Faktapohjaista fiktiota Etelä-Pohjanmaalta

Eteläpohjanmaalaisten veljesten vihanpidon ympärille kietoutuva JP Siilin Härmä on ollut ohjaaja-käsikirjoittajan mielessä jo toistakymmentä vuotta. 1990-luvun alussa elokuva-alan työt aloittanut paljasjalkainen helsinkiläinen oli jo teininä kiinnostunut elokuvista, mutta ei uskonut kohtausten purkittamisesta koskaan kehittyvän ammattia.

12–14-vuotiaana touhusin kavereiden kanssa kaitafilmille lyhytelokuvia. Ensimmäinen elokuva saatiin tehtyä, mutta kesken toisen elokuvan minut siirrettiin syrjään tuotantoryhmästä. En tiedä syitä, mutta niitä saattaa arvailla. Harrastuneisuudesta huolimatta en koskaan lukioikäisenä ajatellut, että minusta tulisi elokuvantekijä. Kirjoitusten jälkeen pääsin Helsingin kauppakorkeaan, mutta se ei oikein lähtenyt lentoon.

Talousteorioiden pänttääminen jäi ja Siili suuntasi armeijan harmaisiin nauttimaan valtion tarjoamasta säntillisestä päiväjärjestyksestä. Opinnoista otettu aikalisä tuotti oivalluksen, että Suomessa koulutetaan väkeä myös elokuva-alalle.

Oli toki aika iso kynnys ja muutos jättää varma tulevaisuus kauppatieteiden parissa ja lähteä tavoittelemaan kuuta taivaalta. Se valvotti aika monta yötä ennen kuin päätöksen tein puhtaasti intuition pohjalta. Ensimmäisellä yrityksellä taisin päästä jollekin varasijalle. Sain sisäisen varmuuden ja heti viidennellä kerralla pääsin sisälle.

Reilun puolentoista miljoonan euron budjetilla kuvattu Härmä nojaa vahvasti menneisyyteen, vaikka ei tieteellisen historiantutkimuksen korvike pyrikään olemaan. 1800-luvulle sijoittuva kahden veljeksen välienselvittely on ennen muuta ajankuva. Siilille Suomen historia on aina näyttäytynyt pohjattomana tarinakaivona.

On loputtomasti sellaisia vaiheita ja ihmiskohtaloita, jotka olisivat elokuvan tai tv-sarjan arvoisia. Minun tutkallani yksi tällainen oli puukkojunkkarien aikakausi. Koesovitin siihen oikeita historiallisia tapahtumia, mutta en halunnut lukita itseäni faktoihin. Ganes oli elokuvistani sellainen, jossa oltiin tiukasti kiinni historiallisissa tapahtumissa. Halusin enemmän vapautta ja etsin tarinaa muista lähtökohdista. Esiin pulpahti ajatus, että kyse on veljeksistä, perinnöstä ja naisesta, jota molemmat rakastavat.

Käsikirjoituksen ollessa vasta puoliksi muotoutunut idea, aloitti Siili kattavan tutkimuskierroksen Härmän verenmakuiseen menneisyyteen. Tätä ohjaaja pitää välttämättömänä prosessina. Itselle tuntemattomasta maailmasta täytyy tehdä kotoinen ennen kuin sitä voi hyödyntää tarinankerronnassa. Ennen tekstinkäsittelyohjelman avaamista Siili lukikin aika lailla kaiken fiktiivisen ja faktuaalisen mitä käsiinsä sai.

Sitä kautta loin pohjaa ja ymmärrystä siitä maailmasta ja sielunmaisemasta. Vasta sitten pystyin ottamaan vapauksia tarinankertojana. Elokuvaa lähdettiin pystyttämään noin viisi vuotta sitten ja pitkä valmisteluaika mahdollisti sen, että pystyin jalostamaan ja syventämään teoreettista ymmärrystä. Olen viettänyt aikaa alueella ja tavannut ihmisiä.

Siili ei ole ensimmäinen elokuvantekijä, joka on kuullut lakeuden kutsun. Eritoten pohjanmaalaisia miehiä on valkokankaalla nähty tuon tuosta. Osittain tämä on eittämättä Antti Tuurin vaikutusta, sillä kirjailijan tuotantoon perustuvat Pohjanmaa ja Talvisota lienevät kaikille jossain määrin tuttuja teoksia. Siili uskoo alueen viehätyksen perustuvan sen samaistuttavaan erilaisuuteen.

