Tomb Raider valkokangas

Törötissinen ja vähäpukeinen Lara Croft on saanut ihailijansa kertaan jos toiseenkin tarttumaan ilotikkuun. Pelkästään tietokonepelien myyntilistat kertovat, että mitaltaan ja mieleltään keskenkasvuisten märän päiväunen tähdittämä peli on vuodesta toiseen ostajien kestosuosikki. Tirkistelyn voi viedä tosi Tomb Raider -ammattilainen loppuun saakka: internetistä imuroitavan tiedoston avulla Croftin saa kuulemma seikkailemaan täysin Eevan asussa. Itse en ole koskaan asentanut Tomb Raideria omaan myllyyni - elokuvaversion nähtyäni olen myös täysin varma, etten tulevaisuudessakaan tule hukkaamaan omaa aikaani digitaalipimun seikkailuihin. Elokuva Lara Croft: Tomb Raider tarjoaa paljon tietokonepelimäistä melua ja melskettä, mutta jättää ikävän maun suuhun: toimintaa ilman seikkailun tunnetta.

Pelifirmat ovat riistohyödyntäneet valkokankaan kassamenestyksiä onnistuneestikin; harvoin, jos koskaan bittitarinan kääntäminen päinvastaiseen suuntaan tuottaa toivotunlaisen tuloksen. Tomb Raiderin henkiinherättelyyn ei ole käytetty juuri enempää aikaa tai vaivaa kuin surkean van Dummyn Street Fighterin ja tolkuttomuudessaan ja kädettömyydessään käsittämättömien Mortal Kombattien kanssa. Toimintakohtaukset Tomb Raideissa ovat paljon velkaa Matrixin vyörytykselle ja juonta käytetään ainoastaan keinona sitoa toimintakohtaukset toisiinsa. Angelina Jolien esittämä Croft kohtaa peliseikkailunsa tavoin ainoastaan kiperiä tilanteita toisensa jälkeen, eikä mitään muuta yrittäessään Eko-miehen tavoin pelastaa maailma. Ympäristöuutisten pitkälettisen kotikutoisen sankarimme kymmensekunttisissa väläyttelyssäkin tosin oli enemmän asiaa ja itseironiaa kuin naispuolisen Indiana Jonesin puolitoistatuntisessa actionaerobicissa.

Maailma on muuttunut siitä kun miehet hoitivat seikkailun ja maailman pelastamisen, ja naiset puolestaan pulaan joutumisen. Onkin jo aika, että aiemmin kangasta hallinneet Fordiin ja Frasieriin ruumiillistuneet arkeologiseikkailijat saavat kilpailijoita kauniimmasta sukupuolesta. Womanpoweria Tomb Raiderissa on, mutta tekijöiden motiivit ja tavoitteet ovat olleet enemmän kuin kyseenalaiset. Elokuvaa katsoessa tulee nimittäin aina silloin tällöin väkisinkin mieleen, että Lady Lara on luotu ainoastaan herättelemään likaisia ajatuksia nuoremmassa kollikatsojassa, joille elokuva on suunnattu. Miten muuten voit selittää kohtaukset, joissa sankaritar on mm. heitetty arktiseen pakkaseen asusteessa, joka jättää pushupeilla täytetyn topin paljaaksi katseelle? "Hautavaras" onkin kaikessa yksinkertaisuudessaan ainoastaan hikinen märkä päiväuni ikäsuosituksen juuri ja juuri ylittäneille.