Jeliza-Rose Ihmemaassa

Terry Gilliam on päättänyt ottaa Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa -elokuvastaan mukaansa huumehöyryiset tunnelmat lähtiessään rakentamaan jo vuonna 2005 valmistunutta, mutta vasta nyt Suomessa ensi-iltansa saavaa elokuvaansa Tideland. Tällä kertaa ei kuitenkaan olla matkalla Las Vegasiin vaan Keski-Amerikan preerioille. Erikoinen parivaljakko, nuori neito Jeliza-Rose (Jodelle Ferland) ja hänen isänsä Noah (Jeff Bridges), pakenee tavallisen maailman tapahtumia viimeisiään vetävään isoäidin puutaloon.

© 2006 THINKFilmLewis Carrollin satua Liisa Ihmemaassa ja Alfred Hitchcockin Psykoa hyväkseen käyttävä elokuva on erikoinen yhdistelmä makaaberia huumoria, yksinäisyydessä eläviä epätavallisia ihmisiä ja lapsen näkökulmasta kuvattuja, mielikuvituksesta merkityksensä saavia tapahtumia. Jeliza-Rosen vanhemmat ovat narkkareita eikä muitakaan henkilöitä voi täysin tavallisiksi kutsua. Tyttö itse on Barbie-nukeilla, tai oikeastaan vain niiden päillä, leikkivä lapsi, joka käyttää omaa mielikuvitusmaailmaansa kyetäkseen selviytymään absurdeista tapahtumista.

Siirtyminen fantasia-aineksiin tapahtuu ennen kaikkea äänimaailman ja erikoistehosteiden kautta. Lähes kaikki toiminta tapahtuu kahden talon ympärillä ja viljapelloilla, jossa leikisti uidaan veden liplatuksen kuuluessa taustalla ja kuvitellaan, kuinka talot sortuvat maan sisään. Tidelandin onnistuneimmat hetket liittyvätkin ehkä sen audiovisuaaliseen tarjontaan. Kuvaus on parhaimmillaan vaikuttavaa ja musiikki tuo oman lisävärinsä sinänsä tavalliseen maisemaan.

© 2006 THINKFilmKyseessä ei ole satu, vaikka elokuvantekijät ovat käyttäneet saduista tuttuja lainauksia, mutta toisaalta elokuva ole perinteistä draamaa tai kauhuakaan. Oikeastaan on melko vaikea sanoa, mihin elokuvalajiin Tideland kuuluu. Yhtä vaikeaa on määritellä, mitä elokuvassa halutaan kuvata tai kenelle se on suunnattu. Sinällään se on rankka kuvaus lapsen vaikeista kasvuolosuhteista, mutta koska se pitää sisällään niin paljon omituisia ja makaabereita tilanteita, niin tämäkään ei ole kovin hedelmällinen lähtökohta elokuvan lähestymiseen. Kaikille erikoisuuksille ei välttämättä löydykään perusteita juonen kannalta, jolloin elokuvan pituutta olisikin voinut karsia reippaalla kädellä.

Elokuvan muut heikkoudet liittyvät henkilökuvauksiin. Ei riitä, että ihmiset ovat erikoisia, vaan heille täytyy keksiä myös oikeanlaista käyttöä. Jeliza-Rosen leikit mielikuvitusmaailmassa ja naapurin vammaisen pojan kanssa eivät jaksa herättää innostusta samalla lailla kuin Hunter S. Thompsonin luoma huumekaksikko elokuvassa Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa tai Bruce Willis, Brad Pitt ja kumppanit scifi-seikkailussa 12 apinaa. Toistaiseksi Gilliamin epätasaisen uran onnistuneimmat teokset sijoittuvatkin 1980- ja 90-luvulle.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:2,4 /5 henkilöä