Komedian tekeminen on hauskaa

Ohjaaja Markku Pölönen tuumaili aikanaan Koirankynnen leikkaajan valmistuttua, että elokuvat saavat jäädä. Omien sanojensa mukaan hänellä ei ollut enää visiota ja elokuvien tekeminen oli turhan kiireistä perheelliselle.

Kuluneen viiden vuoden aikana Pölönen on kuitenkin ohjannut kaksi elokuvaa ja saattanut päivänvaloon ison kotimaisen tv-sarjan Karjalan kunnailla. Ei se visio siis ollut kokonaan kadonnut.

– Kyllä se silloin ihan aito tunne oli. Ei ollut minkäänlaista ideaa seuraavasta elokuvasta. Olimme silloin myös tehneet päätöksen muuttaa Pohjois-Karjalaan ja lopettaa pitkien elokuvien tekemisen, koska se on niin työlästä ja repivää hommaa. Alkaisimme tehdä tv-sarjoja.

Mutta niinhän se tahtoo olla. Uusi ympäristö, uudet ideat. Pölönen pistää pyörtämisensä naurahtaen ympäristömuutoksen piikkiin.

– Pakko se oli mielipidettä vaihtaa. Olihan se tavallaan hauskaa, kun minä ja veteraanikuvaaja Kari Sohlberg istuimme Koirankynnen leikkaajan kesäjakson päätteeksi jossakin pubissa otsat vastakkain ja molemmat äijät päätimme vakaasti, että nyt loppui elokuvan tekeminen. Ei sen takia, että olisi ollut niin huono kokemus vaan koska oli niin hieno kokemus, johon voisi lopettaa nämä touhut. Ja molemmat ovat pyörtäneet päätöksensä. Sohlbergkin on katselemassa uusia kuvauspaikkoja Pohjois-Karjalasta.

Ja säälihän se olisi ollut, jos parivaljakko ei olisi elokuvan saralla jatkanut.

Silvennoinen osaakin näytellä

Ralliraita on komedia. Pölösen ensimmäinen sellainen. Komedian Pölönen nimenomaan halusikin tehdä ja yhteistyössä Heikki Silvennoisen kanssa.

– Olin nähnyt Silvennoisen Heikin muutamassa tv-jutussa, joissa hän näytteli eri tekniikalla kuin Kummelissa. Ja Heikistä paljastui minulle ihan oikea näyttelijä. Kiinnostuin, että josko puuhaisi Heikin kanssa komedian, jossa hän tekisi ihan oikean roolin.

Heikki SilvennoinenRalli hiipi vähän kuin varkain komedian aiheeksi. Kuvauspaikkoja rajan takana tutkaillessaan miehet törmäsivät paikalliseen autourheiluun, jossa oli sopivan humoristista meininkiä. Lisäksi Silvennoinen on itse ajanut F-ryhmän rallia, joten alkoihan se ralli saada miesten jutusteluissa yhä enemmän tilaa.

– Rallista tuli sellainen käenpoika-ilmiö, joka pikkuhiljaa hivautteli kaikki muut ainekset pois ympäriltään. Ja niin olimme sitten rallikomedian kanssa tekemisissä.

Höttökomedia

Pölösen elokuvissa komedialla on ollut aiemminkin sijansa. Omasta tuotannostaan Pölönen nostaa Ralliraidan sukulaiselokuvaksi Emmauksen tiellä -työnsä. Sitä kuitenkin sävytti tietty surumielinen hehkutus ja nyt mies halusi tehdä rehellisen kepeän komedian.

– Teki mieli tehdä tällainen höttökomedia, jossa ei ole mitään syvyyksiä. Ollaan kiinni preesensissä kuin ruoste helmapellissä, kuten sanonta kuuluu.

Helpompaa komedian tekeminen ei kuulemma ole. Raskasta työtä siinä missä elokuvan tekeminen yleensäkin, mutta hauskempaa.

– Kuvaustauoilla ja noin muutenkin oli koko ajan hillitöntä. Vatsalihakset kipeänä noiden äijien kanssa. Ja sitä olisi kiva jatkaa.

Pölösen elokuvissa on usein varsin nimekäs näyttelijäkaarti, joten jotain taikaa elokuvien tekemisessä hänen kanssaan pitää olla.

– Meille on tullut vuosien varrella sellainen tietty tekemisen kulttuuri. Taju siitä, että näyttelijät tekevät parhaansa, kun he kokevat työskentelyn olevan turvallista. Mokaaminen tai epävarmuus ei ole millään tavoin mikään rikos. Kuvauksissa pitää olla familiääri tunnelma ja catering-tyttöjen pitää olla nättejä ja pullaa ja kahvia pitää olla koko ajan. Varmaan pulla ja kahvi on tässä se avainsana!

