Saiturin joulu valkokangas

Disneyn uusin 3D-animaatio Saiturin joulu perustuu Charles Dickensin joulun alla 1843 julkaistuun tarinaan A Christmas Carol, joka kertoo kärttyisen vanhan Ebenezer Scrooge -nimisen kitupiikin joulusta. Elokuva toistaa ilmeisen uskollisesti alkuperäisen tarinan, jossa kolme joulun henkeä eli mennyt, nykyinen ja tuleva käyvät muistuttamassa saituria antamisen ja jakamisen iloista sekä omien tekojen vaikutuksesta muiden elämään. Scrooge, joka on myös Roope Ankan esikuva, heltyy jouluyön höykytyksessä ja kivettynyt sydän sulaa.

Dickensin tarinan on sovittanut ja ohjannut valkokankaalle rakastetun Paluu tulevaisuuteen -klassikon sekä sen jatko-osat ohjannut Robert Zemeckis, joka solmi Disneyn kanssa 2007 kymmenvuotisen sopimuksen. Saiturin joulu on sopimuskauden avauselokuva. Se on toteutettu kohta jo ohjaajan tavaramerkiksi muodostuvalla motion capture -tekniikalla, jossa aitojen näyttelijöiden roolisuoritukset animoidaan. Samaa tekniikkaa käytettiin jo ohjaajan versiossa muinaisgermaanisesta Beowulf-saagasta.

Mistään lastenelokuvasta ei varsinaisesti ole kysymys. Painostavan musiikin säestämät, hämyisissä huoneissa lepattavat aaveet ovat pelottavampia kuin monissa kauhuelokuvissa, ja itse Scrooge näyttää erehdyttävästi vanhalta teinien kauhulta Freddy Kruegerilta. Jim Carrey tekee loistavaa työtä niin Scroogena kuin tämän haamuinakin, ja muidenkin tuttujen näyttelijöiden ääniä on mukava bongata. Visuaalisesti elokuva on upeaa katsottavaa ja tavoittaa hienosti viktoriaanisen ajan hengen.

Dickens oli suosiossa mitaten oman aikansa Stephen King, joka nosti teoksissaan esiin yhteiskunnallisia epäkohtia, kuten köyhien, sairaiden ja työläisten epäoikeudenmukaisen kohtelun sekä lasten heikon aseman. Saiturin joulu olikin paitsi kertomus joulun vietosta, myös vahva moraliteetti. Niin halutessaan voi myös elokuvasta löytää väärentämättöminä Dickensin ajatukset siitä, miten piittaamattomuus ja ahneus vaikuttavat ihmisten elämään ja luovat loputtoman köyhyyden ja kurjistumisen kierteen. Tuttuja teemoja tässäkin ajassa.

Kunnon joulusadun tapaan Saiturin joulussa on lopussa kaikilla hyvä mieli ja kystä kyllä. Dickens loikin tarinallaan mallin siitä, miten joulua pitää viettää: perheen ja ystävien parissa, syöden ja iloiten, lahjoja antaen ja saaden, maiset murheet ja vanhat kaunat unohtaen. Tähän kun lisäämme ruotsalaisten kuvittamat joulutontut, Coca-Colan mainoskampanjasta napatun joulupukin, kulutushysterian ja poliisin lisääntyneet kotihälytykset, alkaa kuulostaa tutulta tarinalta. Joulun hengillä olisi taas töitä.