Noah valkokangas

Mel Gibsonin ohjaaman Passion of the Christin jälkeen raamattuelokuvien genre on elänyt hiljaiseloa, mutta tekee nyt paluuta kahden suuribudjettisen tuotannon voimin. Molemmat teokset pohjaavat Vanhaan testamenttiin. Loppuvuodesta ensi-iltaan odotetaan Ridley Scottin Exodusta, jonka pääosassa Mooseksena nähdään Christian Bale. Nopeammin teattereihin saapui Darren Aronofskyn ohjaama Noah, joka toistaa myös Koraanista tutun myyttisen tarinan Nooasta ja hänen arkistaan.

Ohjaaja Aronofsky tunnetaan kunnianhimoisena elokuvantekijänä, jonka viimeisimmät teokset (The Wrestler – painija, Black Swan) ovat keränneet sekä kriitikoiden ylitystä että kaupallista menestystä. Myös kohuttu Noah näyttää täyttävän sille asetetut kaupalliset odotukset. Aronofsky ei myöskään pelkää lähdemateriaalista irtautumista, sillä tarinalla on enemmän yhteistä Sormusten herra -trilogian kuin takavuosien raamattufilmatisointien kanssa.

Tarina alkaa nopealla kertauksella aiemmista tapahtumista. Aatami ja Eeva karkotetaan paratiisista. Heidän lapsistaan Kainista ja Setistä alkavat kilpailevat sukuhaarat, jotka kansoittavat maailman ihmisillä. Muutaman sukupolven aikana ihmiset tuhoavat tunnetun maailman tappamalla eläimiä, kaatamalla puita ja saastuttamalla järviä. Ihmiskunta on menettänyt uskonsa Jumalaan – jota elokuvassa kutsutaan Luojaksi – ja pitää itseään luomakunnan kruununa.

Nooa (Russell Crowe) kuuluu Setin sukuun. Kaikki hänen perheenjäsenensä ovat kasvissyöjiä, koska Nooa haluaa elää sovussa faunan kanssa. Hän saa näyn, jossa Luoja varoittaa tulevasta vedenpaisumuksesta, jonka tarkoituksena on puhdistaa maailma saastasta – ihmisistä. Nooan tehtävänä on rakentaa arkki ja pelastaa eläinkunta tuholta.

Arkin rakentamisessa Nooaa auttaa joukko langenneita enkeleitä, jotka ovat rangaistukseksi muuttuneet kuusikätisiksi kivihirviöiksi. Ongelmia aiheuttavat muut ihmiset, joita johtaa Kainin sukuun kuuluva kuningas Tubal (Ray Winstone).

Tubalin vakaa näkemys on se, että eläinkunta on luotu yksinomaan ihmisten ravinnoksi ja luonto hyödykkeiksi. Tämä vastakkainasettelu korostaa elokuvan ympäristöteemaa. Ihmisten pitäisi ottaa vastuuta tekemisistään ja hyväksyä asemansa luomakunnan osana, ei sen herrana. Uskonnollinen tarina tarjoaa Aronofskylle myyttiset puitteet teeman käsittelylle, mutta uskonnolliseksi Noahia ei voi kutsua. Aronofskyn teos on lähempänä Pentti Linkolan ja New Age -liikkeen ajatuksia kuin hengellistä trippiä.

Nimensä mukaisesti Noah on ensisijaisesti tarina Nooasta, jota Russell Crowe tulkitsee Klaus Kinskiin verrattavalla vimmalla. Nooa on rationaalinen ja tiedostaa olevansa ihmisenä erehtyväinen, joten hän nojaa jokaisessa päätöksessään Luojan ohjeisiin, vaikka ne olisivat vastoin hänen omia arvojaan. Nooa tietää, että Luoja haluaa hänen auttavan paitsi ihmiskunnan tuhoamisessa myös sen lopettamisessa. Tästä seuraa moraalinen dilemma, joka on elokuvan vahvinta aluetta. Kuinka pitkälle yksilö on valmis menemään paremman maailman puolesta. Onko hän valmis tuhoamaan oman lajinsa?

Elokuvan ongelmat johtuvat muista hahmoista, jotka jäävät vahvan päähenkilön varjoon. Lisäksi Emma Watson näyttää koko ajan liian hyvin meikatulta kuuluakseen samaan maailmaan sänkisen Nooan kanssa. Myös loppuratkaisu jättää toivomisen varaa, sillä kaiken pessimismin keskellä toiveikas loppu vaikuttaa tekopyhältä. Vioistaan huolimatta elokuva on kuitenkin näyttävästi toteutettu ja yllättävän jännittävä ekoseikkailu.