Viimeinen loma valkokangas

Matkailuautolla valkokankaalla huristelevat eläkeläiset tuovat ensimmäisenä mieleen Jack Nicholsonin esittämän Schmiditin Alexander Paynen elokuvassa About Schmidt (2002) sekä Robert De Niron päsmäröimän Byrnesin kohelluskomediassa Painajainen perheessä (Meet the Fockers, 2004). Italialaisohjaaja Paolo Virzìn ensimmäinen englanninkielinen elokuva Viimeinen loma muistuttaa edellä mainituista About Schmidtia. Kummatkin on luokiteltu komedioiksi, mutta mitä pidemmälle matka ja tarina niissä etenevät, sitä syvempiin vesiin teokset sukeltavat.

Molemmissa elokuvissa pureudutaan elämän olennaisiin kysymyksiin. Virzìllä ote on Paynea lämminhenkisempi vaikka hänen elokuvassaan ollaan lopulta perimmäisimpien kysymysten äärellä. Humaanista otteestaan huolimatta Virzì ei noudattele hollywoodilaisen valtavirtaelokuvan tavanomaisimpia kaavoja. Viimeisessä lomassa ei kaihdeta vanhenevan arjen käytännön traagisuutta, mutta ei toisaalta hukuttauduta kurjuuteen, sillä elämästä voi nauttia myös sen loppusuoralla.

Perusasetelmaltaan Viimeinen loma muistuttaa Virzìn aiempaa elokuvaa Hulluna onnesta (2016), jossa kaksi mielenterveysongelmista kärsivää naista lähtee karkumatkalle tien päälle. Viimeisessä lomassa matkaan ja eräänlaiselle pakoreissulle lähtee Helen Mirrenin ja Donald Sutherlandin esittämä eläkeläispariskunta, joka vanhalla matkailuautollaan suuntaa kohti Florida Keysia.

Matkanteon lisäksi Virzìn elokuvia yhdistää niiden tapa käsitellä vaikeina pidettyjä aiheita. Hulluna onnesta käsitteli varsin avoimesti mielenterveyttä ja samalla avoimuudella Viimeisessä lomassa käsitellään vanhuuden muisti- ja terveysongelmia. Virzìn käsittelytavassa arvokasta on näkökulma. Asioita ei katsota ulkopuolelta vaan päähenkilöiden silmin, jolloin asiat asettuvat inhimillisiin mittasuhteisiin. Tällöin tarinaan lomitettu huumori syventää aihekäsittelyä eikä jää vanhuuden tai hulluuden ulkopuoliseksi naureskeluksi.

Helen Mirren ja Donald Sutherland ovat elokuvan selkäranka. He rakentavat aidosti ikäisistään hahmoista luonnollisia ja moniulotteisia. Sutherlandin esittämä John kärsii muistisairaudesta ja on ison osan ajasta omissa maailmoissaan. Mirrenin Ella huolehtii puolisostaan ja työntää omat terveyshuolensa taustalle. Kun takana on vuosien yhteiselo, toisen muistamattomuus yhteisestä menneisyydestä on Ellalle kuitenkin välillä vaikea pala.

Pariskunnan lapset on Michael Zadoorianin menestyskirjaan pohjaavassa tarinassa jätetty viisaasti taustalle. Lapset ovat tarinan tylsiä aikuisia, jotka ovat huolissaan sairaiden vanhempiensa yllättävästä ja edesvastuuttomana pitämästään lomamatkasta. Tarinan asetelmassa aikuiset lapset ovat tärkeä vastapuoli, jolla Ellan ja Johnin matka edesottamuksineen saadaan inhimillistettyä samaistuttavaksi kokemukseksi. Ihmisillä on oikeus elää haluamallaan tavalla eikä heitä voi pakottaa vastoin omaa tahtoaan elämään toisia miellyttävällä tavalla. Ihmisellä on vanhanakin oikeus itsenäisyyteen ja omaan elämään. Tätä ei elokuvassa mitenkään alleviivata mutta asia tulee vastaansanomattoman selväksi.

Viimeinen loma on leppoisasti kerrottu tarina. Vaikka eläkeläispariskunnan matkanteko on verkkaista ja juonellisia tapahtumia on sinänsä vähän, kerronta ei missään vaiheessa juutu suvantoon. Mirren ja Sutherland puhaltavat hengen pieniinkin kohtauksiin ja esimerkiksi pariskunnan staattisista diojen katselu -kohtauksistakin tulee heidän ansiostaan eläviä tuokioita, joissa mennyt on positiivisella tavalla läsnä.

Kyseiset kohtaukset myös kiehtovasti havainnollistavat kuvakulttuurissamme tapahtuneen muutoksen. Aikanaan valokuviin tallentui muistoja, sillä kuvia otettiin harkitusti tärkeistä tilanteista, kun nykyään jatkuvalla kuvaamisella tallennetaan lähinnä loputonta todistevirtaa siitä, missä on oltu ja mitä on tehty. Muistoja nykyiseen pakonomaiseen liukuhihnakuvaamiseen ei enää liity.

Vaikka Ellan ja Johnin matkailuautoreissussa on oma aavistuksen absurdi ja huumorin sävyttämä nyanssinsa, Viimeinen loma on ennen kaikkea tärkeä puheenvuoro ihmisarvoisesta elämästä ja lähimmäisen vilpittömästä rakkaudesta. Tällaisella sanomalla on arvonsa.