Notting Hill kotikatsomo

Jos toteaisin, että Notting Hill on erinomaisen elokuvan perikuva, sanani eivät olisi tosia eivätkä tahrattomia. Liioittelisin. Roger Michellin ohjaama Notting Hill ei ole äärimmäinen, tajunnan räjäyttävä audiovisuaalinen tapahtuma. Sen sijaan sitä kuvaamaan sopivat mainiosti sellaiset arkipäiväisen terhakat adjektiivit kuin hyvä, kiva ja mukava - sanat, jotka toisinaan kenties tuntuvat resuisilta ja kuiviin puserretuilta, mutta jotka oikealla äänenpainolla lausuttuina saattavat lempeästi paljastaa jotakin olennaista, sellaista johon mahtailevat ylisanat eivät aina pysty. Notting Hill on hyvä elokuva. Notting Hill on kiva elokuva. Notting Hill on mukava elokuva.

Elokuvassa filmitähti Julia Roberts esittää filmitähti Anna Scottia. Ja edelleen, usein ujon mutta miellyttävän ja sympaattisen nuorenmiehen rooleissa nähty Hugh Grant jatkaa tätä hyväksi havaittua naapurinpoika-linjaa. Grantin esittämä kirjakauppias William Thacker törmää sattumalta jumaloituun filmitähteen, mistä alkaa pariskunnan koko elokuvaa kannatteleva ollako vai eikö olla -kisailu. Kun kyseessä on romanttinen komedia ja pääosissa Julia Roberts ja Hugh Grant, ei loppuratkaisussa liene mitään arvuuteltavaa. Tähän ei elokuvaa katsottaessa kuitenkaan kannata kiinnittää liiallisesti huomiota. Muutaman vuoden takaisen Neljät häät ja yhdet hautajaiset -menestyselokuvan tuotantoryhmän nikkaroima Notting Hill on nimittäin kaikesta helppoudestaan huolimatta perin laadukas ja pikkutarkka elokuva.

Notting Hill ei ala huikaisevan lupaavasti: alun kuvaelma Julia Robertsista/Anna Scottista palvottuna tähtenä voinee tuntua sangen vaivaannuttavalta, pahoinvointiin kannustavan äitelältäkin - alkumetreillä saattaa olla kiusallisen vaikeaa erottaa, kertooko elokuva loppujen lopuksi filmitähti Julia Robertsista vai filmitähti Anna Scottista. Samalla tässä piilee kuitenkin elokuvan keskeinen merkitys. Häivyttämällä estottomasti faktan ja fiktion rajaa Notting Hill rohkaisee katsojaa varsin voimallisesti fantasioimaan kaikella julkisuuteen ja julkisuuden henkilöihin liittyvillä enemmän tai vähemmän mystisillä ajatuksentapaisilla. Jo elokuvan mainoslause nostaa kissan pöydälle: "Entä jos maailman kuuluisin filmitähti rakastuisi juuri sinuun?" Katsojan kehottaminen puuteripilviseen mielikuvitteluun toimii yllättävän hyvin.

Elokuvan romanttisena teemana voidaan nähdä se, että kaikki ihmiset, niin jumaloidut filmitähdet kuin tavalliset lenkkitossunkuluttajatkin, ovat rakkauden edessä ennen kaikkea ihmisiä, tyttöjä ja poikia jotka kaipaavat rakkautta. Elokuvan teemoittelussa tai sanomassa ei liene mitään uutta tai mullistavaa; se itse asiassa tuntuu kokoavan määrätietoisesti yhteen kaikki imelyyteen tarvittavat ainekset. Onnahtavista aineksistakin voi kuitenkin syntyä otollisissa olosuhteissa kaunis kakku, mistä Notting Hill on ilahduttava esimerkki. Sen huumori on hivelevää ja hauskuudellaan puhtaasti riemastuttavien kohtausten lukuisuus lämmittää sydäntä. Notting Hill on - totisesti - hyvä ja kiva ja mukava elokuva. Joku kenties sanoisi asian kauniimmin, mutta toisaalta yksinkertaisuudella on viehätyksensä: Notting Hill on hyvä elokuva, tuhannen tulimmaista, hyvä elokuva!