Ukkometsomatsi

Näyttelijäsuuruuksien Robert De Niron ja Sylvester Stallonen urat alkoivat muutaman vuoden heitolla samoihin aikoihin 1970-luvulla. Urapolut ovat olleet erilaiset, mutta kummankin ura on ollut pitkä ja kunnioitettava. Miehet nähtiin yhdessä ensimmäisen kerran erinomaisessa rikosdraamassa Cop Landissa (1997), nyt vuorossa on toinen kollaboraatio.

Legendat kehässäSekä De Niro että Stallone ovat tehneet ikoniset roolisuoritukset nyrkkeilyelokuvien parissa. Jake LaMottan elämäkertaan perustuva Kuin raivo härkä (1980) toi De Nirolle parhaan miespääosan Oscarin. Rocky (1976) voitti aikaisemmin parhaan elokuvan ja ohjauksen Oscarit. Elokuvan päänäytellyt ja käsikirjoittanut Stallone oli myös Oscar-ehdokkaana. Voittoa ei Syltylle tullut, mutta Rocky-saaga venyi kattamaan yhteensä kuusi elokuvaa 30 vuoden ajalla ja Rocky on edelleen fiktionaalisten nyrkkeilijöiden ylin ykkönen.

Nyt De Niro ja Stallone ovat vastakkain urheilukomediassa Legendat kehässä, jossa kaksi entistä mestarinyrkkeilijää suostuu erilaisten sattumuksien kautta paluuotteluun, jossa ratkaistaan miesten lopullinen paremmuus. Edellisestä ottelusta on vain aikaa kolme vuosikymmentä, ja nuorista atleeteista on tullut kuusikymppisiä vatsakkaita ukkoja. Samalla setvitään myös toisiaan yhä vihaavan kaksikon kimuraiset perhesuhteet.

Legendat kehässäElokuva ratsastaa tietoisesti ja avoimesti Rocky vastaan raivo härkä -asetelmallaan. Stallonen hahmo on hyvin saman oloinen kuin mitä Italialainen Ori oli, ja myös harjoittelumetodeissa kuittaillaan Rockyn primitiivisille treenimetodeille kuten klassisesta kohtauksesta lihavarastossa. Kumpikin päätähti ottaa rennosti ja itseironisesti tavalla, johon kumpikaan ei olisi aiempina vuosikymmeninä välttämättä pystynyt tai rohjennut. Iän myötä imagotietoisuus on laskenut. Ei tämä ole niin vakavaa, vanhat paidattomat herrasmiehet tuntuvat viestittävän.

Päätähtien rooli ei ole kuitenkaan höyhenenkeveää komediaa, vaan vanhenevien miesten oikeita ongelmia käsitellään komiikkaan verhottuna. Ei liian vakavasti, mutta jokainen parhaat vuotensa ohittanut mies varmasti pystyy samaistumaan vireiden seniorinyrkkeilijöiden murheisiin. Kumpikin hahmo on juuri sopivan syvällinen, että hymyn taakse voi kuvitella kyyneleet.

Valitettavasti elokuva on pääkaksikon edesottamuksien ulkopuolella turhan hajanainen ja rönsyilevä. Ohjaaja Peter Segal on tunnettu keskinkertaisten komedioiden ohjaamisesta, ja sellaiseksi myös Legendat kehässä lopulta jää. Tarina olisi kaivannut särmikkäämpää ohjaajaa, joka olisi saanut riittävästi kontrastia komediallisemman perusluonteen ja näennäisen vakavuuden välillä. Pääosanesittäjät pelastavat paljon, mutta eivät pysty tilkitsemään käsikirjoituksen jättämiä isompia aukkoja.

Legendat kehässäSivuhahmoissa on osin onnistuttu, osin ei. Kim Basinger on vanhentunut kauniisti, ja hehkeää kuusikymppistä rouvaa olisi voinut käyttää enemmänkin tärkeässä sivuroolissa. Sen sijaan Kevin Hartin esittämä nuori musta promoottori on kimittävä moottoriturpa eli niin sanottu hupineekeri. Stereotyyppisen asetelmansa mukaisesti Hartin hahmo hölöttää, mekastaa ja heittää mukahauskaa läppää minkä ehtii. Koska kyseessä ei ole slapstick-komedia tai farssi, on tämänkaltainen roolihahmo varsin tarpeeton ja ylidramatisoivan ärsyttävä. Onneksi hahmoa ei kuitenkaan esittänyt Chris Tucker, joka on tämän kategorian pahamaineinen mestari ja ollut sitä aina Fifth Elementistä (1997) alkaen.

Legendat kehässäPuutteistaan huolimatta teoksen katselee mielellään läpi sekä pääosakaksikon massiivisen karisman että erityisesti sen nyrkkeilyä kohtaan osoittaman intohimon ja kunnioituksen takia. Pugilismin miehinen taide on karuudessaan kiehtovaa ja konstailematonta. Lajina se on raaka mutta rehellinen kamppailulaji, jossa mies on miestä vastassa kehässä ja kello käy. Ei ole sattumaa, että iso osa parhaista urheiluelokuvista on juuri nyrkkeilyelokuvia sen sijaan, että niissä hypittäisiin ja pompittaisiin.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1,7 / 3 henkilöä


Powered by Preview Networks