Kun kulissit kaatuvat

Animaation maailmaan kadonnut Robert Zemeckis palaa takaisin perinteisen näytelmäelokuvan pariin uusimmalla elokuvallaan Lento. Sitten Tuuliajolla-elokuvan (2000) ei ohjaajalta ole nähty kuin isoja animaatioprojekteja, jotka ovat selkeästi hidastaneet miehen tuotantotahtia. Vaikka Lento luottaa päähenkilönsä sisäiseen kamppailuun, on sen alun toimintakohtaus selkeä osoitus ohjaajansa taidosta hallita tilaa ja luoda jännitteitä vahvalla kuvallisella kerronnalla.

LentoRutiinilentomatka saa yllättävän lopun, kun lentokoneen koneistoon tulee vika. Pakkolasku on ainut mahdollisuus pelastaa matkustajat, mutta kun alla on Atlantan tiheään asutettu esikaupunkialue, on sekin äärimmäisen vaikeaa. Koneen kapteenin onnistuu pitää hermonsa kasassa, ohjata lentokoneensa fysiikan lakeja uhmaten läheiselle pellolle ja pelastaa matkustajat. Hänestä tulee sankari yhdessä yössä, mutta huomiolla on huonot puolensa. Kapteeni Whip Whitaker ei nimittäin alkoholiongelmansa takia lentänyt konetta selvin päin, mikä voi paljastuessaan viedä miehen vankilaan.

Lennon rakenteessa yhdistyvät tapaturmatutkimus ja henkilökohtainen taistelu alkoholismin kanssa. Onko miehen ammattitaitoinen hätälasku turruttavien aineiden lisäämän itsevarmuuden ansiota vai onko kysymys kohtalon johdatuksesta – tämä toimii kokoavana kysymyksenä koko tarinalle. Tutkimusprosessien ja lakipykälien väliin on rakennettu jännitysnäytelmä Whipin selviämiselle addiktiostaan. Selvin päin pitää esiintyä erilaisissa kokouksissa ja tilaisuuksissa, eikä vapaa-aikanakaan saa jäädä median haaviin täysin sekavassa tilassa. Muoto kuljettaa tarinaa eteenpäin ja asettaa sille tahdituksen.

LentoElokuvan ongelma on kuitenkin sen epätasainen käsikirjoitus. Varsinkin elokuvan alkupuolella Whipin tarinan rinnalle nostetaan muita hahmoja, jotka tuntuvat tipahtavan tahdista pois, vaikka sivujuonille on  uhrattu jo paljon aikaa. Keskittyminen pelkästään Whipin hahmoon olisi kiteyttänyt tarinaa ja tehnyt elokuvasta sujuvamman. Elokuva on jo nytkin pitkälti Denzel Washingtonin hienon roolisuorituksen varassa, joten muiden hahmojen esittäminen Whipin hahmon kautta olisi ollut toiminut kokonaisuuden kannalta paremmin.

LentoWashingtonin esittämä Whip on ylimielisen varma omasta tahdostaan. Hän hallitsee juomistaan, eikä se häntä. Pari päivää selvin päin silloin tällöin riittää todisteeksi miehelle itselleen ja hän on varma siitä, että kukaan ei ole perillä hänen ongelmastaan. Washingtonin roolisuoritus on kokonaisuudessaan tyrmäävä. Roolityö vie hänet matkalle itsevarmasta alkoholistista surulliseen ja yksinäiseen juoppoon. Vaikka katsoja on elokuvan ensimmäisistä kuvista asti tietoinen miehen alkoholiongelmasta, paljastuu rujo totuus vasta elokuvan loppua kohden.

Lennon ohjaustyö on hienovarasta ja taidokasta siinä, miten se kuvaa tarinan päähenkilönsä näkökulmasta. Käsikirjoittaja John Gatins onkin kirjoittanut oman selviytymiskertomuksensa pohjalta uskottavan kuvan alkoholistista, joka on pakotettu kohtaamaan ongelmansa laajuus. Selkeää karsimista olisi elokuvan kohdalla voinut tehdä. Parhaimmillaan elokuva on alkunsa lentoturmassa, minkä jälkeen polttoaine pikkuhiljaa loppuu itse elokuvaltakin.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,6 / 5 henkilöä


Powered by Preview Networks