Tyttären talossa valkokangas

Yksinäisyys on länsimaisen yhteiskunnan eräs keskeisimpiä ongelmia. Varsinkin eläkkeellä olevien ja leskeksi jäävien riski unohtua yksinäisyytensä on suuri. Elämässä on aikaa mutta ei tarkoitusta. Lapsilla on omat perheensä ja työkiireensä, ja heidän resurssinsa huomioida vanhempiaan ovat vähäiset. Perheyhteisöjen sosiaalinen rakenne on muuttunut radikaalisti individualistiseen hyvinvointiin panostavassa yhteiskunnassa. Ja jos vanhempien ihmisten kokema syrjäytyneisyys on vaivaannuttava aihe, niin kuka haluaisi koskea todelliseen tabuun: vanhempien ihmisten seksuaalisuuteen.

Tyttären talossa on Intimacynkin (2001) käsikirjoittaneen Hanif Kureishin käsialaa. Tällä kertaa ohjauksesta on vastannut Notting Hillilla (1999) itsensä tunnetuksi tehnyt Roger Michell. Kummankin Kureishin elokuvan yhteisiä nimittäjiä ovat seksin rehellinen kuvaaminen ja ihmisten hukkaama minuutensa sekä tarkoituksettomuuden kokeminen matkalla omiin tavoitteisiinsa. Tyttären talossa on visuaalisesti Intimacya huolitellumpi, skenaarioltaan sujuvampi ja katsojasta riippuen tematiikaltaan mielenkiintoisempi sekä uskottavampi.

Eläkkeellä oleva pariskunta matkaa Lontooseen lastensa luo kyläilemään. Vanhemmille ihmisille tyypillisesti ajoissa perille saapuvat May (Anne Reid) ja Toots (Peter Vaughan) saavat kiireen ja kireyden sävyttämän vastaanoton. Suurkaupungin elämän syke on liikaa Tootsille ja May jää yllättäen leskeksi. Suru ja vapautus ovat niin tukahduttavia kuin toisiaan ruokkivia tunteita, eikä May pysty palaamaan kotiinsa vaan jää asustelemaan lastensa luo Lontooseen. Itseriittoisten jälkeläistensä hylkimänä May löytää yhteyden poikansa talvipuutarhaa nikkaroivasta, itseään lähes puolta nuoremmasta Darrenista (Daniel Craig), joka tosin on myös Mayn tyttären poikaystävä.

Kerronnallisesti kiehtova ja Anne Reidin sekä Daniel Craigin voimakkaiden roolisuoritusten varaan rakennettu elokuva on draamallisesti eheä. Mayn persoona on kiehtova ja inhimillisesti tunnistettava. Hän ei ole pyyteetön pyhimys vaan yksilö, joka määrittää omaa elämäänsä ja haluaa kokea omia halujaan ja haaveitaan. Hyvän ihmisen asema kulminoidaan Darrenin hahmoon ja elokuva jaksaa harvinaisen pitkään uskoa ihmisen vilpittömään hyvyyteen, kunnes kiskaisee maton hyvyyden alta ja sortuu halpahintaiseen mustamaalaamiseen, mitä on tekijöiden taholta pidettävä varsin tyylittömänä lehmänkauppana puliveivata tarinaan muodikkaita ja urbaaneja ongelma-asetteluja. Loppuun asti yltävä usko hyvään olisi elokuvissa useimmiten enemmän kaivattua ja tarvittua kuin väheksyttyä.

Joka tapauksessa Tyttären talossa on keskivertotuotantojen yläpuolelle nouseva ja niistä selkeästi edukseen erottuva draama, joka omaa arkista uskottavuutta ja potentiaalia samaistumiseen toisin kuin esimerkiksi viikkoa aiemmin ensi-iltansa saanut Nathalie.