä tapahdu ”mitään”, vaan se koostuu pelkistä henkilöhahmojen välisistä arkisista tilanteista. Nämä puheentäyteiset ateriat, pubireissut ja odottamattomat sattumat tuntuvat sinänsä aidoilta. Toisaalta aika lienee tehnyt elokuvalle tehtävänsä, sillä puhekieltä vääntävät hahmot vaikuttavat olemukseltaan nyt vähän liiankin homssuisilta. Erityisesti Spallin esittämän Aubreyn edesottamukset menevät jo sketsiviihteen puolelle, vaikka kaipa tällaisia arjen antisankareita on oikeastikin olemassa.

Rivikansalaisten elämä on haastava aihe elokuvalle, jonka viehätys perustuu kuitenkin aina viime kädessä jonkinlaiseen juoneen. Vapaamuotoisen teoksen jaksaa silti katsoa hyvien näyttelijäsuoritusten vuoksi. Jotkin sen kuvaamista tuokioista huvittavat, toiset taas tuntuvat hieman päälle liimatuilta. Leigh’n empaattinen viesti arjen rikkauksien löytämisestä ja omien puutteidensa hyväksymisestä välittyy näistä yhtä kaikki selvästi. Ja juuri kun jatkuvasti hyväntuulisen Wendyn hekotus ja neuroottisen Nicolan angsti alkaa käydä hermoille, kohtaavat nämä kaksi vastapoolia toisensa välit selvittävässä keskustelussa! Lopetus pelastaa paljolti sinne tänne aaltoilevan ja episodimaisen elokuvan.

On helppo ymmärtää miksi pienellä budjetilla tehty, konstailematon Elämä on ihanaa muodostui yhdeksi Leigh’n suurimmista menestyksistä. Päällisin puolin kepeästä tyylistään huolimatta siinä käsitellään vakavia ongelmia syömishäiriöstä masennukseen. Kaikkea hienostelua karttavassa, aiheelleen uskollisessa elokuvassa voi silti halutessaan nähdä, tai olla näkemättä, elämän koko ihanuuden.