Ulkomaankirjeenvaihtaja kotikatsomo

Dvd:n takakannessa hehkutetaan, että Ulkomaankirjeenvaihtaja on "yksi Hitchcockin parhaimmista". Moista liioittelua ei kannata uskoa, sillä varmaan jokainen ohjaajaa palvovista filmihulluista voi nimetä suoralta kädeltä ainakin 10 elokuvallisesti parempaa tai merkittävämpää teosta. Elokuvan poliittinen merkittävyys onkin sitten kokonaan toinen juttu. Se oli omana aikanaan rohkea elokuva, joka omalta osaltaan edisti Hollywoodin asennemuutosta Euroopan sotatapahtumien kuvaamiseen.

Ulkomaankirjeenvaihtaja oli Hitchcockille vasta toinen elokuva Hollywoodissa. Englannissa taiteellisen vapauden makuun päässeellä ohjaajalla oli vaikeuksia sopeutua studiovaltaiseen systeemiin, eikä ihme että Rebeccan tekovaiheessa hän jouti tukkanuottasille moguli David O. Selznickin kanssa. Ulkomaankirjeenvaihtajassa tilanne oli toinen, sillä tuottajana oli filmikaupungin suuriin riippumattomiin tuottajiin kuulunut Walter Wanger, joka ymmärsi antaa ohjaajille enemmän vapauksia.

Wanger ja Hitchcock ottivat tietoisen riskin. Euroopan tapahtumiin kantaa ottava elokuva oli varsin uhkarohkea veto vielä vuonna 1940, jolloin Rooseveltkin lupasi vaalipuheissaan pitävänsä maan puolueettomana. Juonen keskiössä on reportteri, joka lähetetään Eurooppaan raportoimaan poliittisen tilanteen kärjistymisestä. Diplomaatin murhan todistajaksi joutuva reportteri on keskellä vakoilupeliä, jonka konnina ovat häikäilemättömät natsit – vaikka sitä ei suoraan sanotakaan. Sanoma tiivistyy elokuvan viimeisissä virkkeissä, joissa kerrotaan kuinka valot sammuvat Lontoossa ja kuinka Yhdysvaltain toivotaan kantavan vapauden soihtua pimeyttä vastaan. Propagandaa, kyllä vain, mutta oikeutettua sellaista. Lontoon pommitukset alkoivat muutama päivä kuvausten päätyttyä

Elokuvan vaikutusta on vaikea arvioida, mutta kuuden Oscar-ehdokkuuden myötä se sai julkisuutta ja loi pohjaa myöhemmille, Pearl Harborin jälkeisille sotaelokuville, joissa vihollinen tunnustettiin jo avoimesti. Vielä vuonna 1940 sodan asetelmia käsittelevä elokuva oli kuuma peruna, jota ei Euroopassa juurikaan nähty levityksessä – esimerkiksi meillä se sai ensi-iltansa vasta vuonna 1952.

Ulkomaankirjeenvaihtaja on helppo tunnistaa Hitchcock-elokuvaksi muutamista avainkohtauksista, joissa jännitystä kiristetään mestarille ominaisella hienovaraisuudella. Niitä katsoessa tulee mieleen, olisiko Ulkomaankirjeenvaihtaja sittenkin tarpeettomasti aliarvostettu teos? Kohtaukset tuulimyllyssä tai näköalatornissa ovat kyllä puhdasta Hitchcockia, mutta ne erottuvat kokonaisuudesta liiankin selvästi. Nykykatsojan silmin Ulkomaankirjeenvaihtaja vaikuttaa paikoin pölyttyneemmältä kuin monen muut ohjaajan elokuvista. Tuleviin mestariteoksiin verrattuna se on varsin epätasainen teos. Muutamaa vuotta myöhemmin valmistunut Notorious – kohtalon avain käsitteli samantyyppistä vakoilun, uhrautumisen ja rakkauden teemaa aivan toisella otteella kuin Ulkomaakirjeenvaihtaja. Erityisesti romanttiset kohtaukset ovat yllättävän kömpelöitä, mihin pääsyyllisenä pitäisin Joel McReaa. Hitchcock olisi itse halunnut pääosaan Gary Cooperin. Lännenelokuvien kivikasvona parhaiten tunnettu yrmy McRea näytteli erinomaisesti toiminnan miestä, mutta häneltä puuttui Cooperin tai Gary Grantin notkea eleganssi, jota tämäntyyppisessä roolissa olisi tarvittu.

Aikasidonnaisuudestaan huolimatta Ulkomaankirjeenvaihtaja on katsastamisen arvoinen elokuva kaikille Hitchcock-faneille. Vähemmän uskollisille ihailijoille se voi tuottaa pettymyksen, mutta tosiuskovaisille se antaa nautinnollisia hetkiä. Se on pakollinen nakki kaikille toisen maailmansodan ajan amerikkalaisesta elokuvasta kiinnostuneille.