Moraalinen kaistanvaihto

Roger Michellin ohjaama Paha päivä on teemoiltaan mielenkiintoinen elokuva. Sen painopiste on kahden yksilön moraalisten ongelmien tutkiskelussa mutta samalla sivutaan muun muassa yhteiskuntaluokkaa ja rotua koskevia kysymyksiä. Paha päivä on moraliteetti ja jossain mielessä poliittinenkin elokuva. Poliittisuudella viittaan tässä tapauksessa jonkinlaiseen postmoderniin politiikan määritelmään, jonka mukaan toimijoita ovat yksilöt, jotka rakentavat minuuttaan teoillaan.

© 2002 Paramount PicturesPaha päivä on toiminnallinen trilleri, jonka tarkoitus on herättää myös ajatuksia. Lähtökohdat ovat siis mielenkiintoiset, mutta valitettavasti Roger "Notting Hill" Michellillä eivät täysin pysy langat käsissä. Näyttelijätyössä ei kuitenkaan ole valittamista. Samuel L. Jackson ja Ben Affleck tekevät vakuuttavaa jälkeä. Affleck esittää rikasta valkoista juristia, joka kadottaa yli sadan miljoonan dollarin arvoisen kansion ja joutuu kamppailuun työpaikkansa ja puhtaan omatuntonsa puolesta. Jackson taas on perheestään avioero-oikeudessa taistelevaa puhelinmyyjää, joka tuntuu hakeutuvan kaoottisiin tilanteisiin. Näiden kahden eri yhteiskuntaluokkaa ja rotua edustavan yksilön tarinat nitoo yhteen pieni auto-onnettomuus, joka saa kostonkierteen kautta kohtuuttomat mittasuhteet.

Eräs Pahan päivän keskeisistä kysymyksistä kuuluu: onko parempi tehdä aina se mitä pitää oikeana vai onko keinoilla väliä, jos päivän loputtua on tehnyt suhteessa enemmän hyvää kuin pahaa? Tähän kysymykseen pureudutaan erityisesti Affleckin esittämän lakimiehen kautta. Ideologiakritiikin hälytyskellot alkavat soida, kun valkoinen lakimies on se, joka on sattumalta ajautunut kriisiinsä ja joka myös elokuvan edetessä kasvaa ihmisenä pieneksi messiaaksi. Jacksonin esittämän puhelinmyyjän kohtalo on lopulta alisteinen rikkaan valkoisen lakimiehen moraalisille teoille.

Toinen heikkous piilee loppuratkaisussa. Tuntuu, että Michell olisi halunnut lopettaa elokuvansa Jacksonin ja Affleckin viimeiseen dialogiin, joka antaisi lähes nihilistisen kuvan yhteiskuntajärjestelmästä ja ihmisten välisistä suhteista. Tätä kohtausta seuraava virallinen loppuratkaisu tuntuukin keinotekoiselta ja päälle liimatulta.

Pahassa päivässä on kuitenkin hyvääkin. Omalla tavallaan se sivuaa kysymyksiä yksilön identiteetin synnystä entistäkin materialistisemmaksi menneessä maailmassa, jossa ruumiillisten tarpeiden tyydyttäminen näyttää korvanneen henkisen hyvinvoinnin. Pahassa päivässä on nähtävissä myös kritiikkiä nykyistä yhdysvaltalaista luokkayhteiskuntaa kohtaan, vaikka tämä kritiikki ei ristiriidatonta olekaan. Aikana, jolloin suuret valtiot pyrkivät ottamaan hampaat hampaasta, ei amerikkalainen elokuva, joka edes yrittää osoittaa tämän lain toimimattomuuden voi olla täysin huono.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,3 / 3 henkilöä



Lue myös