Aina eka kerta kotikatsomo

Ihmisen muisti on sitten jännä juttu. Yhtenä hetkenä ajatus kulkee ja muisti luistaa eikä maailmassa ole huolen häivää, ja toisena hetkenä kaikki voi muuttua silmänräpäyksessä. Yhtäkkiä ympärillä oleva maailma onkin outo, eikä mihinkään, varsinkaan itseensä voi luottaa. Elämisestä tulee noidankehä. Tälle varsin karmivalle ajatukselle perustuu ohjaaja Peter Segalin uusin romanttinen komedia Aina eka kerta. Aiheesta voisi luulla saavan aikaiseksi varsin nokkelan ja monet naurut irrottavan viihdepätkän, mutta elokuva ei siinä ihan onnistu. Siinä missä eräästä samaan päivään juuttuneesta säätieteilijästä kertova klassikkokomedia Päiväni murmelina (1993) onnistui yhdistämään hersyvästi mustan huumorin jonkinlaiseen draamanhäivähdykseen, Aina eka kerta vatvoo näiden kahden ääripään välillä tuskastuttavan totisesti.

Elokuvassa Lucy Whitmore -niminen nuori nainen (Drew Barrymore) kärsii lyhytmuistin toimintahäiriöstä. Tämä tarkoittaa sitä, että hän ei kykene tallettamaan mitään uusia muistoja aivoihinsa ja siksi unohtaa kaiken päivän aikana kokemansa seuraavaan aamuun mennessä. Lucyn isä ja veli (Sean "Hobbitt" Astin) rekonstruoivat Lucylle saman päivän yhä uudelleen, koska eivät halua järkyttää tätä. Asioihin tulee kuitenkin perusteellinen muutos, kun Lucy tapaa velmuilevan naistenmiehen Henry Rothin (Adam Sandler). Kuinka siis sitoutumispelkoinen mies ja tyttö, joka ei muista mitään, pystyvät saamaan yhteisen tulevaisuuden? Yllättävää kyllä, melko helposti.

Ohjaaja Segal muistetaan muun muassa elokuvasta Anger Management (2003), eikä mies tee mitenkään huonoa työtä. Tässä elokuvassa ei ole kuitenkaan Jack Nicholsonia pelastamassa tuotantoa. Aina eka kerta on melkoisen keskinkertainen komedia, jossa on jälleen kerran yhdistetty vakiopari Barrymore ja Sandler. Kumpikaan ei ole erityisen mieleen jäävä näyttelijä, vaikka esimerkiksi Sandler pääsi väläyttelemään kykyjään draamassa Punch-Drunk Love - Rakkauden värit (2002). Ainoan aidosti hauskaan roolin tekee Taru sormusten herrasta -trilogiasta muistettava Sean Astin Lucyn steroideihin sekoavana öykkäri-veljenä.

Aina eka kerta onnistuu muutamissa hauskoissa kohtauksissa, joissa käsitellään Henryn vaikeuksia saada Lucy rakastumaan itseensä yhä uudelleen. Elokuva uskoo optimistisesti rakkauden kaiken parantavaan voimaan ja unohtaa sopivasti turhat sivuseikat, kuten muistiongelmaisen ihmisen todelliset ongelmat. Sehän ei kuitenkaan ole Hollywoodin tai edes katsojan ongelma. Itse romanssi vain jättää hieman kylmäksi, eikä naurukaan irtoa tarvittavalla tavalla. Herttaisesta ja helposta tarinasta kuitenkin lisätähti.