Ralliraita 3D

Pölönen lupaa Ralliraidalle jatkoa . Kakkososaa ei kuulemma tehdä, koska jatko-osat ovat yleensä huonompia ja vesitetympiä, vaan hypätään suoraan kolmososaan.

– Se olisi Ralliraita 3D. Ensimmäinen Suomessa. Eihän se sikäli olisi kummallista, että tekniikkahan on olemassa. Pitää vain opiskella 3D-kuvaamisen konventiot, että mikä sillä toimii ja mikä ei. Siinä vaiheessa kun tämä tulisi ensi-iltaan, 3D-tettareitakin olisi Suomessa jo aika paljon.

Jos Emmauksen tiellä terapoi aikanaan Pölösen neljänkympin kriisiä, niin Ralliraidassa on kyse viidenkympin villityksestä. Jotain pörinää pitää olla vaikka moottoripyörää ei hankkisikaan.

– Jotkut hankkivat Harrikan, kasvattavat takatukan ja lähtevät teinityttöjä hurmaamaan. Kivahan se on, että elämässä on pärinää. Ihan oikeasti. Ja on tässä paljon nostalgiaakin, omia muistoja autourheilun ensikokemuksista.

Suomalaiset ovat vauhtikansaa ja rallikansaa. Bensankatku ja pärinä ovat pitkälti kaksilahkeisten maailmaa.

Markku Pölönen– Rallimaailma on suomalaisen macho-kulttuurin viimeisiä sillanpääasemia. Se on avoimesti aika sovinistinen ja seksistinen maailma. Kaikin puolin äijäkulttuurin tihentymä. Hankirallissa on esimerkiksi jotain hyvin omituista arktista hysteriaa, kun metsätaipaleilla on samassa näkymässä toistakymmentä nuotiota, joiden ympärillä suomalaiset miehet laulavat ja mölisevät keuhkojaan pihalle pakkasessa, ja joskus joku ralliauto menee, ttsssuuui ohi, mutta se ei hirveästi haittaa meininkiä.

Tuleeko siis tuleva 3D Ralliraita sijoittumaan juuri talvisiin tunnelmiin?

– Itse asiassa on ollut tällainen idea, että otettaisiin se eksotiikka kokonaan haltuun pöllyävine lumineen ja pakkasineen.

Elokuvan pitää olla aiheensa näköinen

Pölöstä voi nykyisistä suomalaistekijöistä luonnehtia jo veteraaniksi ja pitkän linjan ohjaajaksi – ja jopa auteuriksi, sillä niin tunnistettavia ja tekijänsä näköisiä hänen elokuvansa ovat kautta linjan olleet. Pölösen elokuvista on huokunut myös aina kuvan arvostaminen yhtenä elokuvan ilmaisuvälineenä. Siitä on osaltaan vaikuttanut pitkä yhteistyö kuvaaja Kari Sohlbergin kanssa.

– Jaan Karin näkemyksen, että elokuvan pitää olla aiheensa näköinen. Ei voisi kuvitella, että tällä tavalla luonnosmaisesti, kuten Ralliraita on kuvattu, voisi tehdä mitään harkittua draamaa.

Kuvauspaikka, maisema ja kuvan laatu ovat Pölösen mukaan heille molemmille erittäin tärkeitä. Omista elokuvistaan Pölönen nostaa esimerkiksi Kuningasjätkän.

– Siinä on aivan lumoavan kaunista kuvaa, joka sydänjuuria myöten koskettaa. Eivät elokuvat ole sillä tavalla yhteismitallisia. Olisi ollut ruudin haaskausta tehdä Ralliraitaa 35-millisellä ja nätisti. Mielestäni se olisi saanut olla vieläkin rupisempaa jälkeä.

Fantasiaelokuvia

Karjalan kunnailla sarjan tekeminen jatkuu taas ensi kesänä, jolloin kuvataan ainakin 12 jaksoa. Ja uusia ajatuksia Pölösellä on myös vireillä.

– Jossakin on kytemässä uusi tv-sarjan idea, jossa hyödynnetään aivan upeaa Pielisjokea. Vesielementti on aika harvinainen jopa pitkissä elokuvissa. Mikä on erikoista, koska meillä on jokiliikennettä paljon ja vesielementti on kuvissa todella kaunis.

Tv-sarjat eivät ole kuitenkaan vieneet Pölösen visioissa tilaa elokuvilta. Miehen mielessä pyörivät nyt fantasiaelokuvat.

– Viiden vuoden sisällä jos saisi aikaiseksi jommankumman fantasiaelokuvan ideoistani. Toinen sijoittuu aikaan ennen kristinuskon tuloa Suomeen ja toinen on puhtaasti lasten satuelokuva. Molemmille olennaista on, että niissä ei ole fantasiaelokuvan kliseitä vaan niiden maailma on niin fantastinen, että sen voisi kuvata jopa realismin keinoin.