Mrs. Henderson esittää valkokangas

Aviomiehen kuolema tekee Laura Hendersonista rikkaan lesken. Energinen vanharouva ei ole kuitenkaan valmis siihen yläluokkaiseen joutilaisuuden tilaan, johon 1930-luvun brittiläinen luokkayhteiskunta ja vielä voimissaan oleva viktoriaaninen moraalikoodisto tahtoisi hänet vangita. Rahoillaan leskirouva voisi hankkia kultaa, koruja tai vaikka nuoria rakastajia, mutta hän päättääkin ostaa rähjäisen vaudeville-teatterin.

Mrs. Henderson esittää on todellisten ihmisten ja tapahtumien inspiroima elämänmakuinen elokuva Lontoon Sohossa vuodesta 1931 aina vuoteen 1964 toimineesta Windmill-teatterista ja sen alkuaikojen rohkeasta ohjelmistosta. Rouva Henderson (Dame Judy Dench) palkkaa teatterinsa johtajaksi kokeneen Vivian Van Dammin (Bob Hoskins), jonka idea non-stop-esityksistä vetääkin Windmilliin väkeä, mutta vain siihen asti kunnes myös muut Lontoon revyy-paikat kopioivat käyttöönsä keskeytymättömän ohjelmiston. Kilpailun kiristyessä rouva Henderson keksii tuoda ensimmäistä kertaa Englannissa lavalle alastomia naisia. Tiukkapipoiset hallintoviranomaiset eivät kuitenkaan suostu alastomuuden esittämiseen aivan Pariisin Moulin Rougen mallin mukaan, vaan asettavat esitysluvan ehdoksi, että alastomat esiintyjät näytetään teatterin lavalla kuvataiteen tapaan täysin liikkumattomina.

Stephen Frearsin ohjaama Mrs. Henderson esittää on komediaa ja draamaa sujuvasti yhdistelevä musiikkielokuva. Se ei ole varsinainen musikaali, näyttelijät eivät elokuvassa puhkea laulamaan muualla kuin esiintyessään teatterin lavalla. Tarinaa kuljetetaan ennen kaikkea hyvin kirjoitetulla ja nasevalla dialogilla. Varsinkin pääroolien Dench ja Hoskins sanailevat keskenään niin loistokkaasti, että koko elokuva kantaa heidän suoritustensa varassa.

Pienimuotoinen toteutus tekee komediasta lämpimän intiimin. Alastomuutta ei alleviivata, vaan se on vain täysin luonnollinen osa tarinaa. Hollywoodin tirkistelevä ja ulkokultainen asennoituminen ihmisvartaloon loistaa poissaolollaan brittiläisestä tuotannosta. Nuoria normaalivartaloisia naisia ilman silikonilla kohennettuja rintoja tai mallimaailman ihannoimaa nälkäkurki-lookia on ainakin tällaisen aikuisen katsojan mielestä piristävää katsoa.

Mrs. Henderson esittää onnistuu viihdyttämään mukavasti, vaikkei se ei elokuvana mitenkään erityisen loistelias olekaan. Komedia ei aliarvio katsojaansa turhilla selittelyillä. Ja vaikka tarinassa on aikuista otetta ja aihepiiriin kuuluu alastomuus, elokuvaa voisi huoletta suositella niin 15-vuotiaalle teinille kuin 75-vuotiaalle isovanhemmallekin, ehkä peräti siksi yhteiseksi elokuvakokemuksesi.