Finding Neverland - tarinan lähteillä kotikatsomo

Lukuisten Peter Pan -filmatisointien jatkoksi Finding Neverland on virkistävä poikkeus. Elokuva kertoo tarinan tarinan takaa. Väljästi totuuteen perustuen se kuvaa Peter Panin matkan inspiraatiosta teatterin lavalle ensi-iltaansa 1900-luvun alun Lontoossa. Valmis näytelmä on kooste ympäristön antamista virikkeistä, silkasta mielikuvituksesta ja ennen kaikkea kirjailijan omasta persoonasta. Esikuva pojalle, joka ei koskaan kasva isoksi, ei olekaan elokuvan Peter vaan kirjailija James Barrie, joka suhtautuu nostalgisesti lapsuuteen.

Näytelmäkirjailija Barrie kohtaa puistossa neljä isätöntä poikaa ja näiden äidin Sylvia Llewelyn Daviesin. Poikien leikit inspiroivat Barrieta ja hän puolestaan yrittää antaa pojille takaisin näiden lapsuuden. Kirjailijan suhde Sylviaan on kuvattu hämmentävän platoniseksi, vaikka väreilyä onkin ilmassa. Barrien ja Llewelyn Daviesin perheen ystävyyttä vaikeuttavat kirjailijan mustasukkainen Mary-vaimo, Sylvian äiti, poikien osalta kuolleen isän muisto, juoruilevat kanssaihmiset ja lopulta myös sairastuminen. Ongelmat ovat siten aitoja ja henkilöt rehellisiä. Kaikilla on puutteensa ja kaikki tekevät virheitä.

Erilaisista lähtökohdista huolimatta Finding Neverland kertoo täsmälleen samoista asioista kuin näytelmä Peter Pan. Molempien keskiössä on Mikä-mikä-maa, joka toimii vertauskuvana niin kuolemalle, lapsuuden ja lapsenmielisyyden ihanuudelle kuin mielikuvituksen maailmaa parantavalle voimalle, johon tarvitsee vain uskoa. Tällaiselle naiiviudelle tekee mieli hymyillä säälivästi; satusedät ja uskon varassa eläminen eivät kerta kaikkiaan ole tätä maailmaa. Salaa kyynikko on kuitenkin kateellinen. Kykenisipä itsekin kuvittelemaan yhtä mahtavan rikkaan rinnakkaistodellisuuden!

Barrien mielikuvitus on tuotu elokuvaan taitavasti. Fantasian ja todellisuuden välinen raja on häilyvä ja murtuu kerta toisensa jälkeen. Esimerkiksi Barrien pariskunnan käydessä yöpuulle avaa Mary oven omaan huoneeseensa – ja James oven satujen puutarhaan. Toteutus on suloinen.

Elokuvan ekstroissa tekijät kehuvatkin kilpaa toisiaan – etenkin pääosaan kieltämättä viehättävällä lapsenomaisuudella heittäytyvää Johnny Deppiä. Lisämateriaali on kuitenkin mukavaa katsottavaa, sillä elokuvan herttainen henki yltää ekstroihin asti. Lisämateriaali avaa elokuvan teon monivaiheista luovaa prosessia käsikirjoittamisesta ja tiedon keruusta aina ensi-iltoihin saakka. Elokuvan teko vertautuu kiinnostavasti näytelmän luomiseen. Dvd-kokonaisuus onkin onnistunut. Tekijöillä on ollut mielikuvitusta – ja uskoa.