Junttikomediaa junttikansalle
Kotimainen komedia saa varmasti monen itseään kunnioittavan elokuvanystävän ahdistumaan. Lukuisat suomalaisen televisiokulttuurin komediahahmot ovat aina aika ajoin vilistäneet valkokankaille. Osa näistä tekeleistä on ansainnut yleisön hyväksynnän, mutta harva kriitikoiden ylistystä. Uunot, Pekot, Vääpeli Körmyt ja Kummelit ovat taanneet viimevuosien kotimaisen elokuvanautinnon muutamia kotimaisen kentän vakavampia yrityksiä lukuunottamatta. Junttikomedia uppoaa junttikansaan, siitähän ei ole kahta kysymystäkään. Mutta miksi junttikomedia on pääsääntöisesti ollut elokuvallisestikin junttia: televisiosarjojen sketsit ja visuaalinen ilmaisu on huitaistu muitta mutkitta valkokankaalle sen enempiä miettimättä, muuta kuin helppoa rahastusta. Kotimaisen komedian tekijöiltä on tuntunut uupuvan kokonaan kunnianhimo edes yrittää elokuvallisesti hitusen vertaakaan ansiokkaan tekeleen tekoa.
Televisiossa viime vuosina huippusuosituksi tullut koomikkoryhmä Kummeli on työstänyt uuden elokuvan, Kummeli Kultakuume, jonka huumori oli Kummelin tuntien jopa yllättävän hillittyä, minkä uskoisin viehättävän jopa vakavempia elokuvien ystäviä. Amerikkalaiset naamanvääntely- ja ihmissuhde-komediat sekä kotimaiset hääsit ovat viime aikoina puuduttaneet komedian genrestä elokuvallisesti mitäänsanomattoman "suurelta yleisöltä rahat pois" -lajityypin. Niinpä oli ilahduttavaa nähdä kotimainen komedia, jossa juuri hulvattomalla grazy-huumorillaan ansioitunut Kummeli-poppoo oli viitsinyt pitää televisiosketsiensä ylihöyryiset mölyt mahassaan.
Kummelin ensimmäinen elokuvayritelmä, Kummeli Stories, oli pelkästään televisiosketsien varaan rakennettu teelmys, jonka elokuvalliset ja tarinalliset ainekset mahtuivat postimerkin taakse. Nyt tämä uusin Kummeli-elokuva, Kummeli Kultakuume, on jo monta askelta kunnianhimoisempi valkokankaan komedia: irtosketsit on unohdettu, koomikot eivät paahda ilveilyään talla pohjassa ja elokuvaan on onnistuttu sisällyttämään jopa juonellinen tarina sekä sokerina pohjalla elokuvan visuaaliseen kerrontaankin on viitsitty panostaa.
Elokuva Kummeli Kultakuume alkaa suomalaisessa elokuvassa harvinaisemmalla ilmakuva-ajolla Lapin jylhissä maisemissa. Mustavalkoinen intro kuvaa kolmen kullankaivajan toimia Toisen maailman sodan ajan Lapissa, kunnes kuva leikkaa vuoteen 1984 ja mielisairaalaan. Heikki Silvennoinen esittää Elmeri Hautamäkeä, mielisairaalaan suljettua miestä, joka tietää isänsä Kyrpä-Joosepin Lapin erämaahan kätketystä kulta-aarteesta. Elmeri saa ylipuhuttua Heikki Helan esittämän mielisairaalahoitaja Janne Petteri Bromanin avustamaan pakoretkeään luvaten Bromanille osuuden kulta-aarteesta.
Pakomatkastahan muodostuu ohdakkeinen ja kaksikko törmääkin tahtomattaan elintarviketehtaalta potkut saaneihin kulmakunnan häiriköihin Timo Kahilaisen esittämään Dilleen ja Heikki Vihisen tulkitsemaan Jönssiin. Ja näin sattuman kaupalla yhteen sovitettu nelikko aloittaa hikisen road-matkansa Lapin kulta-aarteelle kintereillään rahanahne mielisairaalan väki ja loppujen lopuksi myös natsit.
Kummeli matkalla kulta-aarteelle.Silvennoinen, Hela ja Kahilainen kullankaivajina Lapissa.
Positiivinen yllätys
Kummeli Kultakuume elokuvan tarina on kotimaiseksi komediaksi ilahduttavan rikas. Eipä silti elokuvan tarinaa ja juonta mitenkään kummallisena voi pitää, mutta se on tuskin ollut tekijöittensä tarkoituskaan. Elokuvan tarina rakentuu kahdelle eri ajankuvalle: menneeseen kullankaivajien aikaan ja elokuvan 80-luvun nykyisyyden aikaan. Elokuvassa nivotaan tarinan henkilöt kohtalaisen sujuvasti yhteen ehkä juuri tarkoituksellisesti karrikoiden. Elokuvan voi nähdä ironisesti irvistävän toiminta-seikkailu-roadmovie kliseille.
Vaikka elokuvan huumorin ja komedian ilmentymistä voi pitää Kummelien tv-sarjaan verrattuna hillittynä niin ei se aito Kummelihuumori ja hupaisat tyypit ole mihinkään kadonnut, tällä kertaa vain tuo huumori on puettu vähemmän melskaavaan muotoon. Siitä, että elokuva pysyy kohtuullisesti kasassa, on varmasti paljolti kiittäminen elokuvan ohjaaja Matti Grönbergiä ja hitusen kunnianhimoisemmasta visuaalisesta ilmeestä kuvaaja Petri Rossia ja leikkaaja Kauko Lindforsia.
Kun Kummeli-elokuvasta on kyse, niin Kummeli-ryhmän luomilla persoonallisilla henkilöhahmoilla on pääosa elokuvassa: Heikki Silvennoinen, Timo Kahilainen, Heikki Hela ja Heikki Vihinen muodostavat elokuvan huumorin punaisen langan lisänään suomalaiset pitkän tien koomikot kuten Jukka Puotila, Aake Kalliala, Vesa Vierikko, Tapio Liinoja ja Vesa-Matti Loiri hupaisasti ökyrikkaana homoparonina.
Loiri ja Hela homorakastavaisina elokuvassa Kummeli Kultakuume.
Kummeli Kultakuume on tavallaan ilahduttava kotimainen hulvaton komedia .
Toimituskunnan keskiarvo: 1 / 2 henkilöä