Nuijan ja tosinuijan turha paluu

Nuija ja tosinuija (Dumb & Dumber, 1994) polkaisi käyntiin Farrellyn veljesten uran, jonka taiteelliset saavutukset jakavat mielipiteet melko tehokkaasti. Esikoista seurasi vuonna 1996 keilauskomedia Kingpin (suomeksi typerästi ja harhaanjohtavasti nimetty Täysnuijat), joka floppasi pahasti ja miltei lopetti Farrellyn veljesten uran. Seuraava elokuva, eri lajityyppien konventioita älykkäästi ja viihdyttävästi parodioiva ja sekoittava Sekaisin Marista (There´s Something about Mary, 1998) osoittautui kuitenkin jättimenestykseksi ja sai jopa yleensä komedioihin nuivasti suhtautuvien kriitikoiden keskuudessa aikaan hyväksyvää hyminää.

Dumb and Dumber ToSuuri yleisö on varsinkin Amerikassa tykännyt aina Peter ja Bobby Farrellyn lämminsydämisestä junttihuumorista. Jokainen kulttuuri ilmeisesti tarvitsee omat Uuno Turhapuronsa, joita kansa rakastaa ja kriitikot halveksivat. Farrellyt ovat pysytelleet uskollisesti komedian parissa koko uransa ajan, eikä loppua näy. Jotain veljesten asenteesta kertoo, että Peter Farrelly on sanonut veljesten olevan Amerikan anti-Coenit; kukaan ei halua analysoida Farrellyn veljesten elokuvia, ja hyvä niin.

Uusin elokuva Nuija ja tosinuija kaks on suoraa jatkumoa kahdenkymmenen vuoden takaiselle, nyt jo klassikon asemaan nousseelle alkuperäiselle Nuijalle ja tosinuijalle. Lloyd on viettänyt sairaalassa 20 vuotta katatonisessa tilassa, ja Harry on käynyt katsomassa ystäväänsä uskollisesti joka viikko. Kaksikon tuntien kunnon jäynää valmistellaan kuitenkin huolella, jotta sillä olisi maksimaalinen vaikutus. Ensimmäisestä osasta tuttu sokea pikkupoika Petey on nyt kasvanut isoksi, ja Lloydilla on kana kynittävänä Peteyn lintujen kansa. Harryn paljastettua tarvitsevansa uuden munuaisen lähtee parivaljakko tien päälle etsimään ainoaa sopivaa luovuttajaa, Harryn tytärtä.

Dumb and Dumber ToKäsikirjoituksesta vastaavat Farrellyn veljesten lisäksi näiden kanssa ennenkin yhteistyötä tehneet Mike Cerrone, John Morris sekä Ben Yellin. Mukaan tiimiin on saatu Sean Anders, jonka kynästä on lähtöisin muun muassa onnistunut kasarikankkusleffa Hot Tub Time Machine (2010) ja Millerit (We´re the Millers, 2013). Nuijan ja tosinuijan uusien seikkailujen ei siis luulisi ainakaan käsikirjoitukseen kaatuvan. Kaikki ei kuitenkaan tunnu olevan aivan kohdallaan. Nuija ja tosinuija kaks ei ole se hervoton ja liikuttava, lapsellinen mutta oivaltava komedia, mikä sen pitäisi olla. Se ei ole Nuija ja tosinuija. Se on ihan hauska mutta turha kakkososa, jonka olisi voinut jättää yhtä hyvin tekemättä.

Harryn ja Lloydin edesottamuksia on tarkkaan ottaen seurattu viimeksi 2003 Tosinuija ja vielä nuijempi – kun Harry tapasi Lloydin -elokuvassa, mutta koska tämä tekele ei ollut Farrellyn veljesten ohjaama eikä pääosissa nähty herroja Jim Carrey (Lloyd Christmas) ja Jeff Daniels (Harry Dunne) ei oikein voi puhua kunnon trilogiastakaan. Nuija ja tosinuija kakkonen olisi pitänyt tehdä jo heti tuoreeltaan, pari vuotta ensimmäisen menestyksen jälkeen, tai sitten kehittää jotain aivan muuta. Suurin ongelma jatko-osan tekemiselle oli tuolloin Jim Carreyn uran nousukiito kohti tähteyttä.

Dumb and Dumber ToNyt tuntuu siltä, että Nuija ja tosinuija kaks ratsastaa nostalgialla, joka ei oikein kanna. Periaatteessa vanhat tutut osaset ovat kohdillaan, mutta tuoreus ja anarkismi puuttuvat. Kaverukset ovat yhä tyhmiä kuin saappaat, mutta varsinkin Jim Carreyn esittämään Lloydin hahmoon on hiipinyt aimo annos ilkeyttä, joka ei hahmoon kuulu eikä sovi. Toki kaverukset kilvoittelivat ensimmäisessäkin elokuvassa neidon sydämestä, mutta jäynät olivat lähinnä tulosta väärinkäsityksistä ja totaalisesta idioottimaisuudesta, ei ilkeydestä. Lloydin päiväunelmat uljaasta ritarista, joka pelastaa neidon pulasta, olivat ensimmäisessä elokuvassa hervottoman hauskoja ja anarkistisia, nyt lähinnä päälleliimatun oloisia pastisseja.

Kehystarina nuijan ja tosinuijan sekoiluille on väkisin väännetyn oloinen, tuntuu vähän siltä kuin jokainen käsikirjoittaja olisi saanut ympätä mukaan juoneen oman kuningasideansa. Elokuvan fokusta olisikin saanut terävöittää ja leikata elokuvan kestoa reilusti napakkaan puoleentoista tuntiin. Tyhjäkäynti on huono asia komediassa, joka perustuu paljolti irtovitseihin ja fyysiseen tohelointiin. Jim Carreyn nyt jo tavaramerkiksi muodostuneet naamanvääntelyt eivät ole enää tuoreita kuten vuonna 1994.

Kaiken kaikkiaan Nuija ja tosinuija kaks on ihan kelpo kertakäyttöviihdettä, joka nauratti ainakin allekirjoittanutta monin paikoin, mutta jäin silti pohtimaan olisiko ollut parempi jättää Harry ja Lloyd sinne minne he jäivätkin 20 vuotta sitten, tien varteen tyhmänä mutta onnellisena.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2 / 2 henkilöä


Powered by Preview Networks