Pölösen onnistunut paluu

Markku Pölösen Oma maa -elokuva on sodanjälkeisiin jälleenrakennusvuosiin ajoittuva rakkaustarina. Varakkaan leipomosuvun tytär Anni (Oona Airola) rakastuu sotainvalidi Veikkoon (Konsta Laakso), ja pari lähtee Pohjois-Karjalan korpeen raivaamaan itselleen asutustilaa.

En ole aikaisemmin tehnyt käsikirjoitusta, jonka lähtökohta on yhteinen ainakin 450 000 suomalaiselle, Pölönen sanoo viitaten kodeistaan lähtemään joutuneisiin siirtokarjalaisiin ja rintamalta palanneisiin miehiin.

Elokuvan nimi tulee rintamalla kiertäneestä huhusta, jonka mukaan kaikki sodasta hengissä selvinneet saisivat kotiin palattuaan omaa maata.

Markku Pölönen on itse syntynyt vuonna 1957, mutta hänen mukaansa Suomessa elettiin 1960-luvulla vielä 40-lukua, ainakin maaseudulla.

Esimerkiksi pellon raivaus on minulle tuttua lapsuudesta. Sähkö meille tuli vasta, kun olin 14-vuotias.

Tv-sarjasta elokuvaksi

Alun alkaen Pölösellä oli tekeillä tv-sarja, joka ei kuitenkaan saanut rahoitusta.

Siinä olisi ollut 11 perhettä, joiden vaiheita sarjassa olisi seurattu. Annin ja Veikon rakkaustarina oli siinäkin keskustarina.

Solar Filmsin tuottaja Rimbo Salomaa piti Pölösen käsikirjoitusta hyvänä ja tarjoutui tuottamaan sen pohjalta elokuvan. Pölönen muokkasi tv-sarjan käsikirjoituksesta elokuvakäsikirjoituksen nopeassa aikataulussa, noin puolessatoista kuukaudessa. Lopulta hän oli niin poikki, että joutui soittamaan useita romaaneja ja elämäkertoja kirjoittaneen Antti Heikkisen apuun.

Heikkisellä ei tunnetusti ole kirjallista ummetusta.

Paula Vesala toi naisnäkökulmaa

Pölösen ja Heikkisen käsikirjoittaman elokuvan dramaturgina on toiminut Paula Vesala. Pölönen kertoo hauskasti Vesalan tulosta projektiin.

Tuottaja Rimbo Salomaa toi jostain takahuoneesta tällaisen "rusketusraidat rallallaa" -poptähden, jolla ei luulisi olevan mitään tekemistä minkään raivaajaeepoksen kanssa. Paula osoittautui loistavaksi tyypiksi, valtavan älykkääksi työhulluksi. Hän toi kerrontaan naisnäkökulmaa ja raikkautta.

Vesala myös oikoi käsikirjoituksen sovinnaisuuksia. Esimerkkinä Pölönen mainitsee kohtauksen, jossa Anni ja Veikko laulavat työnteon lomassa.

Alun perin Anni lauloi siinä työväenlaulua ja Veikko vanhaa pornolaulua. Paula käänsi asetelman toisin päin ja pisti Annin laulamaan pornolaulua.

Elokuvan lopetuskin olisi ollut toisenlainen ilman Vesalan vaikutusta.

Kun mietimme, miksi Anni palaisi Veikon luo, minä ehdotin, että hän olisi ollut raskaana. Sehän olisi se tavallinen tarina. Paula kuitenkin tyrmäsi ajatuksen täysin ja totesi, ettei se silloin olisi mikään rakkauden teko, vaan pikemminkin epätoivon.

Kaupunkilaistyttö ja maalaispoika

Oma maa on rakkaustarina, mutta sen päähenkilö on selkeästi Anni, jonka sitkeys ja periksiantamattomuus heijastelevat yleisemminkin suomalaisen naisen kovaa osaa sotavuosina ja heti niiden jälkeen.

