Hidalgo valkokangas

Disney-yhtiön tuottama Hidalgo on spektaakkelimainen hevoselokuva, jonka väitetään alkuteksteissä perustuvan historiallisen lännenmiehen Frank T. Hopkinsin elämään. Elokuvan tarinan mukaan Hopkins olisi ollut läsnä Wounded Kneen verilöylyssä ja myöhemmin esiintynyt Buffalo Billin villin lännen sirkuksessa. Romanttisesti puoliverinen blondi intiaanimies päätyy elokuvassa ottamaan osaa Tulimeri-nimiseen 4 800 kilometrin pituiseen ratsastuskilpailuun, jossa parhaista parhaimmat arabihevoset kilpailevat muhkeasta rahapalkinnosta. Asiantuntijoiden mukaan Hopkins oli kyllä ratsuväen lähetti ja sinänsä historiallinen henkilö, mutta elokuvan tarina on silkkaa sepitettä. Buffalo Bill -jakso on puolestaan varmasti otettu mukaan paitsi lännenteemojen ja eksotiikan takia, niin myös ennen kaikkea siksi, että elokuvan tuottajalla Disneyllä on ainakin Pariisin puistossaan oma Buffalo Bill’s Wild West Show’nsa.

Taru sormusten herrasta -trilogiasta tuttu Viggo Mortensen nähdään Hidalgon pääosassa. Koko elokuva ratsastaakin pitkälti juuri Mortensenin tämänhetkisellä suosiolla. Jos mies on jo valmiiksi seksikäs, ei ole koskaan virhe sijoittaa häntä korskean hevosen selkään esittelemään sulojaan hartaasti huokailevalle naisyleisölle.

Voisi siis luulla, että yli parituntinen ratsastuselokuva sudensilmäisen Mortensenin seurassa tarjoaisi virkistävän paon arkitodellisuudesta kenelle tahansa entiselle hevoshullulle. Näin ei ole. Vaikka Hidalgo onkin juuri Mortensenin mehukkaan cowboy-hahmon ja hienojen aavikkomaisemien ansiosta tyydyttävä elokuva, sitä katsoessa on jatkuvasti kiusallisen tietoinen sen ideologisesta osoittelevuudesta. Hidalgoa on vaikea ottaa harmittomana viihteenä juuri nykyisen maailmanpoliittisen tilanteen takia. Ei auta vaikka Mortensenin Hopkins on kuinka sympaattinen sankari. Konteksti tekee elokuvasta aika vastenmielisen ja väite historiallisesta todenmukaisuudesta kaihertaa läpi koko ylipitkän elokuvan.

Tuntuu siltä kuin Disney tässä osallistuisi sotaponnisteluihin esittämällä amerikkalaisen cowboyn ylivertaisena sankarina, joka ratsastaa villihevosella Irakin läpi Syyriaan. Sillä ei ole mitään väliä, että arabit tuntevat maaston ja olosuhteet tai että heillä on tarkkaan jalostetut huippuhevoset. Heitä lakoaa matkan varrelle kuumuuden, hiekkamyrskyjen ja muiden vaarojen uuvuttamana kymmenittäin. Jo kisan englanninkielinen nimi Ocean of Fire haiskahtaa epäilyttävästi Yhdysvaltain asevoimien operaatiolta. Loppuvaiheessa nähdään myös kuvia, jotka kuvastavat Yhdysvaltojen patentoimaa "freedomia" vastakohtana elokuvan alkupuolen Lähi-itään sijoittuvalle orjamarkkinakohtaukselle.

Kokonaan toinen lukunsa on rodun käsittely, joka on yksi elokuvan keskeisistä teemoista. Hevosjalostusta ja ihmisten perimää kosketellaan rinnakkain, kun puhutaan puhdasrotuisuudesta ja sekarotuisuudesta. Beduiinit ja paimentolaisintiaanit rinnastuvat toisiinsa ratsastavina paimentolaiskulttuureina. Elokuvassa puhutaankin paitsi englantia, myös arabiaa ja sioux-kieltä, vaikka hevoskisoihin osallistuvat kouluttamattomat arabit puhuvatkin käsittämättömän hyvää englantia.

Elokuvan tapahtumapaikka on romanttinen Arabia eksoottisine sheikin telttoineen. Pientä romanssijännitettä virittyy Hopkinsin ja sheikin tyttären välille, mutta myös englantilainen hevosjalostajaleidi havittelee lehmipoikaa telttaansa. Sankarimme pysyy kuitenkin vain ritarillisena vanhan ajan lännenmiehenä. Vaikka varsinaisen seksin puuttumien elokuvasta tekee siitä koko perheen elokuvan, siinä on jonkin verran väkivaltaisia kohtauksia ja eläimillekin tapahtuvia onnettomuuksia. Aivan herkille tai nuorille katsojille se ei siis sovi. Katsomismukavuuden takia teatteriin kannattaa ottaa mukaan vaikkapa vesipullo, koska paahteisen maiseman ja Mortensenin kuivien huulien pitkäaikainen tuijottelu alkaa ennen pitkää janottaa.