Viimeinen Vares

Kuusiosainen Reijo Mäen kirjoihin perustuva Vares-elokuvasarja on tullut päätösjaksoonsa. Vai pitäisikö puhua kahdesta Anders Engströmin teatterilevitykseen tarkoitetusta elokuvasta ja neljästä Lauri Törhösen televisio- ja dvd-levitykseen tehdystä tuotannosta, jotka kansan vaatimuksesta on pitänyt tuoda valkokankaalle? Joka tapauksessa Varekset ovat Suomen oloissa todellinen ilmiö, aiemmat filmatut osat mukaan lukien ainutlaatuinen elokuvasarja, jolle täytyy hakea vertailukohtaa lahden takaa ruotsalaisista rikosdraamoista, esimerkiksi Beck-filmatisoinneista tai Wallander-elokuvista.

Vares - Pimeyden tangoSarjan viimeisessä osassa Vares – Pimeyden tango, joka perustuu Reijo Mäen samannimiseen romaaniin, liikutaan taas Turun tarjoamissa hienoissa syksyisissä kulisseissa. Tapahtumat lähtevät liikkeelle tangokuningas Harry Koivikon murhasta kuusi vuotta sitten. Tapaus on jäänyt pimeäksi ja aiheuttanut komisario Hautavainiolle (Ilkka Heiskanen) vatsahaavan. Vares joutuu sekaantumaan juttuun kesken varjostuskeikan, kun toimittaja Ruuhio (Mikko Leppilampi) kertoo tietävänsä jotain Koivikon tapauksesta. Sitten Ruuhio katoaa, ja Vares alkaa etsiä ystäväänsä entisen heilansa, Ruuhion nykyisen hoidon taksikuski-Annan (Maria Järvenhelmi) pyynnöstä. Kaiken kukkuraksi Vareksen vanha tuttu, Veikko ”Veko” Hopea, pääsee lomille Sörkasta.

Elokuvassa vyörytetään nopeassa tahdissa jo heti alkuun niin monta henkilöhahmoa, että katsojaa alkaa huimata. Liiankin moninaiset sivujuonet sekoittavat turhaan pakkaa ja hämärtävät pääjuonta. Lola Wallinkosken esittämä laulajatar Donna on juonen kannalta melko samantekevä hahmo, joka ei ikävä kyllä päädy edes samaan punkkaan Vareksen kanssa. Valitettavasti elokuvasta puuttuvat Vares-elokuvien kaanoniin jo kuuluvat hikiset ja viinan kyllästämät inhorealistiset panokohtaukset.

Vares - Pimeyden tangoOnneksi Vares sentään vetää elokuvan aikana edes kerran kunnon "päädyt" ravintola Uudessa Apteekissa kera pastori Alasen ja novellikirjailija Luusalmen. Omituinen Vares-huumorikin, joka vetoaa ainakin omiin alimpiin vaistoihini, kukkii elokuvassa pariin kertaan, tosin valitettavan harvakseltaan. Aidosti oudoin ja samalla viihdyttävin hahmo on Antti Virmavirran esittämä kajahtanut insinööri Vehanen, jolla alkaa isopyörä heittää pahasti. Jussi Lammen tulkitsema Veikko Hopea on jo legenda kotimaisten elokuvapahisten galleriassa, ja Veko ansaitsikin vaikka oman elokuvansa.

Uusin Vares-filmatisointi on samaa tuttua peruskauraa kuin edellisetkin osat, mikä kertoo liukuhihnatuotannon ammattitaidosta. Edellisten osien ongelmat, kuten huonosti kuuluva ja epäselvä replikointi, ovat edelleen katsojan kiusana. Joissakin kohtauksissa ruotsinkielisestä tekstityksestä on todellista apua suomenkielisellekin. Antti Reini kyllä artikuloi selvästi, mutta miehekkään matalalta mörisevä ääni hukkuu välillä pahasti taustaan. Samoin Mikko Leppilammen nopeasta ulosannista on välillä vaikeaa saada selvää.

Vares - Pimeyden tangoPienet huolimattomuusvirheet alkavat tökkiä detaljeissa ja syövät uskottavuutta; jos kerran räjähtää kunnolla, niin kaiketi siinä ikkunaruutujen pitäisi rikkoutua, tai edes helistä? Ja miksi ihmeessä Antti Reini on laitettu puhumaan kirjakieltä – asia joka alkaa tökkiä varsinkin monotonisella nuotilla paasaavassa kertojanäänessä? Ammattimaisessa tuotannossa tällaisiin yksityiskohtiin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota.

Täytyy tunnustaa, että pidin henkilökohtaisesti paljon enemmän Aleksi Mäkelän ohjaamista Vares-elokuvista kuin uudesta sixpäkistä. Kyseessä on tietenkin makuasia, mutta Mäkelän Vareksissa oli roppakaupalla enemmän kirjojen hengen mukaista sekopäisten henkilöhahmojen mukanaan tuomaa irtonaista ja älyvapaata huumoria, ja paljon tarkemmin rakennetut henkilöhahmot. Uusien Vareksien kohdalla tuntuu vähän siltä, että ei olla osattu täysin päättää, tehdäkö vakavampaa rikosdraamaa vaiko hassua hömppää. Lopputulos vaappuu pahasti näiden kahden välillä onnistumatta oikeastaan kunnolla kummassakaan. Nyt homma jää puolitiehen.

Vares - Pimeyden tangoKäsikirjoituksen kehnous on usein kotimaisen elokuvan kompastuskivi. Reijo Mäen kirjat ovat täynnä omituisia juonenkäänteitä ja henkilöhahmoja, jotka kyllä toimivat kirjoissa mutta eivät ehkä suoraan sellaisenaan valkokankaalle siirrettyinä. Uusimmissa Vares-filmatisoinneissa jatkuvasti käytetty kertojanääni on alkanut häiritä jakso jaksolta enemmän ja se saa hiemankin kriittisemmän katsojan pohtimaan, liekö kertojanäänen käytöllä paikattu ontuvan käsikirjoituksen aukkokohtia. Välillä tuntuu kuin katsoisi kuvitettua äänikirjaa. Elokuvasarjalle olisikin tehnyt hyvää reipas irtiotto Mäen teksteistä, joita olisi voitu käyttää ehkä viitteellisenä taustana elokuvalle. Itse Vareksen hahmohan on mitä mainioin, samoin monet muut kirjoissa esiintyvät henkilöt, kuten Jasper Pääkkösen oivasti tulkitsema Kyypakkaus.

On vaikeaa suhtautua Vares-elokuviin vakavissaan tehtynä, kansainvälisille markkinoille tähtäävänä rikosdraamana. Uusin osa Vares – Pimeyden tango on sekin paikka paikoin viihdyttävää katsottavaa, mutta se ei pärjää vertailussa ruotsalaiselle rikosdraamalle, ei vaikka asiaa kuinka katsoisi sinivalkoisten lasien läpi. Ja miksi ihmeessä jokaisen Vareksen yhteyteen on pakko liimata vaivaannuttava pikkutuhma tai mukahauska mainoslause, kuten ”Saanko luvan, vai tanssimmeko ensin?” Oikeasti, tuo nauratti ehkä joskus ala-asteella, mutta aikuisten maailmassa tuollaisten lauseiden jankuttajia pidetään hieman yksinkertaisina.

*
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1,7 / 3 henkilöä


Powered by Preview Networks

Lue myös