Vares – Huhtikuun tytöt valkokangas

Antti Reinin tähdittämistä uusista Vares-elokuvista on nyt vuorossa toinen osa Huhtikuun tytöt. Kaikkiaan elokuvia on kuvattu kuusi. Jatkoa odottaa siinä mielessä optimistisesti, että tästä on vaikea pistää enää huonommaksi.

Edellinen osa Pahan suudelma (2010) oli Anders Engströmin ohjaama, ja alkuperäisten suunnitelmien mukaan se ja Engströmin toinen ohjaus Kaidan tien kulkijat (ensi-ilta elokuussa 2011) olisivat ainoat teattereihin tuotavat osat. Loput neljä Lauri Törhösen ohjausta menisivät suoraan dvd:lle. Nähtävästi Pahan suudelma oli sen verran suosittu, että nyt kaikki kuusi elokuvaa tuupataan teattereihin kahden vuoden aikana, laadusta viis.

Huhtikuun tytöt on sekava ja surkea elokuva, ja Vares jälleen kerran sivustakatsoja omassa elokuvassaan. Kertoo paljon käsikirjoituksesta, jos murhamysteerin ratkomiseen liittyvät asiat tapahtuisivat täysin samanlaisena, vaikka koko Varesta ei olisi olemassakaan. Sen lisäksi sattuma näyttää olevan yksityisetsivän tärkein työkalu, sillä Vares törmää ties kuinka moneen juoneen liittyvään asiaan täysin sattumalta.

Samalla hetkellä kun Vares saa tehtäväkseen penkoa 15 vuotta vanhojen selvittämättömien murhien taustoja, palaa Suomeen täysin sattumalta myös tapahtumien avainhenkilö. Sattumalta Vareksen naapuri liittyy tapahtumiin. Sattumalta Vareksen kissa törmää oleellisiin valokuviin. Oikeasti, mitä helvettiä?

Vanhojen murhien selvittelyn lisäksi käsikirjoitukseen on tungettu kansanedustajan paritusrinkiä, kansanedustajan avustajaa, joka on murhatun tytön sisko, ja kiristysyritystä sun muuta, joka ei mitenkään liity itse tarinaan. Tai ehkä liittyykin, mutta kokonaisuus on niin sattumankauppaa, ettei syy–seuraus-suhteita elokuvassa hahmota.

En tiedä onko syy käsikirjoittaja Katariina Sourin vai onko kaikki peräisin jo Reijo Mäen romaanista. Kirjassa Vareksen haahuilu oletettavasti toimii paremmin. Elokuvassa Vareksen ryyppy- ja panokohtaukset ovat vain tylsää ja persoonatonta pakkopullaa – höystettynä surkean homofobisella asenteella. Ja kun tarinan lisäksi ei äijäilykään toimi, käteen ei jää mitään. Se hyvä puoli elokuvassa on, että massiivinen produktio on tuonut Turun seudulle rahaa ja alueen tekijöille kokemusta. Katsojaa tämä ei tietysti lohduta.