Ehkä pohjalaiseen luonteeseen liittyy jotain arkkisuomalaista. Jotakin sellaista, joka meitä monessa yhdistää – olimme sitten mistä päin Suomea tahansa kotoisin. Pohjalaisuudessa on sellaista suomalaisuutta, jollaisena meidät ulkomailta käsin nähdään. Olemme rehellisiä, sisukkaita ja jopa vähän hölmöjä yksioikoisuudessamme. Pohjalainen erityispiirre, jota muut heimot eivät jaa, on että Pohjanmaalla halutaan pitää huoli, että muut tietää mitä mä oon tekemäs ja siinä myös halutaan onnistua. Uhoaminen on ehkä se kirkkain tunnusmerkki pohjalaisuudessa.

Puukoniskujen sävyttämät kuvat ovat täynnä esiteollista maisemaa, hirsipirttejä ja pölyisiä hiekkateitä. Suomi on kaupungistunut 1900-luvulla hirmuista vauhtia, eikä käyttökelpoisten kuvauspaikkojen löytäminen ollut mitenkään vaivatonta.

1800-luvulta tähän päivään säästyneitä miljöitä on kovin vähän. Kohdattiin aika paljon sellaisia ehjiä kokonaisuuksia, joihin oli kasvanut kylkeen kerrostaloja tai 46 metrin päässä menee valtatie 19. Kokosimme elokuvan maailma aika monesta paikasta. Päätukikohta oli Kauhavalla. Kuvasimme myös Kuortaneella, Laihialla, Vaasassa, Laitilassa, Riihimäellä ja eri puolilla Helsinkiä.

Siinä vaiheessa kun valkokankaalla toikkaroivat näyttelijät ovat pukeneet päälleen historiallisia vermeitä, on katsojalla lupa odottaa joko yltiöromanttista draamaa Shakespeare in Loven tyyliin tai loputonta miekankalistelua Ridley Scottin innoittamana. Härmä pyrkii sekoittamaan ääripäät yhteen ja tästä tasapainoilusta muotoutuikin tarinan luomisen suurin haaste.

Välillä se lipsahti yhteen ja välillä toiseen suuntaan. Käsikirjoitusversioiden kautta pikku hiljaa löytyi oikea muoto. Kyseessä oli vaikea operaatio. Oli hetkiä jolloin ajattelin, että heitän hanskat tiskiin. Lopulta kuitenkin löytyi sitten se meidän porukan laajemminkin kokema viisasten kivi, jolla tarina saatiin pakettiin.

Kun kerran syvällä Etelä-Pohjanmaalla ollaan, niin Suomen kaunein murre, pohojammaa, on keskeisessä asemassa. Siilille itselleen maantieteellisesti tarkasti rajautunut Suomen vanhakantaisin puhetapa ei ollut tuttu, mutta tämä ei estänyt ohjaajaa panostamasta oikeakielisyyteen elokuvanteon jokaisessa vaiheessa.

Kirjoitin käsikirjoitusta ja sen repliikkejä täyden tietämättömyyden tuomalla varmuudella sellaiseksi siansaksamaiseksi härmänmurteeksi. Varastin siihen kaikenlaisia sananlaskuja mitä vain irti sain. Siinä vaiheessa kun käsikirjoitus oli muuten valmis, niin kaksi härmän murteen asiantuntijaa teki siitä sanatarkan murrekäännöksen. Samat henkilöt parin kuukauden ajan valmensivat näyttelijöitä murteen poljentoon, painotuksiin ja eritoten asenteeseen. Jälkiäänityksessä pystyttiin vielä korjaamaan pieniä sekalaisia kauneusvirheitä. Tavoite oli saada murrepuoli komiasti haltuun ja palaute on ollut varsin kiittävää.

Pitkän ja epäilemättä jossain määrin uuvuttavan projektin jälkeen voisi kuvitella tekijäporukan haaveilevan lomapäivistä. Siilin seuraava elokuva on paluu Blackoutin trilleri-henkeen. Työnimellä Aava kulkeva projekti kerää tällä hetkellä rahoitusta ja kuvausten on tarkoitus alkaa loppukesästä.

Lue myös