Vanhassa vara parempi

James Bondin uudistanut Casino Royale (2006) on puolivuosisataisen Bond-historian merkittävimpiä elokuvia, sillä se teki välttämättömän päivityksen maailman tunnetuimmasta agentista. 2000-luvun agentti- ja toimintamaailmassa Bond alkoi väistämättömästi vaikuttaa kulahtaneelta elostelijalta, joka saisi Jason Bournelta turpiinsa ennen kuin ehtisi klassista esittäytymisfraasiaan sanoa.

SkyfallDaniel Craigissa oli samaa fyysistä läsnäoloa ja karismaa kuin aikanaan Sean Conneryssa, mutta ennen kaikkea tuimailmeinen ja kivikasvoinen Craig istui tämän vuosituhannen kolkompaan maailmankuvaan. Casino Royale myös syvensi Bondin henkilökuvaa aiempia elokuvia enemmän ja tämä Bondia inhimillistävä ulottuvuus sai jatkoa Quantum of Solacessa (2008) sekä nyt Skyfallissa, joka Bondin lisäksi avaa myös Judi Denchin esittämää M-hahmoa. Casino Royalesta alkanut Bondia taustoittava ja inhimillistävä kehityskaari tulee Skyfallissa tietynlaiseen päätökseensä, josta mitä ilmeisimmin ponnistetaan uusiin seikkailuihin uudella kokoonpanolla.

Skyfallin ohjaajaksi kiinnitettiin draamaelokuvillaan ansioitunut Sam Mendes. Hänen kädenjälkensä näkyy aiempaa henkilövetoisampana Bond-elokuvana, jossa hahmot ovat itse tarinaa ja toimintaa tärkeämpiä. Panostus näkyy myös siinä, että pahiksen rooliin palkattiin Javier Bardemin kaltainen luonnenäyttelijä.

SkyfallHenkilödraaman näkökulmasta Skyfallin palaset ovat paikoillaan, mutta toiminnan ja ennen kaikkea tarinan kannalta on toisin. Toiminta on toki bondmaisen hienosti toteutettua mutta rytmitys ei yllä lähellekään Casino Royalen intensiteettiä. Pahin kompastuskivi on Bondin ja M:n vastapeluri, entinen agentti Silva. Javier Bardem tekee mieleenpainuvan roolisuorituksen, mutta itse hahmo on kirjoitettu jopa Bond-universumin näkökulmasta latteaksi. Henkilökohtainen kosto on kovin käytetty kortti näissä karkeloissa, mikä tekee Silvan motiiveista turhan ilmeisiä.

Toiminnan kannalta lopulta kiinnostavampaa onkin, miten valtakamppailua käydään tietoverkkojen kautta, mutta silti asiat ratkaistaan lopulta hyvin perinteisin keinoin: haulikoilla. Skyfallin voi nähdä eräänlaisena fyysisen suorittamisen ja perinteiden finaalina ennen kuin nörttisukupolvi ottaa agenttitoiminnassakin lopullisesti vallan.

SkyfallBondin ja Bond-elokuvien maailmankuvan näkeminen ja kokeminen ovat hyvin katsojalähtöisiä. Pääasia lopulta onkin kokonaisuuden toimiminen tavoiteltuna viihdeapparaattina, ja tämän tehtävän lähes kaksi ja puolituntinen Skyfall täyttää mallikkaasti yhden historian tyylikkäimmän Bond-biisin säestyksellä.

Elokuvan blu-ray-painoksen lisämateriaalien läpikahlaamiseen kannattaa varata aikaa. Kiinnostavinta antia löytyy tunnin mittaisesta dokumentista Shooting Bond, joka tavanomaisimman making of -jaarittelun sijaan valottaa kiinnostavasti elokuvan tekemistä eri osa-alueiden kautta.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,5 / 11 henkilöä


Powered by Preview Networks