Paluu lapsuuteen

Stephen Kingin tekstit jaksavat aina vaan innoittaa käsikirjoittajia ja elokuvantekijöitä. Niistä ei välttämättä jää elokuvaan elämään muuta kuin perusidea, mikä ei ole huono asia. Scott Hicksin ohjaama Pedon sydän on King-elokuvasovitusten aatelia, kuten Rob Reinerin Stand by Me. Molemmat elokuvat kertovat lapsuuden lopusta. Pedon Sydän on lisäksi moraliteetti elämän kohmettamille aikuisille, lapsen näkökulmasta.

© 2001 Warner Brothers & Castle Rock EntertainmentPedon Sydän kertoo takautumin 11-vuotiaan Bobbyn (Anton Yelchin) ja hänen kotonaan vuokralaisena asuvan Ted Brautiganin (Anthony Hopkins) ystävyydestä yhdysvaltalaisessa pikkukaupungissa 1960-luvulla. Bobbyn äiti on takakireä leski Liz (Hope Davis), jolla ei riitä ymmärrystä oudohkoa vuokralaistaan kohtaan. On silti selvää, että poika tarvitsee isähahmon. Tedistä sukeutuukin uljas opettaja ja filosofi Bobbylle. Kun on Stephen Kingistä kysymys, on mukana myös yliluonnollinen momentti; Ted on meedio. Koska Ted on toiminut hallituksen selvännäkijänä, häntä etsii joukko "alhaisia" miehiä. Yhdessä mies ja poika taistelevat maailman epäoikeudenmukaisuuksia vastaan. Samaan aikaan Liz käy yksin omia taistelujaan, sillä hän ei päästä edes poikaansa lähelleen. Ted toimii äidin ja pojan yhteen saattamisen välineenä. Traagisinta kaikessa on, että Tedin osa elämässä on olla tulkki ja opas muille. Hän on jäänyt instrumentiksi ilman omaa elämää.

© 2001 Warner Brothers & Castle Rock EntertainmentMeedion rooli ei ole helpoimpia näyteltäviä, varsinkaan, jos suoritus ei koostu tärisemisestä ja kuolaamisesta. Anthony Hopkins vaikuttaa viisaalta mieheltä siviilissäkin, joten näkijän osa luontunee häneltä luonnostaan. Lapsinäyttelijöitä tulee kehuneeksi usein jo siksi, että tuntuu ihmeeltä, miten lapsi voi prosessoida itsestään näyttelijäsuorituksen ulos. Lapset valitaan osiinsa kuitenkin yleensä pitkälti roolin ja esittäjän yhtäläisyyksien vuoksi. Yhtä kaikki Anton Yelchin on todella hurmaava lapsonen. Jokainen äiti ansaitsisi Bobin kaltaisen oikeudentuntoisen ja pitkämielisen jälkeläisen.

Pedon sydämen heikkous ja vahvuus piilee siinä, että se on pikkunätti elokuva. On toisaalta ymmärrettävä, että 60-lukulaista pikkukaupunkilaismiljöötä kuvataan kevyin vedoin. Tuokiokuvana elokuva toimii erittäin hyvin. Pitkä on kuitenkin sen matka Hicksin mestarillisen Loiston tasolle.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,7 / 3 henkilöä