Pedon sydän valkokangas

Kauhukirjailija Stephen Kingillä ja filmiyhtiö Castle Rockilla on tuottoisa ja hyväksi havaittu yhteistyökonsepti. Kingin pyöräyttäessä ulos uuden bestsellerinsä Castle Rock on yleensä ensimmäisenä jonossa tarjoamassa rahaa filmausoikeuksista. Jälki on usein ollut kerrassaan erinomaista ja yhteistyön kirkkaimpina helminä loistavat huikea Oscar-palkittu Piina (Misery, 1990) ja laadukas vankilakuvaus Vihreä maili (The Green Mile, 1999). Yhdysvalloissa jo dvd-julkaisuna löytyvä ja Suomen ensi-iltansa vasta 22. helmikuuta saava Pedon sydän ei valitettavasti ole yhtä mieleenjäävä. Tarinan kulku antaa odotuttaa ja sama odotus kestää elokuvan loppuun asti. Lopputekstien aikana katsojan tehtäväksi jää vain kysyä: mitä seuraavaksi? Tässäkö kaikki?

Kingin keskinkertaisessa tarinassa viisikymppinen Bobby Garfield muistelee takautumin lapsuuttaan turhamaisen yksinhuoltajaäitinsä hoivissa tultuaan lapsuudenystävänsä hautajaisiin. Ränsistyneen kotitalon näkeminen syöksee Garfieldin muistojen maailmaan ja erityisesti kokemuksiin äidin omituisen alivuokralaisen kanssa (Anthony Hopkins), jolla on salaperäinen menneisyys ja outoja kykyjä. Tämä Ted Brautigan -niminen miekkonen vain tupsahtaa Bobbyn ovelle menneisyyttään paeten. Elokuvan alkuperäisnimi tulee Tedin tiedostamasta väliaikaisuudesta: rauhallinen elämä tulee väistämättä loppumaan, kun menneisyyden haamut palaavat.

King julkaisi kirjansa alun perin novellikokoelmana, jonka tarinat liittyvät toisiinsa. Käsikirjoittaja William Goldmanin kohtuuton tehtävä on ollut muovata ne johdonmukaiseksi kokonaisuudeksi, jossa ei ole kliimakseja aivan loppua lukuun ottamatta ja joka olisi ollut vieläkin latteampi ilman katsojalle runsaasti aikaa antavaa mahdollisuutta seurata Hopkinsin pieniä eleitä, niitä, joiden avulla hän yleensä pelastaa elokuvansa. Hän on erityisen luonteva mm. käsitellessään useaan otteeseen inkivääriolutpulloa. Eleetöntä, mutta rautaista ammattitaitoa.

Pedon sydän on lopulta kuvaus nuoren pojan kasvamisesta aikuiseksi yhden kuuman ja salaperäisen kesän aikana. Hän ei aikuisenakaan tiedä tarkkaan, millaisten asioiden takia niin juuri kävi ja elokuvan epämääräisyys sekä katsojan odotus jostain täydestä selvyydestä, jonkinlaisesta loogisuudesta kaiken takana, ovat kuin ihmisen muistot omasta lapsuudestaan, sirpaleiset, mutta niin nostalgiset.