Jännitteetön jännäri

Psykologinen jännäri ei ole suomalaisten elokuvantekijöiden leipälaji. Eikä JP Siilin Blackout tilannetta muuksi muuta. Toteutus on mitäänsanomaton ja käsikirjoitus vaikuttaa kovin keskeneräiseltä. Myötähäpeä on jälleen kerran kiusallisen tuttu tunne katsomon puolella.

Naulan päähänsä saanut sydänkirurgi on ajatuksen asteella saattanut vaikuttaa toimivaltakin jännärin idealta. Valmiissa elokuvassa naulapäinen tohtori kuitenkin muistuttaa enemmän hölmöä vitsiä kuin vakavaa jännärin perustaa. Varsinkin, kun päässä oleva naula ei motivoi tarinassa muuta kuin muistinmenetystä. Jos naulan seurauksena olisi ollut Phineas Gagen kaltainen tapaus, eli henkilön koko persoonallisuus olisi muuttunut aivovamman myötä, niin skenaariossa olisi saattanut olla jotain koukkuakin.

BlackoutPetteri Summasen esittämä Pekka Valinto herää pitkästä koomasta, eikä muista ministerivaimoaan saati sitä, miten on naulan päähänsä saanut. Avioparin kolmanneksi pyöräksi ilmaantuu tohtorin seuraan hakeutuva entinen potilas, joka hengaa miehen kanssa muustakin syystä kuin pelkästä sympatiasta ja kiitollisuudenvelasta. Loput elokuvasta vatvotaan ihmissuhteita ja ratkaistaan "naula-mysteeriä". Ohimennen tarinassa sipaistaan yhteiskunnallistakin aihetta, nimittäin terveydenhuollon niukkoja resursseja. Tämä onkin elokuvan ainoa valopilkku. Kun Risto Kaskilahden esittämä ylilääkäri ripittää vastuullista ministeriä sairaalan käytävällä, onnistuu muutoin laahaava elokuva olemaan edes hetken verran terävä ja ryhdikäs.

Yhteiskunnallinen sanottava ja elämän oikeutukseen liittyvien arvokysymysten pohdinta hautautuvat tylsän ihmissuhdejauhannan ja kökköjen seksikohtausten alle. Miksi suomalaiseen elokuvaan on lähes aina pakko sisällyttää seksikohtauksia, joita ei kuitenkaan osata toteuttaa tyylikkäästi? Nytkin meluisa poprock pauhaa jäykän lähetyssaarnajyystämisen päällä sellaisella tyylitajulla, että mieluiten kääntää katseensa pois kuvasta kuin kokisi minkäänlaisen intohimon välittyvän valkokankaalta.

Jarkko T. Laineen kuvaus on kyllä jälleen kerran perushyvää, mutta se mikä kuvauksella on saavutettu, menetetään esimerkiksi musiikissa. Lauri Ylösen säveltämä musiikki on alleviivattua tusinapoppia, joka elokuvan ääniraidalla soi vieläpä hämmentävän hyökkäävästi.

BlackoutBlackout tuokin mieleen jonkin nousukauden huumassa tehdyn kasarileffan tyhjänpäiväisistä jupeista, jotka ajelevat hienoilla autoilla ja naivat lennokkaasti päätäsäryttävän musiikin tahdissa. 2000-luvun taantuman kynnyksellä hyvin menestyvät poroporvarit ovat kuitenkin jo lähinnä luotaantyöntäviä hahmoja, joihin on perin vaikea samaistua. Tai ainakaan he eivät ole millään tavoin kiinnostavia.

Psykologinen jännäri, joka ei kykene rakentamaan hahmojen välille ja itse tapahtumajuoneenkaan riittäviä jännitteitä, on kaukana onnistumisesta. Petri Kotwican viimevuotiseen Mustaan jäähän verrattuna Blackout tuokin mieleen enemmän televisiosarjan kuin varteenotettavan valkokangaselokuvan.

*
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1 / 2 henkilöä


Film trailers by Filmtrailer.com