Rottaralli valkokangas

Mitä tapahtuu kun joukolle tavallisia ihmisiä annetaan mahdollisuus rikastua kaksi miljoona dollaria tekemättä muuta kuin ilmestyä oikeaan paikkaan mahdollisimman pian? Siinä komedian konkarin, Jerry Zuckerin, uusimman elokuvan Rottarallin idea viljanjyväsessä. Kun Zucker muistetaan mm. tuotoksista kuin Mies ja alaston ase sekä Hei, me lennetään niin samantyylistä kaiken parodiointia tästäkin elokuvasta on löydettävissä.

Rottarallissa on siis kyse jonkinlaisesta ihmiskokeesta jota vie eteenpäin ihmisen pohjaton ahneus. Siihen osallistuu joukko erilaisia ihmistyyppejä jotka ovat Las Vegasin kasinolla kuka minkäkin syyn vuoksi. Rikas hotellin omistaja, Donald P. Sinclair (John Cleese), on järjestänyt vedonlyönnin jota rahoittavat kasvoton rykelmä rikkaita. Huumori revitään irti juuri ahneuden kautta, joka ajaa sekä kilpailijat että vedonlyöjät mitä erikoisimpiin tilanteisiin ja niiden epätoivoisiin ratkaisuyrityksiin.

Komediaksi Rottaralli on sangen onnistunut. Lopputulosta on varmasti helpottanut roolien miehitys kasvoilla, jotka on totuttu näkemään kyseisessä genressä. Whoopi Goldbergin tai Rowan Atkinsonin tuskin tarvitsee kuin ilmestyä valkokankaalle, niin katsoja osaa jo odottaa jotain hauskaa tapahtuvan. Ehkä rasitteeksi asti. Lisäksi juonenkäänteet ovat suhteellisen yllättäviä ja huumori revitään irti virkistävän epäkorrektisti. Miltei joka suuntaan ammutaan: osansa saavat seksuaaliset vähemmistöt, natsismi, maalaisjuntit, teknologia... ja tietenkin "normaalin" kansan syvät rivit, joita edustavat kisaajat. Mutta huumoria rasittaa pitkitys ja liian moneen suuntaan repeily. Kaikelle voi nauraa, muttei kuitenkaan yhtä aikaa.

Rottaralli onkin jollain tasolla väljähkö satiiri rahan pyörittämästä yhteiskunnasta ja ihmisistä jotka osallistuvat oman heikkoutensa vuoksi oravanpyörässä säntäilyyn. Nämä jyrsijät kuitenkin paljastuvat kisan edetessä sittenkin ihmisiksi ja lopputulos on jotain aivan muuta mitä kisan maestro, Donald P. Sinclair, toivoi. Onko komedian sanoma sitten romanttista uskoa inhimillisyyteen vai onko elokuvan loppukohtaus rakennettu pitkälle viedyn kyynisyyden varaan, riippuu siitä mihin katsoja uskoo. Ja lopulta, komedia on tehnyt tehtävänsä, jos se naurattaa.