Herttainen ihmissuhdetutkielma

Le Week-End on herttainen ihmissuhdetutkielma keski-iän ylittäneen brittipariskunnan matkasta Pariisiin. Se on myös ohjaaja Roger Michellin ja käsikirjoittaja Hanif Kureishin neljäs yhteistyö, jota he alkoivat työstää omalla viikonloppumatkallaan Montmarten maisemissa. Tapahtumiensa puolesta elokuva voisi kuitenkin sijoittua minne vain, koska ennen kaikkea tekijät ovat kiinnostuneita hahmoistaan.

Le Week-EndPariskunta matkustaa viikonlopunviettoon Pariisiin juhlistaakseen 30-vuotishääpäiväänsä. Nick (Jim Broadbent) on yliopiston filosofian opettaja, Meg (Lindsay Duncan) puolestaan peruskoulun biologian opettaja. Heidän rahatilanteensa on heikko, koska he ovat juuri ostaneet poikansa perheelle talon, joka on paljastunut rottia kuhisevaksi tautipesäkkeeksi. Tästä huolimatta hääpäivä on oivallinen syy laittaa loputkin rahat haisemaan.

Le Week-End on lajityypiltään draamakomedia, joka kallistuu tarinan edetessä yhä enemmän draaman puolelle. Koska Ranska on päähenkilöille ennestään tuttu, elokuva ei missään vaiheessa lankea repimään matkailuelokuville tyypillistä halpaa huumoria kulttuurieroista. Viihdettä lypsetään pitkän avioliiton läpikäyneen pariskunnan keskinäisestä naljailusta mitä erilaisimmissa paikoissa.

Le Week-EndNämä kohtaukset muistuttavat sekä asetelmaltaan että tunnelmaltaan – kuten myös tapahtumapaikoiltaan – Richard Linklaterin Rakkautta ennen -trilogiasta, jossa Broadbentin ja Duncanin paikalla nähtiin Ethan Hawke ja Julia Delby. Ainoa ero Linklaterin elokuvien ja Le Week-Endin välillä on päähenkilöiden ikä.

Kaupungilla Meg ja Nick törmäävät sattumalta Nickin vanhaan opiskelukaveriin Morganiin (Jeff Goldblum), menestyvään kirjailijaan, joka tästä huolimatta ihailee Nickiä pyyteettömästi. Hän kutsuu pariskunnan kotiinsa juhliin, jotka saavat toimia elokuvan kliimaksina.

Le Week-EndJeff Goldblumin roolisuoritusta voi kuvailla vain yhdellä sanalla: hämmentävä. Goldblum ei varsinaisesti näyttele, mutta tekee silti mieleenpainuvan roolin. Roolia varten hän on säätänyt joka ainoan maneerinsa kaakkoon. Herää kysymys, mahtaako hän parodioida itseään?

Alkupuolen tapahtumat rullaavat mainiosti, mutta puolivälin paikkeilla Megin hahmon ratkaisut muuttuvat epäjohdonmukaisiksi: välillä hän haluaa jotain uutta ja on valmis muuttamaan elämänsä suuntaa, vaikka se vaatisi Nickin hylkäämistä. Toisinaan taas hän vaikuttaa täysin tyytyväiseltä yhteiseloon. Jos hän on tosiaankin pohtinut yhteistä tulevaisuuttaan Nickin kanssa, hän ei ole tehnyt sitä kovin perusteellisesti.

Le Week-EndMegin käyttäytyminen on todennäköisesti sotkeutunut käsikirjoitukseen tekijöiden tarpeesta aikaansaada kitkaa hahmojen välille. Vakuuttavana ratkaisua ei voi pitää. Megin mielenkäänteet syövät pitkässä juoksussa koko elokuvan uskottavuutta, sillä ne asettavat kyseenalaiseen valoon myös loppuratkaisun tapahtumat.

Teatterista poistuessani yritin kovasti pohtia, mitä juhlat huipentaneella aterialla oikeastaan tapahtui, mutta missään kehittelemässäni skenaariossa ei ollut mitään järkeä. Kaikki ratkaisut tuntuvat edelleen liian kaukaa haetuilta tai epäuskottavilta.

Vioistaan huolimatta Le Week-End toimii oman aikansa mainiosti, ja näyttelijäsuoritukset ovat hyviä, vaikka Broadbentin ja Duncanin välillä ei ole juurikaan kemiaa. Heitä ei kuitenkaan ole tarkoitettu miksikään ihannepariksi, vaan vikojensa kanssa painiskelevaksi pariskunnaksi, joiden kuitenkin toivoisi selviävän ongelmistaan.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,3 / 4 henkilöä


Powered by Preview Networks