Jamaica Inn kotikatsomo

Nuori Mary (Maureen O’Hara) muuttaa tätinsä luokse pahamaineiseen Jamaica Inn -majataloon. Saman katon alla toimii kuitenkin myös haaksirikkoja aiheuttava rosvojengi, ja ohjaajalle tyypillinen käänteiden ketju alkaa. Hahmojen aidot identiteetit ja motivaatiot paljastuvat aikansa jännärille tyypilliseen tapaan. Teatraalisessa draamassa jännitetään kuka jää lain kouriin ja kuka merirosvon kynsiin.

Jamaica Inn on ohjaajalegendan Alfred Hitchcockin viimeinen Isossa-Britanniassa ohjaama elokuva. Tämän jälkeen mies eteni suoraan Hollywoodiin Oscar-kilpailijaksi elokuvallaan Rebekka (1940). Ura valtameren tällä puolen päättyi ohjaajan keskinkertaisimpiin lässähdyksiin verrattuna hänen aikaisempaankin tuotantoonsa. Tarinoiden mukaan Hitchcock ei itsekään ollut koskaan elokuvaan tyytyväinen syyttäen osittain rahoittajien sekä sivupääosan esittäjän Charles Laughtonin tungettelevaa osallistumista tuotantoprosessiin.

Laughtonin esittämä rauhantuomari nostattaa elokuvan tunnelmaa kaikessa prameudessaan, joskin elokuvan monet ylivedetyt roolisuoritukset myös estävät katsojaa ottamasta draamaa vakavasti. Ajoittain nähdään välähdys ohjaajalle ominaisesta jännityksestä, kun kohtauksien osaset kolahtavat oikealla tavalla kohdalleen, mutta pääasiassa jännittämisen sijaan päästään lähinnä odottelemaan hahmojen hoksaavan rosvojen juonen, jotta tarina saataisiin vihdoin taputeltua pakettiin.

Majatalo on hieno, oikeaan paikkaan perustuva miljöö, jossa on ominainen tunnelmansa ja pari muistettavaa lavastetta. Ajoittainen tunnelma onkin ehkä elokuvan parasta antia. Lähinnä tekninen toteutus kuitenkin jättää kylmäksi. Kameratyö on latteaa, musiikki mitäänsanomatonta ja tyhjäpäisten rosvojen komedialliset keikailut tekevät pitkälti hallaa jännitykselle hauskuuttamatta kuitenkaan samalla yhtään. Hitchcockin muihin Daphne du Maurier -sovituksiin verrattuna Jamaica Inn lähinnä turhauttaa onttoudellaan.

Lopputulos on joukkio lupaavia elementtejä, jotka eivät kuitenkaan tuota yhdessä mitään mestarillista. Osat lähinnä jarruttavat toisiaan ja luovat mitäänsanomattoman, tylsän keskinkertaisen elokuvan, jota on vaikea erityisesti suositella edes Hitchcockin faneille. Ajoittainen tunnelma tai osuvasti koottu kohtaus ei riitä pelastamaan tätä syystäkin unohdettua jännäriä. Dvd-julkaisun tekstityksissä ”nineteenth century” oli käännetty 1900-luvuksi, sen laatu siis peilaa itse elokuvaa. Extroja ei ole.