Me kaksi & Irene kotikatsomo

Huonon maun messiaina pidetyt Farrellyn veljekset jatkavat uudella ohjauksellaan Me kaksi & Irene siitä, mihin heidän edellinen elokuvansa jäi. Sekaisin Marista (1998) oli romanttisen komedian kehyksiin koottu kollaasi toinen toistaan räävittömämpiä sketsejä, ja samoilla linjoilla liikutaan jälleen.

Irralliset vitsit on tällä kertaa kursittu kokoon jakautuneen persoonallisuuden teemalla. Parin hienon draamaroolin (Truman Show, Man on the Moon) jälkeen koomikoksi palannut Jim Carrey esittää elämän kolhimaa moottoripyöräpoliisia Charlie Baileygatesia. Charlie nielee kiltisti kaikki kokemansa nöyryytykset, kunnes eräänä päivänä tukahdutettu Id saa vallan ja esiin astuu eläimellinen sivupersoona Hank. Hankin Charlielle aiheuttamat ongelmat kärjistyvät, kun molemmat persoonat rakastuvat samaan naiseen (Renée Zellweger). Kaksoisrooli on kuin räätälöity kuminaama Carreylle, joka on aikaisemminkin tulkinnut persoonallisuuden muutoksia (Mask) ja taistellut omaa ruumistaan vastaan (Valehtelija, valehtelija).

Erilaisiin eritteisiin mieltyneet Farrellyt näyttävät siirtyneen uutukaisensa myötä anaalivaiheeseen. Kakkakomiikka kukkii ja takalistoon tungetaan yhtä sun toista tavaraa. Pelkkää itsetarkoituksellista paskassa rypemistä Me kaksi & Irenen huumori ei kuitenkaan ole, vaan se toimii samalla amerikkalaisten arvojen kritiikkinä. Veljekset käyvät peitset tanassa konservatiivisuutta vastaan. Amerikkalaisille pyhistä instituutioista ryöpytetään erityisesti poliisia.

Kaikenlainen korrektius on kaukana Farrellyjen tuotoksista, ja niinpä nytkin nauretaan muun muassa mustille, naisille, lapsille, lesboille, vammaisille ja kääpiöille. Tasa-arvon nimissä mikään ihmisryhmä ei jää huomiotta. Osansa ilkamoinnista saa myös ristiriitojen repimä valkoinen mies. Ylisopeutuvan Charlien puolustusmekanismikseen kehittämä sivupersoona ei machoudestaan huolimatta pysty palauttamaan miehen kunniaa. Charlie ja Hank eivät olekaan toistensa täydellisiä vastakohtia, vaan heidän suhteensa on kompleksisempi. Heidän edustamansa maskuliinisuudet käyvät jatkuvaa kamppailua vallasta mutta ne myös lomittuvat toisiinsa.

Hyvistä puitteista huolimatta elokuvasta kuitenkin puuttuu se jokin. Vitsit jäävät puolitiehen, vaikka tilanteissa olisikin edellytyksiä kunnon röhönauruille. Hillittömimmät mauttomuudet kyllä huvittavat, mutta yleisesti ottaen Me kaksi & Irenen komediallinen anti on melko köyhää. Huono maku vaatii selvästikin järkkymätöntä tyylitajua. Ehkäpä Farrellyja ensi kerralla onnistaa.