Kenraalin tytär kotikatsomo

Asiat voi tehdä oikealla tavalla, väärällä tavalla, tai armeijan tavalla. Tämän vihjeen saa armeijan rikostutkija Paul Brennan (John Travolta) kuulla ryhtyessään tutkimaan kenraalin (James Cromwell) tyttären murhaa. Armeijan johtoporras tietysti haluaisi, että tutkimukset hoidetaan nopeasti alta, jottei koko instituution maine kärsisi. Brennanin tutkimuksissa paljastuu kuitenkin niin arkaluontoisia ja järkyttäviä asioita, ettei hän voi niistä vaieta. Lähes jokaisella tuntuu olevan tekemistä kenraalin tyttären murhan kanssa.

Kenraalin tytär on tavanomainen Hollywood-thrilleri, jossa dekkarijuoni on sijoitettu armeijan miljööseen. Tarinan sankari Travolta toimii kovaotteisen salapoliisin tavoin oikeuden puolustajana. Siinä sivussa hän lämmittelee välejään vanhaan heilaansa Sara Sunhilliin (Madeleine Stowe).

Toisaalta elokuva jatkaa 1990-luvun "naiset armeijassa" -elokuvien sarjaa (Tulikokeessa, G.I. Jane), jossa käsitellään naisten ongelmallista roolia miesten hallitsemassa armeijassa. Edeltäjiensä tavoin myös Kenraalin tytär sortuu lopulta tyhjänpäiväiseksi oikeudenmukaisuuden puolestapuhujaksi. Kuitenkin elokuvan ideologia on kompleksinen: Travolta hakkaa epäiltyjä henkihieveriin, mutta samalla hän syyttää armeijan upseereiden toimintaa fasistiseksi. Onkohan tarinan kertojalla menneet käsitteet sekaisin?

Ohjaaja Simon Westin edellinen työ Con Air oli omassa lajissaan toimiva action rymistely. Sarjakuvamainen ilmaisu ja stereotyyppiset henkilöhahmot yhdistyivät letkeäksi cocktailiksi, jota oli nautinto katsella. Nyt West on ajautunut harhateille yrittäessään vakavampaan suuntaan. Samat tekijät, jotka toimivat hyvin Con Airissa ovat rasitteita Kenraalin tyttäressä. Toimiakseen tarina olisi vaatinut monipuolisempia ja syvällisempiä hahmoja. Kun sivuhenkilöitä ei elokuvassa juurikaan esitellä, jäävät he lähinnä taustaksi, jonka edessä Travolta esittää oman show’nsa.

Viihteenä Kenraalin tytär toimii tiettyyn rajaan asti. Se on sinänsä sujuvasti etenevä suuren budjetin thrilleri. Varsinkin elokuvan alkupuoli on lupauksia antava. Erityisesti alkutekstien aikana soiva musiikki ansaitsee kiitoksen omaperäisyydestään. Tarinan edetessä korttitalo kuitenkin romahtaa. Käsikirjoitus on kliseinen ja kömpelö. mitä enemmän salaisuuksia paljastuu, sitä turhemmalta elokuva tuntuu. Kun pulleaposkinen skientologi Travolta pääsee lopulta pitämään maailmanparannusmonologin, on korea kakku valmis. Sen sisältä vaan ei löydy kunnon täytteitä.

On vaikea sanoa, onko Kenraalin tytär liian pinnallinen vakavaksi draamaksi vai liian vakava action-viihteeksi. Joka tapauksessa se hautautuu jonnekin lajityyppien välimaastoon. Vakavan draaman aineksia tässä elokuvassa ei ehkä olisikaan, mutta rennommalla otteella se olisi saattanut toimia hieman paremmin.