Machete valkokangas

Varhaisteininä olisin ollut suu vaahdossa innoissani elokuvasta, jossa ensimmäisen viiden minuutin aikana putoilee päitä enemmän kuin huonolla matematiikan taidolla ehtii laskea ja mättö kruunataan sormiasteikon yläpäätä edustavalla nakulla missukalla. Siihen maailmanaikaan reipas väkivaltaviihde tosin tapasi kestää alle puolitoista tuntia. Siitä olisin ollut innoissani nyt.

Vuodet ovat tuoneet väkivaltaviihdykkeeseen turhia lisäminuutteja. Mättöön on turtunut ja silmäluomet alkavat tuntua raskailta. Onneksi Machetessa on ymmärretty tissien päälle. Niitä näkee elokuvissa niin harvoin, että turtumisesta ei ole pelkoa. Tasaisin väliajoin valkokankaalla tanssahtelevat papan pallerot saavat katseen ja mielen aina sopivasti virkoamaan, kun tylsä rymistely on uuvuttumassa matkalle kohti nukkumatin valtakuntia.

Robert Rodriguez palauttaa kunniaan nykyelokuvasta jo lähes kadonneen taitolajin: kerronnan rytmityksen tisseillä. Samalla vanhanliiton tissibongareillekin kertyy monen laihan vuoden jälkeen kaivattuja ilon hetkiä, kun nuhjaantuneeseen havaintovihkoon pääsee raapustamaan muun muassa merkinnän ”Lindsay Lohan”.

Machete juontaa juurensa feikkitraileriin, jonka Rodriguez toteutti alkukuvaksi Grindhouse-yhteisfilmiinsä Quentin Tarantinon kanssa. Trailerin saama suosio kannusti Rodriguezia tekemään kokopitkän elokuvan, jossa Danny Trejon esittämä yrmy meksikolaispoliisi ajautuu poliittisen pelin nappulaksi ja pistää tuulemaan. Macheten edessä lakoavat niin miehet kuin naiset, tosin eri syistä.

Kokoillan elokuvana Machete lunastaa trailerinsa odotukset typerän tarinan ja holtittoman väkivallan osalta. Lopullisessa elokuvassa mukava lisäbonus rapsahtaa runsaasta naiskauneudesta ja paljaasta pinnasta. Itseriittoisen itsetietoiset pastissit takavuosien väkivaltaviihteestä ovat Grindhousen jäljiltä nostaneet suosiotaan. Viime aikojen tarjonnassa Machete on tarkoitukseltaan ja toteutukseltaan samaa sarjaa Sylvester Stallonen The Expendablesin ja Alexander Ajan Piranha 3D:n kanssa. Näitä elokuvia ei voi, eikä varsinkaan pidä, ottaa millään muotoa vakavasti.

Macheten roolitus on onnistunut. Kuka muu voisikaan näytellä rujoa meksikaania kuin Danny Trejo, sillä muistaako kukaan jenkkileffaa, jossa olisi meksikolaishahmoja mutta ei Danny Trejoa? Mukaan on saatu myös Robert De Niron ja Steven Segalin kaltaisia nimimiehiä. Muistettavimman roolin tekee kuitenkin Don Johnson rajalla partioivana punaniskalahtarina. Joku noheva saattaakin löytää elokuvan meksikolaisten laitonta maahanmuuttoa sivuavasta tarinasta peräti poliittisia tarkoitusperiä. Ainakin voi puhua tarkoituksellisesta provokaatiosta. Sama pätee elokuvan naishahmoihin.

Lopulta on oikeastaan se ja sama, mistä tarina kertoo ja keitä karvanaamoja elokuvassa nähdään, jos joka toisessa kohtauksessa Jessica Alba ja Michelle Rodriguez ovat vähissä tai tiukoissa vaatteissa. Tyttöjen välinen ystävyys on kenties jo liikaa toivottu ja Jessica Alban suihkukohtaus lienee digitaalisesti manipuloitu, mutta silti silmäniloa riittää.

Elokuvan suurin jännite lepääkin siinä, pääseekö Danny Trejo alias Machete pihviksi Michelle Rodriguezin ja Jessica Alban muodostamaan kerrosvoileipään. Sen jännääminen tuo mukavaa vaihtelua irtopäiden tylsäksi käyvään laskentaan.