Kuten Elina Kivihalmeen hieno dokumentti Tuntematon emäntä (2011) näytti, naiset pitivät maatalousyhteiskunnan pyörät pyörimässä, kun miehet olivat rintamalla. Tilanne pysyi osin samana myös sodan päätyttyä — olihan niin moni mies kaatunut tai haavoittunut sodassa.

Pölösen elokuvassa Anni ja Veikko tulevat melko erilaisista taustoista: Anni on kaupunkilainen ja varakkaan perheen tytär, kun taas Veikko on entinen tukkijätkä ja vailla omaisuutta.

Pääparin taustat ovat erilaiset tietysti kontrastin takia, mutta myös siksi, että todellisuudessakin Suomessa solmittiin sodan jälkeen erikoisia liittoja. Yhteen saatettiin mennä ennen kuin oli tavattukaan.

Urhea suomenhevonen

Elokuvassa tie naisen sydämeen käy hevosen kautta. Veikon taistelupari sodassa on ollut Annin ja tämän veljen Liinu-hevonen. Tapa, jolla Veikko kohtelee Liinua, tekee Anniin vaikutuksen.

Sodassa palveli 60 000 suomenhevosta, joista 20 000 kaatui. Ilman hevosia ei sotavuosista ja jälleenrakennuksesta olisi selvitty. Ne olivat voiman lähde, mutta toivat myös omistajilleen parempaa palkkaa esimerkiksi metsätöissä, Pölönen muistuttaa.

Annia näyttelevä Oona Airola on ollut hevosten kanssa tekemisissä pikkutytöstä lähtien. Liinua esittävä Onnen Usva ei ollut aivan helposti käsiteltävä hevonen, mutta elokuvasta sitä ei huomaa.

Oona on ihmemimmi, osaa ratsastaakin ilman satulaa.

Onnea matkassa

Pölösen mielestä elokuva vaatii onnistuakseen myös tuuria. Oman maan kohdalla esimerkiksi sää suosi kuvauksia.

Talvikuvausjakso oli aikataulusyistä lykätty huhtikuun toiselle viikolle, jolloin talvi on yleensä jo ohi. Mutta me saimmekin kunnon 40-luvun talven. Muutenkin säätila muuttui otollisesti kohtausten mukaan. Elokuva näyttää siltä, kuin olisimme kuvanneet neljänä eri vuodenaikana, vaikka kuvausjaksoja oli vain kaksi.

Näyttelijöille vaativin paikka oli kohtaus, jossa Veikko on vähällä hukkua jäiseen veteen. Todellisuudessa näyttelijöille ei kohtauksessa ehtinyt tulla kylmä, sillä vieressä oli lämpimällä vedellä täytetty palju, jossa he saivat lämmitellä.

Annin ja Veikon rintamamiestalo rakennettiin elokuvaa varten, sillä sen piti näyttää sisätiloistaan keskeneräiseltä.

Talo ehti olla pystyssä neljä päivää. Kyllä siinä timpureilta itku pääsi, kun talo poltettiin. Lohdutin heitä, että elokuvassa talo saa tavallaan ikuisen elämän.

Vuosikymmenen tauko

Markku Pölösen edellisestä elokuvasta on vierähtänyt jo vuosikymmen. Hän on kertonut julkisuudessa avoimesti flopanneista ohjaustöistään, konkurssista ja rahoituksen saamisen vaikeuksista.

Lieksasta (2007) piti tulla kansainvälinen elokuva, mutta sen tekemisessä oli ongelmia alusta lähtien. Taloudellisista syistä se oli lopulta pakko tehdä suomenkielisenä versiona. Elokuva ei syntynyt onnellisten tähtien alla, toisin kuin tämä Oma maa nyt.

Pölönen haaveilee edelleen tekevänsä Lieksasta sellaisen version, jota alun perin suunnitteli. Siihen kuulemma riittäisi neljä kuvauspäivää lisää.

Olen todella kaivannut elokuvien tekemistä. Viime ajat ovat olleet pelkkää onnellisuutta.

Lue myös